Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Kuva: Getty Images

Wolfsburg voitti Kölnin – Naldo nousi jälleen sankariksi

Kirjoittaja: — 20/12/2014

Lauantain viimeisessä Bundesliga-ottelussa VfL Wolfsburg isännöin 1.FC Kölniä. Vierailijat vastasivat avausmaalista, mutta Dieter Heckingin miehistö voitti lopulta 2-1.

Köln siirtyi hieman yllättäen johtoon 20. minuutilla. Daniel Halfar peippaili itselleen tilaa noin 35 metristä, minkä jälkeen mies nosti pallon rangaistusalueelle. Dominic Maroh otti pallon haltuun, ja tykitti sen voimalla etualakulmaan.

Vierailijoiden ilo jäi lyhyeksi. Vain viitisen minuuttia myöhemmin Bas Dost puski Sebastian Jungin keskityksen hienosti takakulmaan.

Wolfsburg oli ensimmäisellä puoliskolla hallitsevampi osapuoli, mutta Köln oli lähemäpänä maalintekoa, kun Halfar osui ylärimaan.

Köln puolusti hyvin, eikä Sudet dominoinut lähellekkään niin paljon kuin tällä kaudella on totuttu näkemään. Lopulta vierailijoiden puolustus kuitenkin murtui. Noin vartti ennen päätösvihellystä Naldo puski Kevin De Bruynen kulmapotkun verkon perukoille.

Aivan ottelun viimeisillä hetkillä Anthony Ujahille avautui vielä loistopaikka, mutta Diego Benaglio onnistui oikea-aikaisella vastaantulolla estämään nigerialaisen yrityksen.

Wolfsburg on sarjassa toisena kuusi pistettä Bayer Leverkusenia edellä. Köln on tällä hetkellä sijalla 11.

Bundesliga lauantaina

Werder Bremen – Borussia Dortmund 2-1

1-0 Davie Selke (3.)
2-0 Fin Bartels (62.)
2-1 Mats Hummels (69.

FC Augsburg – Borussia Mönchengladbach 2-1

0-1 Max Kruse rp. (3.)
1-1 Markus Feulner (20.)
2-1 Raúl Bobadilla (51.)

Bayer Leverkusen – Eintracht Frankfurt 1-1

0-1 Alexander Meier rp. (36.)
1-1 Karim Bellarabi (83.)

Schalke 04 – Hamburger SV 0-0

VfB Stuttgart – SC Paderborn 0-0

VfL Wolfsburg – 1.FC Köln 2-1

0-1 Dominic Maroh (11.)
1-1 Bas Dost (16.)
2-1 Naldo (78.)

loading comments...