Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Kuva: Getty Images

12. kierroksen ottelukooste – Bayern teki ennätyksen ja sarjajumbo vaihtui

Kirjoittaja: — 10/11/2013

Bundesliiga lähtee taas hetkeksi maaottelutauolle, mutta viimeinenkin kierros ennen huilia tarjosi jälleen huikeita tapahtumia. Kierroksella pelattiin neljä derbyä, joten tunnelma oli katossa. Bayern München ylsi odotetusti uuteen Bundesliiga-ennätykseen ja Braunschweig nousi pois sarjajumbon paikalta. Maaleja nähtiin 32 ja peräti kuusi pelaajaa ylsi kahteen tai useampaan maaliin.

Niedersachsenin derbyssä kauden toinen 0-0

Perjantaina pelattiin Hannoverissa 37 vuoden tauon jälkeen jälleen Bundesliigassa Niedersachsenin derby Hannover 96:n ja Eintracht Braunschweigin välillä. Ottelu oli siirretty sunnuntailta perjantaille, jotta Robert Enken kuolinpäivänä ei pelattaisi.

Laineet olivat käyneet molemmissa kaupungeissa viikon aikana korkeina, mutta huliganismilta ja pahemmilta tappeluilta onneksi vältyttiin. Osaltaan tätä edesauttoi varmaan sekin, että saksalaisittain todella harvinaislaatuisesti ottelussa ei tarjoiltu lainkaan alkoholia. Pahimmiksi järjestyshäiriöiksi jäivät näin katsomossa nähdyt soihdut.

Hannover 96 v Eintracht Braunschweig - Bundesliga
Molempien joukkueiden ultrilta nähtiin soihdutteluja Hannoverin illassa.
(Kuva: Getty Images/All Over Press)

Molemmat joukkueet astelivat kentälle siipirikkoisina, sillä Hannoverilta olivat sivussa pelikieltoiset topparit Marcelo ja Salif Sané ja Braunschweigilta loukkaantuneet Ken ReichelKevin Kratz ja alkukauden valopilkku Karim Bellarabi. Hannoverilta puolustukseen pudottautuikin 20-vuotias keskikenttäpelaaja André Hoffmann.

Hannover hallitsi kenttätapahtumia, mutta viimeistely tökki ja niin se joutui poistumaan kentältä ilman voittoa jo kuudennessa bundesliigaottelussa peräkkäin. Hannover löytyykin koko sarjan kuntopuntarin hänniltä. Taisteluhenkeä löytyi molemmilta osapuolilta, mutta lopputuloksena oli kauden toinen maaliton tasapeli – ja samalla koko bundesliigahistorian tuhannes 0-0.

Eintracht Braunschweig nousi ensimmäistä kertaa yli kahteen kuukauteen ja kymmeneen sarjakierrokseen pois jumbopaikalta. Braunschweigin hyökkäyspeli on yhä vaatimatonta, mutta puolustus alkaa toimia, sillä viimeisessä viidessä pelissä sitä vastaan on tehty vain viisi maalia. Vertailut bundesliigahistorian huonoimpaan joukkueeseen Tasmania Berliniin ovat myös jo vaienneet, sillä Tasmanian koko kauden pistesaldoon on matkaa enää kaksi pistettä.

Hannover 96-Eintracht Braunschweig 0-0 (0-0)

Boateng teki harvinaisia päämaaleja

Bundesliigan puolella hyvässä vireessä oleva Schalke onnistui nappaamaan Werder Bremenistä viidennen peräkkäisen voittonsa, vaikka pohjoisen pojat ehtivätkin taukojohtoon. Bremenin näyttävästä maalista vastasi ensimmäisen bundesliigaosumansa viimeistellyt Felix “Tonin-veli” Kroos.

Schalke joutui odottelemaan maalihanojen avautumista yli tunnin. Joukkueen sankariksi nousi tähtipelaaja Kevin-Prince Boateng, joka puski seuran nätisti ensin tasoihin ja sitten 2-1-johtoon. Boatengin omien sanojen mukaan hän ei ollut vielä koskaan tehnyt samassa ottelussa kahta päämaalia. Vielä lisäajalla voittonumeroita kaunisteli kentille loukkaantumisensa jälkeen palannut perulainen Jefferson Farfán.

FC Schalke 04 v Werder Bremen - Bundesliga
Kevin-Prince Boatengin pää oli kaksi kertaa oikeaan aikaan oikeassa paikassa.
(Kuva: Getty Images/All Over Press)

Viime sunnuntaisen Hannover-voiton sankarille Santiago Garcialle sattui mustempi päivä. Ensin argentiinalaispuolustaja otti kauden viidennen varoituksen ja on niin pelikiellossa seuraavalla kierroksella. Melkein heti perään oli ulosajokin lähellä ja kirsikaksi kakkuun Garcia oli lahjoittaa Schalkelle maalin. Valmentaja ottikin muissa maailmoissa olleen Garcian ulos vain minuutteja ennen taukovihellystä.

Schalke-Werder Bremen 3-1 (0-1)
S: Boateng (64., 85.), Farfan (90.+1)
WB: Kroos (22.)

Oma koira puraisi kolmesti

Koko ottelukierroksen suurin sankari esiteltiin Leverkusenissa. Eteläkorealainen Heung-Min Son iski bundesliigauransa ensimmäisen hattutempun ja mikäs sen sopivampaa, kuin takoa nuo maalit omaa vanhaa seuraa vastaan. Kauden aiemmissa otteluissa Son oli osunut maalipuiden väliin vain kerran, joten onnistuminen teki miehelle varmasti hyvää. Kaiken hyvän lisäksi Sonin kaikki maalit olivat komeita ja taidokkaita osumia, ja erityisesti maajoukkuepuolustaja Heiko Westermann nähnee painajaisia Sonin spurteista vielä ensi viikollakin. Hyvää vaikutusta eivät pelissä tehneet HSV:n muutkaan maajoukkuemiehet Marcell Jansen ja René Adler.

Son ei suinkaan ollut ottelun ainoa maalari, vaan verkko heilui pelissä kaikkiaan kahdeksan kertaa. Kyseessä oli jo kauden kolmas kahdeksan maalin bundesliigapeli ja kahdessa kolmesta kerrasta toisena osapuolena on ollut HSV.

HSV:n paras ottelussa oli jälleen kerran kärkimies Pierre-Michel Lasogga. Nuori Hertha-laina on tällä hetkellä ehkä koko sarjan kuumin hyökkääjä, jonka hintakin varmasti nousee silmissä. Lasogga teki Leverkusenin verkkoon kaksi maalia ja on enää maalin päässä Bundesliigan maalipörssiä johtavasta Robert Lewandowskista.

Tapahtumarikkaan ottelun kolmesta muusta maalista vastasivat Leverkusenin Stefan Kießling ja Gonzalo Castro sekä HSV:n Maximilian Beister, joka käytti armotta hyväkseen Werkself-kapteeni Simon Rolfesin toilailut. Leverkusenista alkaa tulla HSV:lle melkoinen peikko, sillä hampurilaiset eivät ole kaataneet “Pillerinpyörittäjiä” yhdeksään otteluun. HSV:n keskikenttämies Tolgay Arslan on viidennen varoituksen myötä pelikiellossa tauonjälkeisessä Hannover-ottelussa.

Bayer Leverkusen-Hamburger SV 5-3 (2-1)
BL: Son (9., 16., 55.), Kießling (72.), Castro (89).
H: Beister (23.), Lasogga (49., 74.)

Konkari Olic masensi Dortmundin komeiden maalien illassa

Kierroksen huippuottelussa viikolla Arsenalia vastaan ensimmäisen kotitappionsa miesmuistiin kärsineen Dortmundin viikko synkistyi entisestään. Dortmund poistui kentältä tappio niskassaan ja Bayern München karkasi jo neljän pisteen päähän. Ikään kuin siinä ei vielä olisi tarpeeksi, seura myös menetti polvensa ristisiteet rikkoneen Neven Suboticin loppukauden ajaksi sairastuvalle.

Wolfsburgilla sen sijaan kulkee, sillä voitto oli sille neljäs peräkkäinen. Vaikka vatsalihasvammasta kärsivän Diegon poissaolo pelissä näkyikin, riitti muilla peli-iloa riittämiin takaamaan kolme pistettä suosikkia vastaan. Etenkin avausjaksolla “Sudet” pitivät Dortmundia tiukasti pihdeissään. Vieraat vaikuttivatkin läpi ottelun yllättyneen isäntien pelikurista ja aktiivisuudesta siinä määrin, että turhautuminen paistoi läpi paitsi Jürgen Kloppin kasvoilta myös monen pelaajan otteista. Tuomari nosti pelissä peräti kuusi varoitusta, joskin muutama niistä nousi hyvin kevyin perustein.

Avausosuman teossa onnistui kuitenkin Dortmund, ja mitä parhaalla hetkellä juuri sen jälkeen, kun Subotic oli kannettu paareilla pois kentältä. Marco Reus ampui suoran vapaapotkun komeasti maaliin. Maalivahti Diego Benaglio vaikutti tilanteessa tosin tarpeettomankin aseettomalta. Toisella jaksolla Reus oli kiskaista vielä komeamman vapaapotkun häkkiin, mutta sisätolppa osui täpärästi pallon tielle.

Wolfsburgin tasoitusmaalikin syntyi suorasta vapaapotkusta. Sveitsiläinen laitapuolustaja Ricardo Rodríguez lähetti kenttäpuoliskon puolestavälistä kaaripallon kohti Dortmund-maalia ja Robin Knochen screeni häiritsi Roman Weidenfelleriä sen verran, ettei maalivahti uskaltanut sännätä palloa vastaan. Näin Rodríguezin roikku päätyi suoraan maaliin ja mies sai juhlia ensimmäistä bundesliigaosumaansa.

Voittomaali olikin sitten illan komein. Daniel Caligiuri vapautti veteraanihyökkääjä Ivica Olicin BVB:n puolustuslinjan taakse ja Olic tiesi heti, mitä tehdä. Hyvällä rytminvaihdoksella hän pudotti Marcel Schmelzerin kyydistään, leikkasi keskemmälle ja ampui vasurilla kierteisen kudin komeasti tolpan kautta pömpeliin. Yksi ehdottomasti kierroksen kauniimmista maaleista.

VfL Wolfsburg v Werder Bremen - Bundesliga
Ivica Olic teki yhden kierroksen komeimmista maaleista.
(Kuva: Getty Images/All Over Press)

Nousuvireensä puolesta Wolfsburg näyttää vahvasti olevan tarjoutumassa kärkikolmikon ykköshaastajaksi. Dortmundin materiaalin leveys puolestaan on jatkuvalla koetuksella. Mielenkiintoista on, että kaikki kolme peliä, joita Dortmund ei ole pystynyt tällä kaudella voittamaan, ovat viikoilta, joilla se on pelannut myös Mestarien Liigaa. Seuraavalla sarjakierroksella haaste on erityisen suuri, sillä Borussian vieraaksi saapuu Bayern München. Kotivoitto pitäisi Dortmundin mestaruushaaveet hengissä ja sarjan jännittävänä.

Wolfsburg-Dortmund 2-1 (0-1)
W: Rodríguez (56.),  Olic (69.)
D: Reus (45.+2),

Bayern rutiinivoitolla ennätykseen

Allianz-Areenan yleisö sai palkinnokseen sen mitä odottivatkin ja Bayern nappasi nimiinsä uuden Bundesliiga-ennätyksen pelattuaan jo 37 ottelua peräkkäin ilman tappioita. Edellinen ennätys oli HSV:n nimissä ja jo 30 vuotta vanha. Seuraavaksi Bayernilla onkin edessään lähtökohtaisesti kauden haastavin ottelu, kun se matkustaa Bundesliigassa kaikki kotipelinsä voittaneen Borussia Dortmundin vieraaksi.

Bayern oli menettänyt riveistään nilkkaleikkaukseen valmistavan Bastian Schweinsteigerin ja valmentaja Pep Guardiola paikkasi “Schweinin” jättämää aukkoa nostamalla kapteeni ja laitapuolustaja Philipp Lahmin yhä ylemmäksi, ns. “kasipaikalle”. Oikealla laitapakkina aloitti jälleen Rafinha.

Kotijoukkue iski pelin avaus- ja samalla voittomaalin vain neljän peliminuutin jälkeen. Toppari Jerome Boateng tykitti pallon kulmapotkun jälkitilanteesta lähietäisyydeltä maalin ylänurkkaan. Maali oli Boatengin kauden avausosuma ja ensimmäinen lähes seitsemään kuukauteen. Maalista jäi augsburglaisten suuhun hieman kitkerä maku, sillä kulmapotku oli virheellinen tuomio Mario Mandzukicin seistyä edeltävässä tilanteessa paitsiossa. Avausjakson lopuksi nähtiin kuitenkin komeampikin osuma, kun supertähti Franck Ribéry pamautti suoran vapaapotkun verkkoon.

Bayernin pallonhallinta-, syöttö- ja kaikki muutkin prosentit olivat jälleen aivan omissa sfääreissään eikä Augsburg aiheuttanut isännilleen ongelmia kuin ajoittaisilla, lähinnä läpimurtopelaaja André Hahnin yksilösuorituksilla. Triplamestarit sen sijaan paketoivat ennätysvoittonsa Thomas Müllerin yliajalla ampumalla rankkarilla. Pilkkutuomio sai Augsburgin pelaajistoon purnaamaan, sillä Matthias Ostrzolek vain suojasi käsillään kasvojaan, jota kohti pallo oli suoraan tulossa. Purnauksen seurauksena myös vieraiden valmentaja Markus Weinzierl komennettiin katsomaan.

Bayern München-Augsburg 3-0 (2-0)
BM: Boateng (4.), Ribéry (42.), Müller (90.+5)

Hoffenheimissa jälleen maalijuhlat

Hoffenheimin otteluissa ollaan totuttu näkemään maaleja eikä nytkään tarvinnut pettyä. Verkko heilui Kraichgaussa viisi kertaa. Hoffenheim-pelien kokonaismaalimäärä on nyt 56, ja tämä tarkoittaa komeaa maalikeskiarvoa 4,67/ottelu. Hoffenheim on kuitenkin voittanut koko kauden aikana kotipeleistään ainoastaan yhden. Tällä kertaa Hertha pääsi ensi kertaa kauden reissupeleissään paluumatkalle kolmen pisteen tyydyttämänä.

Ottelun sankariksi kohosi Herthan kolumbialaishyökkääjä Adrian Ramos, joka teki ottelussa kaksi maalia ja alusti yhden. Juuri Ramosin komea keskitys salli Änis Ben-Hatiran viimeistellä ottelun avausmaalin. Ensimmäisen henkilökohtaisen osumansa Ramos teki rangaistuspilkulta ja toisen päällä vain minuutteja ennen loppua Hoffenheim-puolustuksen sijoittumisvirheen seurauksena.

1899 Hoffenheim v Hertha BSC - Bundesliga
Kolumbialaishyökkääjä Adrian Ramos oli Sinsheimin iltapäivässä huimassa vireessä.
(Kuva: Getty Images/All Over Press)

Myös Hoffenheim sai ottelussa rankkarin ja käytti sen kylmäverisesti. Pallon taakse asettui uusvanhalla pelipaikalla vasempana laitapuolustajana uuteen kukoistukseen noussut Sejad Salihovic, joka onnistui maalinteossa Ramosin tavoin kaksi kertaa. Maaleista jälkimmäinen oli komea suora vapaapotku. Ramosin kauden kokonaismaalimäärä on nyt jo seitsemän.

Hoffenheim oli pelissä aktiivisempi osapuoli, mutta Herthan kylmäpäisyys maalipaikoissa oli kotijoukkueelle liikaa ja pääkaupunkilaisten maalivahti Thomas Kraft puolestaan vietti vahvaa iltaa.

Hoffenheim-Hertha Berlin 2-3 (0-1)
Ho: Salihovic (70., 81.)
HB: Ben-Hatira (13.), Ramos (53., 84.)

Nürnberg kaipasi maalikameraa

Kauden kaikki kotiottelunsa voittanut Mönchengladbach oli yllättävissä vaikeuksissa sarjajumboksi perjantaina ajautunutta Nürnbergiä vastaan. Frankkien uusi päävalmentaja Gertjan Verbeek vaati ennen ottelua suojattejaan “näyttämään rohkeutta ja sydäntä” ja joukkue otti tämän ohjeen totisesti omakseen.

Nürnbergin ahkera ja aktiivinen prässi tuottikin tulosta jo ennen avausjakson puoliväliä. Vieraat ryöväsivät pallon sivurajan tuntumassa, nahkakuula ajautui Hiroshi Kiyotakelle, joka jatkoi sen edelleen nuorelle sveitsiläishyökkääjälle Josip Drmicille. Drmic ei erehtynyt, vaan vei kauden viidennellä maalillaan vieraat taukojohtoon.

Nürnbergin aggressiivisuus myrkytti Mönchengladbachin pelinrakentelun aina kauas toiselle jaksolle asti, mutta ottelun edetessä isännät pääsivät yhä paremmin peliin mukaan. Tätä edesauttoi myös Nürnbergin väärinkäsityksestä johtunut outo vaihto. Valmentaja luuli ilmeisesti toppari Per Nilssonin pyytäneen vaihtoa jalkavaivojen takia ja heitti terveen miehen tilalle 18-vuotiaan Niklas Starkin. Nuorukaisesta tulikin Nürnbergin epäonnensoturi, sillä hän ohjasi komeasti ottelun voittomaalin vahingokseen omaan verkkoon. Jo tätä ennen kokenut venezuelalainen Juan Arango oli ampunut vasurinsa puhua tuloksekkaasti ja löysi aukon maalin ylänurkasta.

Borussia Moenchengladbach v 1. FC Nuernberg - Bundesliga
Nuori Niklas Stark oli joukkueensa epäonnensoturi ammuttuaan pallon omaan verkkoon.
(Kuva: Getty Images/All Over Press)

Nürnberg ei antanut päidensä painua takaiskumaaleista, vaan lähti heti takaa-ajoon. Yksi ottelun hahmoista, Josip Drmic ampuikin pallon voimalla ylärimaan, josta se kimposi maaliviivalle. Maaliviivateknologian loistaessa poissaolollaan tuomarit antoivat pelin jatkua, mutta Bildin kyselyn mukaan noin kolme neljästä tv-katsojista oli sitä mieltä, että pallo ylitti kokonaan maaliviivan. Tähän tilanteeseen eteläsaksalaisten selkäranka napsahti lopullisesti ja Patrick Herrmannin 3-1-maali oli enää pelkkää kosmetiikkaa. Näin Nürnberg lähtee sarjatauolle sarjajumbona.

Borussia Mönchengladbach-Nürnberg 3-1 (0-1)
BM: Arango (72.), Stark om. (75.), Herrmann (87.)
N: Drmic (21.)

Mainz vei Rhein-Main-derbyn

Hessenissä nähtiin kahden vaikeuksiin ajautuneen joukkueen kohtaaminen, jossa Mainz jätti jälleen kerran Frankfurtin voitoitta. Eintracht ei ole vielä koskaan kyennyt Mainzissa voittoon Bundesliigassa. Mainz oli saanut peliin takaisin toipuneen Niki Zimlinginmutta maalin suulle joutui kolmosvahti Loris Karius molempien kokeneempien kollegojen ollessa käyttökelvottomina. Frankfurtilla Sebastian Jung ja Tranquillo Barnetta olivat nuolleet haavansa, mutta Stefan Aigner liittyi torstain Eurooppa-Liigan ottelussa sairaslistalaisten joukkoon.

Ensimmäisellä jaksolla Frankfurt piti palloa Mainzin keskittyä puolustamiseen, mutta maalia ei avausjaksolla kuitenkaan nähty. Lähimmäksi pääsi Alexander Meier, joka puski pallon ylärimaan jo neljännellä peliminuutilla.

Toisella jaksolla Mainz otti ohjat tiukasti käsiinsä ja vain hyvin pelannut maalivahti Kevin Trapp piti lukemat nolla-nollassa. Raskas otteluohjelma alkoi kuitenkin vieraiden jaloissa yhä näkyvämmin painaa ja niinpä kotijoukkue saikin nollansa rikki muutama minuutti ennen loppua. Maalinteosta vastasi vaihdosta sisään tullut Maxim Choupo-Moting. Loris Karius sai juhlia nollapeliä heti bundesliigadebyytissään. Mainz palasi voittonsa myötä sarjataulukon ylemmälle puolikkaalle, mutta Frankfurtin syksy jatkuu ankean harmaana, sillä jonossa on jo seitsemän voitotonta ottelua peräkkäin.

Mainz-Eintracht Frankfurt 1-0 (0-0)
M: Choupo-Moting (88.)

Stuttgart etevämpi Freiburgin kaatosateessa

Baden-Württembergin osavaltion derby pelattiin rankassa kaatosateessa ja murenevalla kentällä. Hyvävireinen Stuttgart onnistui koiranilmassa paremmin ja maksoi kalavelkansa sen cupista pudottaneelle Freiburgille, joka jatkaa rimpuiluaan putoamistaistelussa.

Stuttgart ei aikaillut maalinteon kanssa, sillä kaksi maalia minuutin sisällä jo ennen kymmenen minuutin täyttymistä poisti siltä heti kovimmat paineet. Ensin Vedad Ibisevic ohjasi näppärästi Christian Gentnerin mallikkaan keskityksen Freiburg-verkkoon ja melkein heti perään juniori-ikäinen väkkärä Timo Werner pujotteli läpi koko puolustuksen ja teki numeroiksi jo 2-0. Eikä 3-0:kaan ollut kaukana Ibisevicin sudittua Konstantin Rauschin syötöstä vain niukasti ohi maalin.

Toisellakaan puoliajalla Freiburg ei kyennyt schwaabeja kunnolla haastamaan, vaan toiveet laskettiin peräti kolme kertaa rangaistuspotkuvihellykseen. Tuomari ei kuitenkaan aneluihin vastannut, vaan pilli pysyi kerta toisensa jälkeen vaiti. Isännät pääsivät kuitenkin täysin yllättäen vielä peliin mukaan, kun vaihtomies Mike Hanke sijoitti ensimmäisellä pallokosketuksellaan pallon maalin alakulmaan ja herätti kotiyleisön toiveet. Haaveet kuitenkin kaatuivat vain muutamaa minuuttia myöhemmin, kun 17-vuotias Werner viimeisteli kylmänviileästi illan toisen osumansa.

VfB Stuttgart v Eintracht Frankfurt - Bundesliga
17-vuotias Timo Werner tuuletti ottelussa kahta maalia.
(Kuva: Getty Images/All Over Press)

Stuttgart oli tehnyt maalin erikoistilanteesta kaikissa kahdeksassa Thomas Schneiderin valmentamassa ottelussa. Tänään putki katkesi, mutta lähellä maali oli nytkin, sillä erikoismies Alexandru Maxim laukoi ottelun yliajalla vapaapotkun Freiburg-maalin pystypuuhun.

Freiburg-Stuttgart 1-3 (0-2)
F: Hanke (78.)
S: Ibisevic (9.), Werner (10., 82.)

loading comments...