Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Alkukauden suomalaiskatsaus: Joni Kaukon maailmanvalloitus alkanut hyvin

Kirjoittaja: — 12/09/2013
Tagit:

Bundesliiga.com seuraa luonnollisesti koko kauden ajan myös Saksassa pelaavien suomalaisfutareiden edesottamuksia sarjatasosta riippumatta. Näin maaottelutauon kunniaksi on aika ensimmäisen katsauksen.

Noin viiden täyden veikkausliigakauden jälkeen vihdoin ulkomaille siirtynyt Joni Kauko on päässyt mainiosti mukaan kakkosbundesliigan pelirytmiin. Inter Turussa tähtipelaajan statuksen saavuttanut Kauko on ollut jokseenkin yllättäen avauksessa jokaisessa FSV Frankfurtin ottelussa. Turkulainen on avannut yhtä kertaa lukuun ottamatta aina keskikentän pohjalla FSV:n 4-4-2-systeemissä. Kerran kutsu kävi vielä askelta ylemmäs.

Kauden neljässä ensimmäisessä ottelussa suomalainen kaljupää otettiin vielä vaihtoon ennen täyttä aikaa, mutta kahdessa viimeisessä pelissä aikakirjoihin on raapustettu Kaukolle täydet peliminuutit. Sarjapeleissä kovalle duunarille ei ole tilastomerkintöjä herunut, mutta Saksan Cupin avauskierroksella jatkoajalla kentälle päässyt Kauko syötti FSV Frankfurtin 1-3-maalin, joka jäi samalla ottelun viimeiseksi.

FSV Frankfurt hävisi kauden kaksi ensimmäistä otteluaan nousijasuosikkeja Karlsruhea ja 1860 Müncheniä vastaan, mutta nyt se on neljän ottelun tappiottomassa putkessa. Kahdeksalla pisteellään Frankfurt on sarjassa yhdeksäntenä. Nousukarsintapaikka on kuitenkin vain kahden pisteen päässä, joten kauden tavoitteet ovat varmasti korkealla.

Maaottelutauolla Kauko pääsi ottamaan mittaa myös ykkösbundesliigan tasosta, sillä Frankfurtissa pelattiin jo pikkuhiljaa perinteiseksi muodostunut paikallisottelu FSV:n ja Eintracht Frankfurtin välillä. Kauko pelasi ottelussa täydet 90 minuuttia pääsarjaseuran 3-2-voittoon päättyneessä ottelussa.

Kicker on myöntänyt Kaukolle arvostusta tähän mennessä keskiarvon 3,42 veroisesti, hieman paremmin kuin tämän aisaparille Manuel Konradille. Uran ensimmäiset reilut kaksi kuukautta ulkomailla ovat kuluneet mainiosti, mutta vielä ei ole maajoukkuekutsua tämän kesän otteluihin Mixu Paatelaiselta kuulunut. Tim Sparv on kuitenkin lokakuisesta Ranska-ottelusta pelikiellon takia sivussa, joten jokohan Kaukollekin kutsu Huuhkaja-rinkiin kuuluisi?

loading comments...