Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Kuva: Getty Images

Historiallinen neljän joukkueen saksalaisrintama Mestarien liigan pudotuspeleihin – Näistä lähtökohdista jatketaan

Kirjoittaja: — 12/12/2013

Bundesliiga on osoittanut syksyn kansainvälisissä peleissä kuuluvansa Euroopan ehdottomaan eliittiin ja sarjan kärjen olevan myös leveä. Ensimmäistä kertaa Mestarien liigan historiassa kaikki neljä saksalaisseuraa jatkaa matkaansa kohti kevään pudotuspelejä.

Puolustava mestari Bayern München on jyrännyt kauden aikana kaikissa mahdollisissa kilpailuissa. Mestarien Liigassa se sai tuulettaa uutta ennätystä voitettuaan viime keväästä lähtien kymmenen ottelua peräkkäin. Lohkovaiheen päätöskierroksella Bayern koki kuitenkin kauden ensimmäisen tappionsa vieraansa Manchester Cityn noustua 0-2-tappiotilanteesta 3-2-voittoon. Lohkovoittoon Bayernin 15 pistettä ja Cityä parempi maaliero keskinäisistä otteluista silti riittivät. Kuten Thomas Müller pelin jälkeen totesikin, “tappio tuli oikeaan paikkaan”. Bayernia (17) enemmän maaleja lohkovaiheessa teki vain B-lohkon voittanut Real Madrid (20).

Myös viime kauden finalisti Borussia Dortmund voitti oman lohkonsa, mutta huomattavasti tuskaisemman taipaleen jälkeen. Dortmundin ylipäätään jatkoon vienyt 2-1-voittomaali keskiviikkona Marseillessa syntyi vain viitisen minuuttia ennen päätösvihellystä. Matkan varrella Jürgen Kloppin miehistö hävisi niin vieraskentällä Napolille kuin kotonaan Arsenalillekin. Avainasemassa olikin toiseksi viimeisen kierroksen 3-1-kotivoitto Napolista, sillä kolmikon päädyttyä tasapisteisiin Dortmund vei lohkovoiton nimiinsä nimen omaan keskinäisten ottelujen vertailussa. Joukkueen iskukyky on varmasti keväällä lujempi, jos se saisi vihdoin kaikki toipilaansa ruotuun.

Leverkusen ja Schalke pystyivät pakkovoittoihin

Sami Hyypiän valmentama Bayer Leverkusen selviytyi jatkoon A-lohkon kakkosena Manchester Unitedin jälkeen. ManU oli Leverkusenille tosin ylitsepääsemätön koetinkivi, sillä pisteet menivät brittijoukkueelle 6-0, maalieron ollessa murskaava 9-2. Neljässä muussa ottelussaan Leverkusen ei päästänyt ainuttakaan pelitilannemaalia, ainoastaan yksi rankkari upposi maalivahti Bernd Lenon taakse. Leverkusenin jatkopaikka ratkaistiin keskinäisissä otteluissa Shakhtar Donetskin kanssa, sillä näistä peleistä joukkue saalisti neljä pistettä. Toki myös Ömer Toprakin 1-0-voittomaali tiistaina Real Sociedadin verkkoon oli jatkohaaveiden kannalta elintärkeä.

José Mourinhon Chelsea läksytti Schalkea kaksi kertaa maalein 3-0, mutta Schalken otettua 10 pistettä neljästä muusta ottelustaan selvisi se niin ikään lohkokakkosena jatkoon. Viimeisen kierroksen vastustaja FC Basel oli puolestaan nujertanut Chelsean kahdesti, mutta Schalke jäi sveitsiläisiltä lyömättä. Schalken nolla pysyi kaikissa neljässä ottelussa Baselia ja Steaua Bukarestia vastaan. Toisaalta taas joukkueen tehtyjen maalien määrä 6 on toiseksi pienin kaikista jatkoonpäässeistä joukkueista. Vain viisi maalia tehnyt G-lohkon kakkonen Zenit teki vähemmän osumia.

Näin jatketaan

Mestarien liigan neljännesvälierät pelataan kokonaisuudessaan helmi-maaliskuussa. Otteluparien arvonta on edessä ensi maanantaina klo 13 alkaen. Joukkueet jaetaan kahteen arvontakoriin, mutta samassa lohkossa pelanneita tai samasta maasta tulevia joukkueita ei voida arpoa vastakkain.

Bayern München ja Borussia Dortmund ylsivät lohkovoittajina ykköskoriin. Molemmille mahdollisia vastustajia ovat Galatasaray, Olympiakos, Pietarin Zenit ja AC Milan. Lisäksi Bayern voi saada vastaansa Arsenalin ja Dortmund Manchester Cityn.

Bayer Leverkusen ja Schalke päätyivät kakkoskoriin ja niitä odottaa huomattavasti nimekkäämpi vastustajien ryhmä. Kummalle tahansa arpa voi heittää vastaan Real Madridin, Paris Saint Germainin, Atlético Madridin tai Barcelonan. Leverkusen voi joutua myös Chelsean ja Schalke Manchester Unitedin kynsiin.

Todennäköisyys sille, että neljännesvälierissä nähdään yksi tai useampi englantilaisen ja saksalaisen joukkueen kohtaaminen, on erittäin suuri. Saksalaisittain tämä on jokseenkin huolestuttavaa, sillä englantilaisseurat veivät nimiinsä kaikki neljä Saksan maanperällä lohkovaiheessa pelaamaansa ottelua.

loading comments...