Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Bundesliigan 10. kierroksen kooste: Kärkitrio karkaa, Hoffenheimin maali-iloittelut ennallaan

Kirjoittaja: — 27/10/2013

Bundesliigan kymmennellä sarjakierroksella tehtiin yhdeksässä ottelussa kaikkiaan 32 maalia. Tällä kertaa haamumaaleilta vältyttiin, mutta puhuttaneita erotuomariratkaisuja nähtiin silti. Muutama pelaaja teki liigauransa avausmaalin, valmentajanvaihdoksesta piristynyt HSV jatkoi edelleen tuloksekkaasti ja Nürnberg sekä Freiburg metsästävät yhä avausvoittoaan.

Stuttgartissa ei viivytelty maalinteossa

Kierroksen avausottelussa VfB Stuttgartin ja Nürnbergin välillä ei perjantaina kauaa jahkailtu, vaan maaleja tuuletettiin jo aivan ottelun alkuminuuteilla. Räjähtävästi aloittanut kotijoukkue VfB Stuttgart sai rangaistuspotkun jo aivan pelin alussa, kun taitava pelintekijä Alexandru Maxim murtautui rangaistusalueelle ja Niklas Stark kiskoi tämän pelipaidasta maihin. Vihelletyn pilkun ampui näyttävästi maalin yläkulmaan Vedad Ibisevic. Maali oli bosnialaiselle jo kauden seitsemäs ja hän nousikin Sidney Samin rinnalle maalipörssin kärkeen.

Kauaa ei tarvinnut Nürnbergin vastausta odotella, sillä vain kolmisen minuuttia myöhemmin Timothy Chandler vapautti Josip Drmicin läpiajoon ja nuori sveitsiläinen ujutti ottelun viimeisen maalin tositoimiin palanneen Sven Ulreichin selän taakse. Hyvävauhtisessa ottelussa Stuttgart vastasi jatkossa parhaista maalipaikoista, mutta juhlanaihetta ei kumpikaan joukkue enää saanut.

Näin Nürnberg jatkoi valitsemallaan tasapelien tiellä myös uuden valmentajan Gertjan Verbeekin johdolla. Pistejako oli frankkijoukkueelle jo kauden seitsemäs. Stuttgart puolestaan ehti kauden ensimmäisenä joukkueena vaihtamaan valmentajaa eikä joukkue ole vielä seitsemässä Thomas Schneiderin alaisuudessa pelaamassaan ottelussa tappiota kokenut.

Tähän otteluun schwaabit olivat joutuneet uusimaan puolustuslinjansa, sillä Antonio Rüdiger oli pelikiellossa ja laitapakki Gotoku Sakai lihasvamman takia syrjässä. Näin pitkäaikaisloukkaantunut Georg Niedermeier ja syyskuun alussa Hannoverista hankittu Karim Haggui pääsivät ensimmäistä kertaa kauden aikana avaukseen luottotoppari Daniel Schwaabin siirryttyä näiden tieltä laitapuolustukseen.

Stuttgart-Nürnberg 1-1 (1-1)
S: Ibisevic (3.)
N: Drmic (6.)

Vaihtopenkin Super-Mariot Bayernin sankareina

Sarjakärki Bayern München joutui lujille pääkaupungista saapuneita vieraitaan vastaan, mutta onnistui nappiin menneiden vaihtojensa myötä nousemaan voittoon. Varhaisesta johtomaalista vastasi Hertha Berlinin kolumbialaiskärki Adrian Ramos, joka puski kulmapotkun verkon perukoille jo ottelun neljännellä minuutilla. Vain muutamaa minuuttia myöhemmin oli jopa 2-0-vierasjohto lähellä, mutta Änis Ben-Hatiran taidokas yritys pysähtyi maalin poikkipuuhun.

Bayern joutui tekemään jo hieman avausjakson puolivälin jälkeen kaksi loukkaantumisista johtunutta pelaajavaihtoa. Parin minuutin sisällä niin Toni Kroosin kuin Franck Ribérynkin nivunen alkoi oikutella, mutta penkiltä kaivettiin pari Super-Mariota ottelua ratkaisemaan. Ensin pallo löysi tiensä kaksi kertaa maaliverkkoihin Mario Mandzukicin pääkopasta, tarkkojen vapaapotkukeskitysten jäljiltä. Kauden seitsemännen maalinsa myötä kroatialainen nousi maalipörssin jaetulle kärkipaikalle. Myös ottelun neljäs maali oli puskumaali, sillä Mario Götze pukkasi itselleen harvinaisesti pallon häkkiin. Osuma oli Götzen tämän kauden ensimmäinen maali.

Ben-Hatira toi Hertha Berlinin vielä maalin päähän, mutta lisäosumia ei muutamista hyvistä tilanteista huolimatta kuitenkaan enää nähty. Näin Bayern München jatkaa sarjakärjessä ja Herthan ero kärkikolmikkoon kasvoi edelleen. Franck Ribérylle ottelu oli 39. perättäinen tappioton bundesliigaottelu, joten ranskalainen kirjautti nimiinsä uuden bundesliigaennätyksen. Javi Martínez puolestaan palasi bundesliigakentille oltuaan sivussa yli kaksi kuukautta nivusleikkauksensa jälkeen. Martínez sai ottelussa peliaikaa vajaat puoli tuntia.

Bayern München-Hertha Berlin 3-2 (1-2)
BM: Mandzukic (29., 51.), Götze (54.)
HB: Ramos (4.), Ben-Hatira (58.)

Dortmund valloitti Ruhrin derbyn

Kierroksen odotetuin ottelu oli Schalken ja Dortmundin välinen Ruhrin alueen derby, yksi saksalaisfutiksen kiivaimmista taistoista. Schalkella oli viikolta alta ikävä kotitappio Chelseaa vastaan Mestarien Liigassa, kun Dortmund puolestaan haki komeasti pisteer Arsenalilta. Dortmundilla oli kalavelkoja maksettavanaan, sillä Schalke vei nimiinsä viime kauden molemmat kohtaamiset.

Lämpimät olivat tunnelmat katsomossakin. Liiankin lämpimät, sillä ottelun alku viivästyi viitisen minuuttia Dortmundin kannattajien heitettyä ilotulitteita niin kentälle kuin Schalke-fanien katsomonosaankin. Typerää käytöstä, josta Borussia Dortmundia seurana todennäköisesti rangaistaan.

Pelikentällä BVB kunnostautui kuitenkin vain hyvässä. Erityisen ansiokas oli Henrikh Mkhitaryanin iltapuhde, sillä armenialainen oli vahvasti järjestelemässä kaikkia kolmea Dortmund-maalia. Keltapaitojen maaleista vastasivat Pierre-Emerick Aubameyang, komealla kudilla kauden avausosumansa tehnyt Nuri Sahin sekä vaihdosta sisään tullut Jakub Blaszczykowski.

Schalkelle puolestaan osui mainion vireen löytänyt 17-vuotias superjunnu Max Meyer. Lisämaaliinkin kotijoukkueelle tarjoutui mahdollisuus, kun Neven Subotic kaatoi Christian Fuchsin. Dortmund-vahti Roman Weidenfeller kuitenkin torjui upeasti Kevin-Prince Boatengin ampuman rankkarin. Weidenfeller on torjunut neljä viimeisestä kahdeksasta rangaistuspotkustaan.

Tappion myötä Schalke jäi Dortmundista jo 11 pisteen päähän.

Schalke-Dortmund 1-3 (0-1)
S: Meyer (62.)
D: Aubameyang (14.), Sahin (51.), Blaszczykowski (74.)

Leverkusen taisteluvoitolla kärjen vauhdissa

Bayer Leverkusen on osoittanut kovaksi pähkinäksi purra Augsburgille, sillä myös joukkueiden viides Bundesliiga-yhteenotto päättyi Leverkusenin juhliin. Augsburgilla oli ottelussa kokoonpanohuolia, sillä sen molemmat laitapuolustajat Matthias Ostrzolek ja Paul Verhaegh olivat ottelussa pelikiellossa. Paikkaajiksi nostettiin Ronny Philp ja Kanadan maajoukkuemies Marcel de Jong.

Avausjaksolla ohjat otti käsiinsä yllättäen vierasjoukkue Augsburg. Ensin tuore korealaisvahvistus Jeong-Ho Hong täräytti maalin pystypuuta ja hieman myöhemmin vahvaa alkukautta pelaava André Hahn vei komealla volleylla schwaabit myös johtoon. Ennen taukovihellystä Sami Hyypiän joukkio nousi kuitenkin tasoihin, kun Simon Rolfes siivosi pallon kulmapotkun jälkitilanteesta maaliin.

Tauolla Augsburgin toinen alkukauden onnistuja Tobias Werner joutui jäämään nilkkavaivojen takia kentän sivuun ja ottelun hallinta siirtyi minuutti minuutilta enemmän Leverkusenille. Ratkaisijaksi nousi yllätysmies Emre Can. Ensin Can pelasti hienosti omassa puolustuspäässä joukkueensa takaiskumaalilta ja kymmenisen minuuttia ennen loppuvihellystä sama mies puski vaihdosta sisään tulleen Robbie Krusen nappikeskityksen sisään.

Leverkusen on saanut viimeisestä kuudesta ottelustaan 16 pistettä ja roikkuu näin sitkeästi Bayern Münchenin ja Borussia Dortmundin vauhdissa. Alkukauden ilopilleri Augsburg puolestaan ajautuu koko ajan lähemmäs putoamistaistelua. Viimeisen viiden pelin saldo on vain yksi piste, ja kaikissa näissä otteluissa Augsburg on joutunut luopumaan 1-0-johdostaan. Seuraavan kierroksen Mainz-otteluunkaan Augsburg ei ilman pelikieltoja pääse, sillä pelintekijä Jan Moravek otti Leverkusenia vastaan kauden viidennen varoituksensa.

Bayer Leverkusen-Augsburg 2-1 (1-1)
BL: Rolfes (34.), Can (83.)
A: Hahn (24.)

Karma vaihteeksi Hoffenheimin puolella

Viime viikolla Stefan Kießlingin, erotuomarin ja sivuverkon nöyryyttämäksi joutunut Hoffenheim oli toipunut ärtymyksestään ja kävi Hannoverissa aiheuttamassa isännilleen kauden ensimmäisen kotitappion. Karman laki oli nyt Hoffenheimin puolella, sillä erotuomariratkaisut olivat vieraille varsin suosiollisia.

Ensimmäinen lahja tuomarilta oli helpohko rankkarivihellys jo kymmenennellä peliminuutilla, jonka Hoffenheimin Sejad Salihovic armotta hyödynsi. Tilanteesta purnasi ahkerimmin tositoimiin loukkaantumisensa jälkeen palannut Hannover-kärki Mamé Diouf, jolle tuomari ojensi varoituksen suunsoitosta. Vain kaksi minuuttia myöhemmin Diouf ylsi bundesliigahistoriaan kautta aikain nopeimpien kahden varoituksen myötä. Toisen lappunsa senegalilainen sai erittäin kyseenalaisesti sukeltamisesta. Armoton ja raju päätös ottelun oikeudenjakajalta.

Hannoverin pinna oli tämän jälkeen kireällä ja tuomari vilauttikin keltaista korttia peräti viisi kertaa avausjakson aikana. Hoffenheimin hyökkäyksessä loukkaantunutta Kevin Vollandia stuntannut Kai Herdling käytti isäntien kaaoksen hyväkseen ja pukkasi vieraat jo kahden maalin johtoon. Maali oli Herdlingin ensimmäinen pääsarjatasolla.

Toisella jaksolla Hannoverin kesän päähankinta, senegalilaistoppari Salif Sané onnistui puskemaan bundesliigauransa ensimmäisellä maalilla isännät maalit päähän, mutta vieraiden miesylivoima oli kuitenkin liikaa. Ratkaisu nähtiin hieman tunnin pelin jälkeen, kun Hoffenheimin brasilialaishyökkääjä Roberto Firmino teki kaksi maalia kahden minuutin sisään ja nousi samalla kolmen muun miehen kanssa maalipörssin kärkeen. Tuomarikaan ei ollut vielä viimeistä sanaansa sanonut, sillä Firminon maanmies, tämän kanssa rajusti tilanteessa taistellut Marcelo repi pelihousunsa ja kritisoi tuomaria niin tulisin sanankääntein, että punakortille löytyi toistamiseen käyttöä.

Jälleen kerran Hoffenheimin pelissä nähtiin roppakaupalla omituisuuksia ja suurta roolia näytellyt erotuomari. Viihdetakuu on yhä voimassa, sillä kymmenessä TSG-pelissä on nyt nähty peräti 48 maalia.

Hannover-Hoffenheim 1-4 (0-2)
Ha: Sané (56.)
Ho: Salihovic (10.), Herdling (18.), Firmino (62., 64.)

Braunschweigin maalintekotuska jatkuu

Mainz pääsi juhlimaan ensi kertaa voittoa yli kahteen kuukauteen, kun se sai vieraakseen sarjajumbo Braunschweigin. Peli oli seurojen ensimmäinen kohtaaminen koskaan pääsarjatasolla.

Ottelun sankarista ei jäänyt kenellekään epäselvyyttä. Mainzin japanilaishyökkääjä Shinji Okazaki teki upealla tavalla ottelun avausmaalin jo kahdeksannella peliminuutilla. Junior Diazin 50 metrin pystysyöttö löysi japanilaisen rangaistusalueen rajalta ja tämä nosti kauniisti ulkosyrjällä pallon yhdellä kosketuksella yli Braunschweig-vahti Daniel Davarin. Myös ottelun toisesta maalista vastasi sama mies, tällä kertaa nopean vastahyökkäyksen seurauksena ja Nicolai Müllerin hyvästä passista. Eikä kolmaskaan maali jäänyt kauas, vaan vain Davarin paraatipelastus esti Okazakia juhlimasta hattutemppua.

Pallonhallinta ottelussa oli Braunschweigilla, mutta Mainzin päästyä nopeasti johtoon se keskittyi pitämään puolustuslinjansa tiiviinä. Huippuvaarallisia paikkoja eivät sarjanousijat saaneetkaan. Mainzille voitto pitkän tauon jälkeen teki varmasti hyvää. Braunschweigin kannattajien uskollisuutta sen sijaan koetellaan kierros kierrokselta, sillä neljä pistettä ja maaliero 7-23 kymmenen kierroksen jälkeen ei naurata enää ketään.

Mainz-Braunschweig 2-0 (1-0)
M: Okazaki (8., 68.)

Bremen aseeton Wolfsburgia vastaan

Kovaksi kotijoukkueeksi tiedetty Wolfsburg nollasi lauantai-illan myöhäisottelussa pehmeän vierailijansa Werder Bremenin täysin. Tilaisuutensa avauksessa saanut Bremen-kärki Özkan Yildirim ei kyennyt paikkaamaan loukkantunutta Nils Peterseniä alkuunkaan eikä pelinrakentelussakaan ollut aihetta kehuihin.

Wolfsburg sen sijaan järjesteli paikkoja liukuhihnalta eikä aikaillut avausmaalinkaan kanssa. Ivica Olicin upea pitkä kantapääsyöttö laidalta rangaistusalueelle löysi nuoren Maximilian Arnoldinjoka ei epäröinyt vaan antoi vasurinsa puhua. Komea tykki ylänurkkaan riitti lopulta pelin voittomaaliksi. Paikkoja Wolfsburgilla oli useaan muuhunkin maaliin, mutta hyvin pelannut Bremen-vahti Sebastian Mielitz piti taukoon asti numerot tasaisina.

Toistakin jaksoa mentiin jatkuvassa Wolfsburg-hallinnassa, mutta Bremen selvisi takaiskuitta vielä yli jakson puolenvälin. Lopulta kroatialaisen Ivan Perisicin keskitys löysi maalin edustalta maanmies Ivica Olicin, joka puski helposti isännät 2-0-johtoon. Loppunumerot teki Perisic itse vieraskannattajien valuessa jo hiljalleen kohti parkkipaikkaa. Wolfsburg nousi voittonsa avulla sarjassa sijalle kuusi, mutta tehottomuudesta kärsivälle Bremenille on helppoa ennustaa ongelmia. Ikäviä uutisia joukkue sai myös toppari Sebastian Prödlin loukkaantumisen myötä.

Wolfsburg-Werder Bremen 3-0 (1-0)
W: Arnold (7.), Olic (72.), Perisic (90.)

Freiburg-vahti Baumannin ilta täysi painajainen

Tappiota tuntuu ikävältä kaataa vain yhden miehen niskaan, mutta suoraan sanottuna aikoihin ei ole tullut nähtyä pääsarjatason maalivahdilta niin huonoa suoritusta kuin Freiburg-vahti Oliver Baumannilta sunnuntaina saatiin todistaa. Edelleen avausvoittoaan odottelevan Freiburgin kapteenina poikkeuksellisesti toiminut Baumann teki kolme karmeaa henkilökohtaista virhettä, jotka HSV käytti armotta edukseen.

Baumannin ensimmäinen emämunaus nähtiin 37. peliminuutilla, kun mies arvioi pahasti väärin Milan Badeljin pitkän syötön. Pallo pomppasi kuudentoista rajalle vastaan tulleen maalivahdin yli ja vahvan ottelun pelannut 23-vuotias Maximilian Beister kiitti kohteliaasti ja vei vieraat johtoon. Hetki toisen puoliajan alkupotkun jälkeen Baumann sähläsi toistamiseen. Nyt hän lipsautti helpon pallon sylistään suoraan Pierre-Michel Lasoggan jalkaan ja jälleen HSV-kärki oli tyhjää maalia kohtaan yhtä armoton. Eikä kahta ilman kolmatta. 63. minuutilla Baumann sylkäisi Beisterin heppoisen kaukolaukauksen eteensä ja konkari Rafael van der Vaartilla oli helppo tehtävä siirtää pallo pussiin.

Valmentajanvaihdoksesta piristynyt HSV on saavuttanut Bert van Marwijkin alaisuudessa kahdeksan pistettä neljästä pelistä ja on noussut jo sarjan keskikastiin. Freiburgin surkeus sen sijaan on silmiäkirvelevän rumaa eikä joukkue tunnu pääsevän putoamistaistelusta pois sitten millään. 13 voitotonta ottelua Eurooppa-Liigassa ja Bundesliigassa on niin onneton saldo, että paine valmentaja Christian Streichin erottamiseksi alkaa varmasti olla koko ajan kovempi ja kovempi. Sääli sinänsä, sillä tämän päivän tappioon Streich on jokseenkin syytön. Maalivahti Baumann oli yksinäinen syntipukki joukkueen sunnuntaiseen pelilliseen kaaokseen.

Freiburg-Hamburger SV 0-3 (0-1)
H: Beister (37.), Lasogga (47.), Van der Vaart (63.)

Mönchengladbach loihti kaatosateesta maalisateen

Kierroksen päätösottelu pelattiin rankassa kaatosateessa, mutta se ei estänyt kaikki kotipelinsä voittanutta Mönchengladbachia laittamasta pystyyn maalijuhlia. Ensin venezuelalaisveteraani Juan Arango teki Frankfurtin laiskan muurin avustuksella suorasta vapaapotkusta kauden avausmaalinsa. Vaparispesialistina tunnetun Arangon edellisestä erikoistilannemaalista oli kulunutkin hämmästyttävästi jo vuosi.

Vastaus tuli kuitenkin melkein heti, kun Frankfurt hyödynsi maalivahti Marc-André ter Stegenin huonon avauksen ja Gladbach-puolustuksen sähläyksen. Alex Meier kikkaili pallon Vaclav Kadlecin kautta Stefan Aignerille, joka ei paikastaan erehtynyt. Tuomari oli viheltämässä tilanteesta Frankfurtille myös pilkkua, mutta osoitti pelisilmää ja seurasi taistelun loppuun asti. Mönchengladbach ei kuitenkaan tasoitusosumasta järkyttynyt, vaan ahkerasti nouseva ruotsalainen laitapakki Oscar Wendt vei kauden toisella maalillaan isännät jälleen johtoon.

Toisen puoliajan alkupuoliskolla Patrick Herrmann ja Raffael lopettivat näyttävillä osumillaan vieraiden pyristelyt. Voitto oli vähintäänkin ansaittu, sillä Mönchengladbach hallitsi kenttätapahtumia suvereenisti ja linjatuomareiden yli-innokas paitsioiden vihellysherkkyys riisti isänniltä pari muutakin maalipaikkaa. Päätuomarikin piti itsensä kiireisenä, sillä hän jakoi tunteikkaassa ottelussa peräti kuusi varoitusta.

Mönchengladbachin kauden viides kotivoitto nosti joukkueen sarjataulukon neljänneksi, kuitenkin jo yhdeksän pistettä Leverkusenista jääneenä. Eurooppa-Liigan lohkoaan mielin määrin dominoivan Frankfurtin edellisestä voitosta on puolestaan kulunut jo viisi sarjakierrosta ja se onkin sarjassa vasta sijalla 14. Kotivoittotili on vieläpä kokonaan avaamatta.

Mönchengladbach-Frankfurt 4-1 (2-1)
M: Arango (11.), Wendt (18.), Herrmann (60.), Raffael (66.)
F: Aigner (15.)

loading comments...