Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Lokakuun suomalaiskatsaus: Joni Kaukon FSV Frankfurt sinnittelee kärjen tuntumassa

Kirjoittaja: — 11/10/2013

Edellisen katsauksen aikana FSV Frankfurt oli sarjassa vasta sijalla yhdeksän. Nyt se on noussut jo viidenneksi, mutta ero nousukarsintapaikkaan on kasvanut viiteen pisteeseen. Seura kuuluu kuitenkin siihen 8-9 joukkueen ryhmään, joiden joukosta sarjanousijat kaivetaan.

Ensimmäistä kauttaan ulkomailla pelaava Joni Kauko on mahtunut edelleen yhtä poikkeusta lukuunottamatta seuransa aloituskokoonpanoon, mutta täydet peliminuutit hän on saanut kentällä hikoilla viimeksi elokuussa. Avausmaalia saadaan yhä odottaa, mutta 22.9. turkulainen sai jo merkinnän syöttötilastoonsa keskitettyään 1-0-maalin tehneelle Mathew Leckielle rangaistusalueen vasemmalta laidalta. Ottelu Ingolstadtia vastaan päättyi 4-1. FSV:n harmiksi kolme päivää myöhemmin Saksan Cupissa samalla kentällä pelattu ottelu päättyi Ingolstadtin saamaan revanssiin.

Muuten Frankfurtin puolustuspeli on ollut mainiossa kunnossa, sillä sitä vastaan on tehty vain yhdeksän maalia 10 ottelussa. Lukema on kakkosliigan toiseksi pienin. Ansiota tästä kuuluu myös Kaukolle, jonka Kicker-arvosanojen keskiarvo on vain kohonnut entisestään 3,22:een. Luku on seuran sisäisessä vertailussa suunnilleen keskitasoa ja huomattavasti parempi kuin Kaukon rinnalla keskikentän pohjalla pelaavan Manuel Konradin.

Kahden ja puolen viikon kuluttua Kaukolla voi olla edessään myös suomalaiskohtaaminen, sillä 26.10. FSV Frankfurtin vieraaksi saapuu VfR Aalen. Tuohon mennessä Aalenin Joel Pohjanpalokin lienee jo pelikunnossa. Vielä lokakuun Ranska-maaotteluun Huuhkajien päävalmentaja Mixu Paatelainen ei Kaukoa valinnut, mutta saapa nähdä, joko valinta osuisi kohdalle marraskuun Wales-ottelussa.

loading comments...