Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Kuva: Getty Images

Dortmundin vuosi alkoi yhtä synkästi kuin edellinen päättyi

Kirjoittaja: — 25/01/2014

Borussia Dortmundin kauteen on mahtunut monta synkkää uutista. Joukkuetta ovat piinanneet lukuisat loukkaantumiset eikä Signal-Iduna-Parkin kotitaika ole enää ollut entisensä. Onnen toivottiin kääntyvän vuodenvaihteen myötä, mutta siltä ei ainakaan kevätkauden avauspelin perusteella näytä.

Dortmund avasi vuoden 2014 2-2-tasapelillä Augsburgia vastaan. Viimeistä kotivoittoa saadaan hakea marraskuun alusta saakka. Neljästä viimeisestä kotipelistään Dortmund on saanut vain pisteen. Tosin tuokin piste riitti nostamaan sen sarjakolmoseksi Mönchengladbachin ja Wolfsburgin hävittyä omat ottelunsa.

Dortmundin molemmat maalit syntyivät vapaapotkusta. Ensimmäisen puski maaliin jo kuudennella peliminuutilla Sven Bender ja toisen viimeisteli komeasti suoralla vedolla Nuri Sahin. Bender osui epäonnekseen myös Dortmundin omaan maaliin. Augsburgin tasoituksen puski 72. peliminuutilla ensi kaudeksi Dortmundiin siirtyvä Dong-Won Ji, joka ehti olla kentällä vain kaksi minuuttia ennen maaliaan. Oman koiran puraisu sattui varmasti lujaa.

Varsinaista jobinpostia Dortmundille koitui siitä, että joukkueen loukkaantumisluetteloon kirjattiin jälleen uusi nimi. Juuri kun Jürgen Klopp ehti hehkuttaa kohentunutta terveystilannetta, Dortmundin keskikentän luotettava puurtaja Jakub Blaszczykowski loukkasi pahannäköisesti polvensa. “Kuban” polven eturistisiteiden pelätään särkyneen, joten pahimmassa tapauksessa miehen kausi on ohi.

loading comments...