Unohditko salasanan? Rekisteröidy

5. kierroksen kierroskooste – Stuttgart päätti Herthan komean kotivoittojen putken

Kirjoittaja: — 15/09/2013

Hertha Berlin ei ollut hävinnyt kotonaan yli 16 kuukauteen, mutta valmentajanvaihdoksen myötä uutta tuulta purjeisiinsa saanut VfB Stuttgart kävi pääkaupungissa ryöstöretkellä. Helpolla Thomas Schneiderin miehistö ei pisteitä etelään vienyt, sillä kotijoukkue hallitsi ottelutapahtumia selkeästi, mutta ei onnistunut maalinteossa kertaakaan. Maalivahti Sven Ulreich olikin schwaabien suurin sankari, mutta suuri ansio Herthan tehottomuudesta on annettava myös joukkueen omalle tuhlailumentaliteetille. Upeita paikkoja kävivät vuoron perään hassaamassa uusi kasvo Per Skjelbred, Änis Ben-Hatira, Johannes van den Bergh ja Peter Pekarik.

Tuskaisen Eurooppa-Liigasta karsiutumisensa jälkeen Stuttgart tuntuu saaneen rytmistä kiinni ja joukkue lähtikin otteluun täysin muuttumattomalla kokoonpanolla. Näin 17-vuotias Timo Werner sai edelleen jatkaa aloituksessa ja toppariostos Karim Hagguin VfB-ura alkoi vaihtopenkin puolella. Maalivahti Ulreichin ohella vieraiden sankariksi nousi kapteeninnauhan Serdar Tascilta perinyt joukkueen kapteeni Christian Gentner, joka puski Alexandru Maximin tarkan kulmapotkun vastustamattomasti maaliin. Herthan puolustus vaikutti tilanteessa aivan liian staattiselta.

Hertha Berlin-VfB Stuttgart 0-1 (0-0)
Maali: Christian Gentner (49.)

Boateng vienyt Schalken voittojen tielle

Mainzissa pelatussa “omien koirien kohtaamisessa” kauden hyvin aloittanut Mainz joutui taipumaan tärkeitä muutoksia miehistöönsä siirtotakarajalle tehneelle Schalkelle. Vierasjoukkue puolusti järkevästi ja kurinalaisesti läpi ottelun ja isäntien maalipaikat olivatkin vähissä. Yhden rangaistuspotkun Mainz olisi voinut saada Joel Matipin kaadettua Shinji Okazakin, mutta tuomari antoi armon käydä oikeudesta.

Kuninkaansinisten ainoasta osumasta vastasi hienolla yksilösuorituksella mahtavan sisääntulon Bundesliigaan tehnyt Kevin-Prince Boateng. Paikkoja tarjoutui myös mm. Dennis Aogolle, Julian Draxlerille ja Leon Goretzkalle, mutta tällä kertaa Boatengin osuma riitti voittoon. Ensi viikolla Schalkella onkin suurempia haasteita edessään, sillä se kohtaa ensin keskiviikkona Steaua Bukarestin ja sitten lauantaina Bayern Münchenin. Klaas-Jan Huntelaarin paluuta pelikuntoon odotetaankin tulenpalavalla innolla.

Mainz-Schalke 0-1 (0-1)
Maali: Kevin-Prince Boateng (34.)

Franck Ribery kuljettaa Bayern-junaa

Sisukkaasti hanttiin laittanut Hannover piti triplamestareita lujilla, mutta joutui lopulta taipumaan taidollisesti ylivoimaisen Bayernin edessä. Münchenin voimahahmona hääri jälleen kerran Franck Ribery, joka rakensi panoksellaan ensimmäisen maalin ja viimeisteli itse toisen. Myös sekä seurajoukkuepeleissä että maaotteluissa liekehtineen Toni Kroosin hoksottimet tuntuvat olevan hyvin rasvattuina, sillä niin älykkäästi mies jakoi pallon avausmaalin iskeneelle Mario Mandzukicille. Illan toinen osuma syntyi Arjen Robbenin vedon paluupallosta, mutta muuten hollantilainen erottautui lähinnä itsekkyydellään.

Bayernin keskikentän poissaolojen takia Philipp Lahm pelasi oudolla pelipaikalla keskikentän pohjalla Toni Kroosin parina. Laitapakkina pelasi Rafinha ja Daniel van Buyten nostettiin keskuspuolustukseen. Tervehtynyt Jan Kirchhoff pääsi lopussa viideksi minuutiksi kentälle, mutta Bastian Schweinsteigeria säästettiin vielä tiistaiseen Mestarien Liiga-otteluun.

Ottelun ollessa vielä 0-0-tilanteessa Hannoverkin ylsi lähelle maalintekoa, mutta Didier Ya Konanin kaukolaukaus ponnahti tolpasta takaisin kentälle. Vieraiden parhaimmistoon kuuluivat Ya Konanin ohella Edgar Prib ja Lars Stindl. Patsaaksi muuttunut keskuspuolustaja Salif Sané saa ottaa kontolleen baijerilaisten jälkimmäisen osuman.

Bayern München-Hannover 2-0 (0-0)
Maalit: Mario Mandzukic (51.), Franck Ribery (64.)

Frankfurt haki pisteet Werderin avustuksella

Hienosti bundesliigakautensa aloittanut Werder Bremen on ajautunut pahoihin vaikeuksiin. Viidessä ottelussa vain kolme maalia iskeneet vihreäpaidat antoivat vierailleen tärkeän itseluottamusbuustin ennen torstain Eurooppa-Liigan avausta. Pisteet matkasivat eurokaupunkiin 0-3-loppunumeroin.

Ottelun puhutuin tilanne nähtiin jo 25. minuutilla, kun elokuussa Werdan paitaan siirtynyt argentiinalainen Franco di Santo pelasi tyhmänrohkeasti korkealla jalalla ja osui pahannäköisesti vieraiden Bastian Oczipkaa kasvoihin. Ozcipka pystyi lopulta jatkamaan peliä, mutta di Santo sai tilanteesta punaisen kortin eikä lisäpelikieltokaan ole mahdottomuus. Huono debyytti ensimmäistä kertaa avauksessa pelanneelta di Santolta.

Frankfurtin maaleista vastasi mainiosti bundesliigan tempoon päässyt tsekkihankinta Vaclac Kadlec. Kadlecin kolme maalia kolmessa ottelussa auttavat unohtamaan Alex Meierin poissaolon. Myös maalinteossa Frankfurt sai apua isänniltään, sillä loppunumerot ohjasi tyhjään verkkoon Werder Bremenin puolustaja Sebastian Prödl.

Bremeninkään ei tarvinnut ilman maalipaikkoja jäädä. Cedrick Makiadi puski Aaron Huntin antaman vapaapotkun Frankfurtin maalin pystypuuhun ja toisella puoliajalla Hunt hukkasi itse filmaamalla hankkimansa rangaistuspotkun. Hieno torjunta Frankfurtin rankkarispesialisti Kevin Trappilta. Bremen onkin vajoamassa uhkaavasti kohti sarjan pohjamutia ja ainoastaan Braunschweig on onnistunut maalinteossa sitä huonommin.

Werder Bremen-Eintracht Frankfurt 0-3 (0-2)
Maalit: Vaclav Kadlec (14., 34.) oma maali Sebastian Prödl (77.)

Leverkusenissa synttärijuhlintaa ja rikoksenuusijoita

Wolfsburg kävi lauantaina 17. kerran bundesliigavierailulla Leverkusenissa ja yhä edelleen sen ensimmäinen voitto otteluparista antaa odottaa itseään. Erityisesti kauden kolmannen ja neljännen maalinsa ottelussa iskeneen Stefan Kießlingin panos oli jälleen kerran tärkeä. Lisäksi Leverkusenin avainpelaaja tarjoili maajoukkuemies Sidney Samille pari herkullista paikkaa, jota tämä ei kuitenkaan hyödyntänyt. Sam oli kuitenkin ehtinyt jo viedä Leverkusenin 1-0-johtoon avausjaksolla, kokoonpanoon Lars Benderin tilalle nousseen Simon Rolfesin syötöstä.

Vailla mahdollisuuksia eivät vieraatkaan tasaisessa ottelussa olleet. 34. syntymäpäiväänsä viettänyt Ivica Olic antoi joukkueelleen lahjan jatkamalla Ricardo Rodríguezin keskityksen kauniisti pussiin ja johtomaalikin oli lähellä Luiz Gustavon tykitettyä pelivälineen räjähtävästi ylärimaan. Koska brassi ei saanut sankarin viittaa kantaakseen, astui hän sen sijasta antisankarin saappaisiin. Vasta pelikiellosta vapautunut Gustavo näki ottelussa keltaista kaksi kertaa ja on seuraavassa ottelussa jälleen katsomon puolella.

Sami Hyypiän joukkue on tiistaina totisen paikan edessä, sillä se matkustaa seuraavaksi Old Traffordille Manchester Unitedin vieraaksi YLE:n tv-ottelussa.

Bayer Leverkusen-Wolfsburg 3-1 (1-1)

L: Sidney Sam (24.), Stefan Kießling (65., 90.)
W: Ivica Olic (38.)

Augsburgin voittoputki seurahistoriaan

Alkukauden yllätysjoukkue Augsburg teki seurahistoriaa, sillä sen kolmen ottelun voittoputki on seuran uusi bundesliigaennätys. Yhdeksän pisteensä turvin Augsburg on sarjassa hienosti sijalla kuusi, kun ensimmäistä voittoaan yhä hakeva viime kauden valopilkku Freiburg tuskailee taulukossa suoran putoajan paikalla.

Vaisun ensimmäisen jakson jälkeen ottelun toinen puoliaika käynnistyi räväkästi, kun tauolla sisään otettu Admir Mehmedi vei vieraat johtoon hienolla henkilökohtaisella taidonnäytteellä toisen jakson vanhettua alle minuutin. Isäntäjoukkue vaikutti hetken aikaa lamaantuneelta ja Freiburg painoi päälle. Kuitenkin reilun vartin avausmaalin jälkeen Augsburgin onnistui ottelu tasoittaa. Konkari Halil Altintop laittoi Matthias Ostrozolekin keskityksen varmasti pömpeliin.

Tämän jälkeen isäntien peli-ilme oli aivan toisennäköinen ja vieraat keskittyivätkin oman maalin varjelemiseen. Tavoite ei kuitenkaan onnistunut, sillä vain hetki ennen täyttä aikaa Tobias Werner ampui rangaistusalueen rajalta isäntien voittomaalin. Augsburgin ykköskärjen Sascha Möldersin kuiva kausi tuntuu kasvavan giganttisiin sfääreihin, sillä Möldersin lauantaina tekemä osuma hylättiin paitsiona. Augsburgilla oli ottelussa tolppien välissä jo kolmas maalivahti kauden aikana, sillä Alex Manninger teki onnistuneen paluun sairaslomaltaan.

Freiburgin pukukopissa tunnelma alkaa surkean kauden alun jälkeen olla varmasti tukala. Torstaiksi sen pitäisi löytää jostain uusia jippoja ja terävämpää virettä, sillä se isännöi tuolloin Eurooppa-Liigan avauksessaan tsekkiläistä Libereciä.

Augsburg-Freiburg 1-2 (0-0)

A: Halil Altintop (62.), Tobias Werner (89.)
F: Admir Mehmedi (46.)

Hirmukuntoinen Dortmund murskasi HSV:n

Ei liene kovin kohtuutonta väittää, että Borussia Dortmund on juuri nyt Euroopan kovakuntoisin seurajoukkue. Seura on avannut kautensa ennätyksellisellä viiden ottelun voittoputkella maalierolla 15-4 ja uudet hankinnat Pierre-Emerick Aubameyang ja Henrikh Mkhitaryan tuntuvat sopeutuneen joukkueeseen täydellisesti. Kellään ei tunnu enää olevan Mario Götzeä ikävä. Keskiviikkoisen Mestarien Liiga-vastustajan Napolin valmentajalla luulisi jo pientä tuskanhikeä otsalle puskevan.

Dortmund aloitti ottelun väkivahvasti ja vain kierroksen työllistetyin mies, HSV-maalivahti René Adler sekä maalikehikko pitivät vieraita vielä mukana pelissä. Ennen avausjakson puoliväliä Aubameyang ja Mkhitaryan veivät keltapaidat jo 2-0-johtoon. Tämä ei kuitenkaan vielä vieraiden selkärankaa taittanut, vaan ensimmäisen liigamaalinsa upealla kaukolaukauksella tehnyt Zhi-Gin Lam ja vapaasti vapaapotkun sisään puskenut Heiko Westermann toivat HSV:n vielä tasoihin.

Sitten alkoi Dortmundin show. Reilun vartin sisällä Adler sai hakea pallon selkänsä takaa neljä kertaa. Maalipörssin jaetulle viidennelle sijalle noussut Aubameyang heitti jo kauden viidennen tuuletusvolttinsa ja puolalaistykki Robert Lewandowski kuritti vieraita niin ikään kahdella maalilla. Ehkä komeimmasta osumasta vastasi Marco Reus, joka nöyryytti HSV-puolustaja Dennis Diekmeieria ujuttamalla pallon tämän jalkojen välistä häkkiin. Dortmundin musertavaa ylivoimaa kuvaa sekin, että se voitti ottelun laukaustilaston 32-4.

Dortmundissa on näinä aikoina varmasti hymy herkässä, mutta HSV-koutsi Thorsten Finkillä riittää mietittävää. Seuran puolustus on vuotanut pahiten sarjan kaikista joukkueista, sillä HSV:tä vastaan on tehty jo 15 maalia. Dortmundin ainoana harmina upeassa illassa oli toppari Neven Suboticin loukkaantuminen.

Dortmund-Hamburger SV 6-2 (2-2)

D: Pierre-Emerick Aubameyang (19., 65.), Henrikh Mkhitaryan (22.), Robert Lewandowski (73., 81.), Marco Reus (74.)
H: Zhi-Gin Lam (26.), Heiko Westermann (49.)

Hoffenheim sai puolustuksensa pitämään

Neljässä ottelussa 12 maalia tehnyt ja myös päästänyt Hoffenheim lähti sunnuntain kotipeliinsä aiempaa puolustusvoittoisemmin ja taktiikan tuloksena olikin kauden ensimmäinen kotivoitto. Pallonhallinta annettiin suosiolla Mönchengladbachille, mutta puolustus piti Andreas Beckin ja David Abrahamin johdolla erinomaisesti ja mainio belgialaismaalivahti Koen Casteels piti huolen lopusta.

Hyökkäyspäässä Hoffenheim ei jäänyt surkuttelemaan Roberto Firminon poissaoloa vaan järjesteli kaksi komeaa osumaa. Erityisesti ranskalaishyökkääjä Anthony Modeste on osoittautumassa loistavaksi hankinnaksi. Ensin alati vaarallinen Modeste puski avausjakson päätteeksi Tarik Elyounoussin verkon perukoille Gladbach-puolustaja Filip Daemsin kautta ja toisella jaksolla hän syötti upeasti Kevin Vollandin maalipaikkaan. Saksan nuorten maajoukkueen kapteeni Volland viimeisteli Modesten tavoin kauden neljännen maalinsa ja alleviivasi tämänkautisen Hoffenheimin tulivoimaisuutta.

Näennäisesti ottelua hallinnut vierasjoukkue ei onnistunut murtamaan Hoffenheimin tiivistä puolustuslinjaa useinkaan ja brassitähti Raffael onnistui tuhraamaan vapaapotkun toisensa jälkeen. Yhden maalin vieraatkin onnistuivat tekemään, kun nuori ruotsalainen vaihtomies Branimir Hrgota pujotteli sekä taidolla että tahdolla isäntien puolustuksen läpi. Lopun rynnistys ei kuitenkaan tuonut tulosta ja niinpä Hoffenheim nousikin sarjataulukossa jo sijalle 7. Pientä harmia isännille aiheutti Sebastian Rudyn loukkaantuminen.

Hoffenheim-Mönchengladbach 2-1 (1-0)

H: Anthony Modeste (45.+1), Kevin Volland (54.)
M: Branimir Hrgota (75.)

Braunschweig avasi pistetilinsä

Kauden avausvoittoaan edelleen metsästävät Braunschweig ja Nürnberg eivät saaneet keskinäistä paremmuuttaan jumbofinaalissa selville, mutta sarjanousija sentään avasi pistetilinsä. Nälkäinen Braunschweig oli ottelussa nälkäisempi eikä kolme pistettä olisi missään nimessä ollut suuri vääryys. Vielä lisäajallakin isännillä oli kolme paikkaa ottelun ratkaisemiseen, mutta Nürnbergin mahtava maalivahti Raphael Schäfer pelasti vieraille pisteen.

Erityisesti toisella jaksolla täysin aseettomalta vaikuttaneelle Nürnbergille on helppo povata jatkossa vaikeuksia, sillä joukkueelta tuntui loppuvan niin kuntopohja kuin taitokin. Nürnbergin puolustuksessa ei ollut organisoitumisesta tietoakaan ja sen selviäminen yhdellä takaiskulla perustuikin paitsi mainion maalivahtinsa hyvään päivään myös kotijoukkueen surkeaan viimeistelytaitoon.

Nürnbergin ainoan maalin maalivahdin yli nostanut tsekkiläinen Adam Hlousek on illan pelin jälkeen varmasti onnellinen mies. Hlousek oli pelannut Bundesliigassa viimeksi maaliskuussa 2012 ja sen jälkeen sitkeät polvi- ja jalkavammat olivat pitäneet miestä kentiltä sivussa. Tämän kauden alun hän oli hakenut tuntumaa Nürnbergin reservijoukkuessa Regionalliigassa, ja onnistuminen heti ensimmäisessä bundesliigapelissä on varmasti omiaan miehen tunnelmia nostamaan.

Braunschweigin tuhlaajapoikien lista on pitkä. Vaikka avausvoitto jäikin edelleen ottamatta, sai kotiyleisö sentään juhlia maalia ensimmäisen kerran tällä kaudella. Kunnian otti kantaakseen norjalainen laitapuolustaja Omar Elabdellaoui.

Braunschweig-Nürnberg 1-1 (0-1)

B: Omar Elabdellaoui (70.)
N: Adam Hlousek (28.)

loading comments...