Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Kuva: Getty Images

Viisi puheenaihetta Bundesligan kahdeksannelta kierrokselta

Kirjoittaja: — 20/10/2014

Bundesligan kahdeksas kierros näytti, että maaottelutauko ei paljoakaan asetelmia muuttanut: Bayern ja Borussia Mönchengladbach jatkavat vakuuttavasti, Dortmund ja Werder Bremen konttaavat, Mainz ja Hoffenheim eivät suostu häviämään ja Leverkusenin peleissä ei tiedä ikinä mitä tapahtuu. Tässä viisi puheenaihetta viikonlopulta.

Dortmundin sairastupa tyhjeni – kurssi ei kääntynyt

İlkay Gündoğan pelasi ensimmäisen Bundesliga-ottelunsa noin 15 kuukauteen. Myös Marco Reus ja Henrikh Mkhitaryan palasivat tositoimiin loukkaantumisiensa jäljiltä. Borussia Dortmundin otteiden uskottiin parantuvan loukkaantumistilanteen helpottamisen myötä. Ainakaan viikonlopun ottelu Kölnissä ei viitannut mitenkään siihen suuntaan. Pelituntuman löytyminen vie toki aikansa, mutta myös tulosta pitäisi syntyä.

Jürgen Kloppille on tähän mennessä annettu täysi luottamus ja työrauha. Silti ei voi olla miettimättä kuinka kauan miehen annetaan joukkueen peräsimessä häärätä, mikäli tulokset, esitykset ja asenne ovat tätä luokkaa.

Ylivoimaa kentällä – kulisseissa kiehuu?

Bayern München on Bundesligassa voittanut edelliset neljä otteluaan maalierolla 16-0. Manuel Neuer on päästänyt maalin viimeksi elokuussa. Loukkaantumisista huolimatta joukkue on ollut mykistävän ylivoimainen.

Voi kuitenkin olla, että loukkaantumiset aiheuttavat vielä kitkaa seuran sisällä. Thiago Alcântaran polvivamman uusiutumisen jälkipyykeissä on selvinnyt, että Pep Guardiola lähetti maaliskuussa espanjalaisen Barcelonaan hoidettavaksi seuralääkäri Hans-Wilhelm Müller-Wohlfahrtin vastusteluista huolimatta. Pikkulinnut kertovat, että kaksikon välit ovat tulehtuneet. Miten se vaikuttaa Guardiolan asemaan seurassa, on toinen tarina.

Leverkusenin sulaminen ja ailahtelevaiset otteet

Stuttgartissa marssittiin viettämään taukoa Bayer Leverkusenin johtaessa 3-0. Vierailijat olivat olleet ensimmäisellä puoliajalla ylivoimaisia, eikä kovin moni enää uskonut, että kotijoukkue voisi nousta. Jotain outoa kuitenkin tapahtui pukukopissa, ja toisella puoliajalla Leverkusen oli täysin sillassa. VfB Stuttgart käytti mahdollisuutensa hyväkseen, ja nousi tasoihin.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta tällä kaudella, kun Leverkusenin otteet heittelehtivät ottelun sisällä. Ja yleensä toinen puoliaika on nimenomaan ollut se heikompi. Onko Roger Schmidtin pelitapa sitten niin kuluttava, että joukkue väsyy loppua kohden? Niin tai näin, ainakin viihdettä Leverkusenin ottelut ovat tarjonneet.

SC Paderborn – Zweitetasoinen tähdenlento vai musta hevonen?

Tunnin verran järkyttävää jalkapalloa viikonloppuna Eintracht Frankfurtia vastaan. Paljon harhasyöttöjä, typeriä ratkaisuita ja päätöntä kohellusta. Sitten vierailijat menivät johtoon, Paderborn teki muutaman vaihdon ja puoli tuntia myöhemmin nousijajoukkue juhli täysin ansaittua 3-1-voittoa. SC Paderborn on nyt seitsemäntenä ja alkukaudesta se oli jopa sarjan piikkipaikalla.

André Breitenreiter on tehnyt rajallisella materiaalilla vakuuttavaa tulosta. Ensin mies nosti kaikkien yllätykseksi joukkueen 1. Bundesligaan, ja nyt Paderborn kolkuttelee europaikkoja. Kaikki kunnia joukkueen pelaajille, mutta on jotenkin vaikea nähdä, että näin köykäisillä pelinappuloilla lento voisi kovin kauaa kestää. Näillä otteilla Paderborn on kuitenkin ottanut vahvan etumatkan säilymistaistelussa.

Maali-iloittelua

Stuttgartin ja Leverkusenin välisen trillerin lisäksi muillakin paikkakunnilla verkot heiluivat kiitettävästi. Kahdeksannella kierroksella tehtiin peräti 32 maalia eli noin 3,56 maalia ottelua kohden. Luku on toistaiseksi suurin tällä kaudella 1. Bundesligassa. Keskimäärin sarjassa on tehty 24,5 maalia kierrosta kohden eli noin 2,72 osumaa/ottelu.

Tilastojen lisäksi hieman estetiikka. Kahdeksas kierros tarjosi runsaasti myös näyttäviä osumia, kuten Marvin Duckschin hurjan laukauksen ja Xabi Alonson viekkaan vapariosuman. Bundesliiga.com valitsi kuitenkin kierroksen maaliksi Karim Bellarabin soolomaalin.

Unohtamatta tietenkään Mikael Forsselin loppuhetkien tasoitusosumaa

loading comments...