Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Tim Väyrynen ja Mikko Sumusalo siirtyvät uusiin seuroihin Saksassa

Kirjoittaja: — 30/01/2015

3. Bundesligassa Borussia Dortmundin kakkosjoukkueessa pelannut Tim Väyrynen siirtyy sarjatasoa alempana pelaavan Viktoria Kölnin riveihin. Mikko Sumusalo puolestaan vaihtaa 2. Bundesligan RB Leipzigin Hansa Rosctockiin.

Väyrynen on jäänyt tällä kaudella vähäiselle peliajalle. 21-vuotias suomalaishyökkääjä ei ole onnistunut kertaakaan maalinteossa. Yhteensä Väyrynen iski Dortmund-urallaan vain kaksi maalia. Mies siirtyi Veikkausliigan maalipörssin voittajana FC Hongasta Saksaan vuosi sitten.

Viktoria Köln on Läntisessä Regionalligassa tällä hetkellä neljäntenä.

Sumusalon syksy meni piloille osin loukkaantumisten vuoksi, eikä terveenä ollessakaan miehelle peliaikaa Leipzigissä herunut. Hansa Rostock on perinteikäs seura, mutta viimeiset vuodet ovat olleet kuivempia. Joukkue on 3. Bundesligassa tällä hetkellä toiseksi viimeisenä.

Myös HJK:ssa pelannut Sebastian Mannström siirtyi tammikuun aikana Saksaan, SV 07 Elvesbergin riveihin. Joukkue pelaa Lounaista Regionalligaa.

Toimittajan sana

Seurastatuksen puolesta kaikilta pelureilta askel taaksepäin, mutta peliajan kannalta siirrot saattavat olla hyviä.

Väyryseltä etenkin tulisi odottaa tehoja. Saksan neljänneksi korkein sarjataso ei ole mikään vitsi, mutta Veikkausliigan maalipörssin voittajalle Regionalligan pitäisi olla vain välietappi. Ei muuta kuin itseluottamus ja pelituntuma takaisin, niin eiköhän verkot ala heilua.

Sumusalolle ei vastuuta 2. Bundesligassa tullut, mutta sarjatasoa alempaa pitäisi vakioavaajan paikka löytyä.

loading comments...