Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Werder Bremen tappioputkessa – ”Motivaatio ei kunnossa”

Kirjoittaja: — 15/09/2013

Werder Bremenin paluu maajoukkuetauolta kahden tappion jälkeen sujui kaikkea muuta kuin suunnitellusti.  Franco Di Santon aikainen kentältäpoisto ja hukattu rangaistuspotku olivat lopulta vain huonoja selityksiä Eintracht Frankfurtille kärsityssä 0-3-kotitappiossa.

Werderin päävalmentaja Robin Dutt sanoi suoraan, että joukkue ei ollut sellaisessa iskussa kuin oli tarkoitus.

– Punainen kortti ja hukattu pilkku olivat enemmän sivujuonteina, Dutt myönsi Werderin verkkosivuilla.

– Ensimmäiset 20 minuuttia olivat avain sille mihin suuntaan peli kehittyi. Emme yksinkertaisesti esiintyneet kuten kotijoukkueen pitäisi. Ennen kaikkea minusta meiltä puuttui alussa oikeanlainen kehonkieli ja motivaatiotaso ei jokaisella pelaajalla ollut kunnossa.

Vierailija Frankfurt johti 1-0 jo ennen Di Santon suoraa punaista 26. minuutilla. Argentiinalainen kolautti ruman näköisesti korkealla jalalla vierailijoiden Bastian Oczipkaa, mutta vakuutteli itse tilanteen olleen täysin vahinko.

– Keskityin palloon enkä nähnyt vastustajaa. Jos olisin nähnyt hänet, en olisi ehkä nostanut jalkaani niin korkealle. Voin vain pyytää anteeksi faneilta ja joukkueelta, olen todella pahoillani. Haluan pyytää anteeksi myös Oczipkalta, se ei todellakaan ollut tarkoitus.

Dutt sanoi ettei ollut nähnyt tilannetta tarpeeksi hyvin, mutta painotti ettei Di Santo vahingoita vastustajaa tarkoituksella ja samaa sanoi myös Werder-manageri Thomas Eichin.

– Di Santo on isokokoinen pelaaja ja halusi tilanteessa pallon, mutta toki hänen jalkansa oli muualla kuin piti. Se ei kuitenkaan missään nimessä ollut tarkoitus, mutta punainen kortti oli tilanteesta oikeutettu, Eichin totesi.

loading comments...