Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Kuva: Getty Images

Bundesligan puolenvälin katsaus: Kärkikahinat osa 2/2

Kirjoittaja: — 27/01/2015

Bundesliga jatkuu tulevana viikonloppuna. Bundesliiga.com päätti kerrata syyspuoliskon tapahtumat, ja ennakoida hieman tulevaa kunkin joukkueen kohdalta.

Kävimme läpi jo säilymistaiston ja ylemmän keskikastin. Viimeisimpänä vuorossa on kärkiviisikko.

Bundesligan puolenvälin katsaus: Kärkikahinat osa 1/2

Bundesligan puolenvälin katsaus: Säilymistaisto osa 1/2

Bundesligan puolenvälin katsaus: Säilymistaisto osa 2/2

1. FC Bayern München (45 pistettä)

Suvereenia ylivoimaa. Bayern ei ole hävinnyt kertaakaan, eikä pistejakoonkaan olla päädytty kuin kolmesti. Joukkue on päästänyt koko kauden aikana vain neljä maalia ja tehnyt itse 41. Ero toisena olevaan VfL Wolfburgiin on jo 11 pistettä.

Tällä hetkellä mikään ei näyttäisi olevan huonosti Münchenissä. Yksilötasolla onnistujia riittää pilvin pimein, henki joukkueessa on kohdillaan ja Pep Guardiolan pelitapa on myrkkyä vastustajille. Ainoastaan loukkaantumiset ovat olleet Bayernin huolena, mutta niidenkin suhteen tilanne näyttää jo valoisammalta.

Toki joukkueen pitää pysyä terävänä, sillä Mestarien liigassa voitto ei tule ilmaiseksi. Jos ongelmia pitää väkisin hakea, löytyy se Guardiolan pelitavassa ysipaikalta. Robert Lewandowski ei ole ollut niin kliininen kuin ollaan totuttu näkemään, ja voi olla, että pallonhallinta peli ei sovi puolalaiselle niin hyvin. Jos Bayern uhkaa kaatua alhaalla makaavia puolustuksia vastaan tehottomuutensa, tulisi piikistä löytyä tekijämies kääntämään ottelut. Mutta nyt puhutaan lähinnä Mestarien liigasta.

Dortmund olisi ehkä voinut haastaa Bayernin, mutta se juna meni jo. On vaikea keksiä mitään skenaariota, missä Bayern alkaisi menettämään pisteitä toistuvasti. Mestaruustaistoa ei tulla näkemään, ja nyt voidaan vain odotella, milloin juhlat Münchenissä pääsevät alkamaan.

Arvio: Bayern laskettelee mestaruuteen varmistaen mestaruuden ennätyksellisen aikaisin.

2. VfL Wolfsburg (34p)

Volkswagenin rahoilla mälläävä VfL Wolfsburg ei ole ehkä jalkapalloromantikkojen suosikkiseura, mutta Dieter Heckingin miehistö on pelannut silti mainiota jalkapalloa. Tällä hetkellä Sudet on ainoa porukka, joka voi edes villeimmissä mielikuvissa haastaa Bayernin.

Mestaruus voi olla utopiaa, mutta joukkue otti hyvällä syyspuoliskollaan vahvan kiinnityksen kakkossijaan ja paikkaan Mestarien liigasta. Ero seuraavana tulevaan Leverkuseniin on jo kuusi pistettä.

Wolfsburg on häikäissyt etenkin hyökkäyspelillään, jonka johtohahmona on toiminut parhaimmillaan maagisesti pelannut Kevin de Bruyne. Onnistujia löytyy kuitenkin laajalta rintamalta. Sinänsä on hauskaa, että maalinteko tuntuu olevan joukkueelle niin vaivatonta, vaikka varsinaista huippukärkeä kokoonpanosta ei löydy. Nyt näyttää siltä, että Chelsean André Schürrle saattaa vahvistaa seuran hyökkäystä entisestään.

Hyvin skulanneen hyökkäyksen vastapainoksi täytyy mainita hieman epävarmalta vaikuttanut puolustus. Tilastojen valossa 17 päästettyä maalia on mainio suoritus, mutta ilman maalivahti Diego Benaglion loistavaa alkukautta luku voisi olla paljon rumempi. Jos Wolfsburg johonkin kaatuu tällä kaudella, on se nimenomaan puolustuspeli.

Arvio: Säilyttää toisen sijansa.

3. Bayer Leverkusen (28p)

Bayer Leverkusenin alkukausi on ollut hyvä, mutta sillä olisi potentiaalia ottaa vielä yksi askel parempaan suuntaan. Roger Schimdtin suojatit ovat kuitenkin mukavasti sarjassa kolmantena ja Mestarien liigassakin vielä mukana.

Wolfsburgin tavoin Leverkusenin valtti on ollut sen näyttävä ja monipuolinen hyökkäyspeli. Heung-Min Son ja Karim Bellarabi ovat pelanneet loistavat syyspuoliskot tuoden hyökkäyksiin taitoa ja suoraviivaisuutta. Hakan Çalhanoğlu puolestaan tuo luovuutta ja erikoistilannevoimaa. Stefan Kießling kruunaa kokonaisuuden, joskin nimenomaan 32-vuotiaalta konkarihyökkääjältä voisi odottaa vähän enemmän.

Puolustamisen suhteen sen sijaan on ollut vähän vaikeuksia. Pelkästään nimilistaa selaamalla voisi päätellä, että alakerran pitäisi toimia, mutta ehkä Schmidtin varsin avoin ja hyökkäävä pelitapa on vaatinut veronsa. Toisaalta 20 päästettyä maalia ei ole huono saldo.

Muiden saksalaisseurojen tavoin myös Leverkusen on ollut varsin vaisu toimija Tammikuun siirtoikkunan aikana. Näyttäisi siltä, että joukkue pysyy hyvin pitkälti samana kuin syyspuoliskollakin. Tällä hetkellä Werkself lienee suurin suosikki nappaamaan viimeisen suoran paikan Mestarien liigaan ensi kaudeksi.

Arvio: Leverkusen pitää kolmannen sijansa

4. Borussia Mönchengladbach (27p)

Alkukaudesta Borussia Mönchengladbach oli liigan toiseksi paras joukkue. Sen kenttätasapaino oli kunnossa, ja onnistujia oli laajalla rintamalla. Kauden edetessä tasapainoiset otteet muuttuivat pikemminkin tasapaksuiksi.

Mönchengladbachin ja etenkin Christoph Kramerin kupla puhkesi pahemman kerran ottelussa Borussia Dortmundia vastaan, kun Kramer teki yhden lähihistorian noloimmista omista maaleista. Dortmund voitti tuolla osumalla. Sen jälkeen puheet Die Borussenin huikeasta potentiaalista ovat jääneet vähemmälle. Parrasvalot osoittautuivat liian kirkkaiksi.

Lucian Favren suojateilla on kuitenkin perusasiat niin hyvällä tolalla, että mitään suurta romahtamista ei ole odotettavissa. Materiaali on kohtalaisen laadukas ja laaja. Joukkueesta löytyy hyvä maalivahti, useampikin pelintekijä ja tasokas kärki. Gladbachin kokoonpanosta ei varsinaisia supertähtiä löydy, ja se on ehkä erona kovimpiin kilpailijoihin.

Joukkueella ei ole suurempia heikkouksia, ja se on valmis iskemään muiden kontatessa. Gladbach on päästänyt vain 16 maalia, ja toisaalta hyökkäyspelikin on pelannut kohtalaisesti.  Näppäriä kuvioita on Favren miehistön toimesta nähty lukuisia, ja joukkueen syöttöprosentti on Bayernin jälkeen liigan paras.

Arvio: Pysyy kärjen tuntumassa, mutta paukut eivät aivan riitä neljän parhaan joukkoon.

5. Schalke 04 (27p)

Schalken kausi on ollut hieman omituinen. Joukkue on esiintynyt kentällä ponnettomasti, puolustus on ollut hajallaan ja hyökkäyspeli on ollut mielikuvituksetonta. Jens Keller sai kenkää alkukaudesta, mutta Roberto Di Matteo ei ole ainakaan vielä saanut Kuninkaansinisten rivejä järjestykseen.

Kaikesta tästä huolimatta Schalke on vain pisteen päässä kolmannesta sijasta, joka oikeuttaisi pääsyn Mestarien liigan lohkovaiheeseen ensi kaudeksi. Joukkue on päästänyt hämmästyttävän vähän maaleja siihen nähden, että sitä vastaan on lauottu eniten kaikista sarjan joukkueista.  Maalivahti Ralf Fährmann onkin ollut Schalken tärkein yksittäinen pelaaja. Voi olla, että Matija Nastasic tuo joukkueen takalinjoille tarvittavaa laatua.

Loukkaantumiset ovat tehneet Schalken hyökkäyspelin yhteen hioutumisesta hieman hankalaa. Keväällä tilanteen pitäisi olla parempi. Joukkue on kuitenkin onnistunut latomaan maaleja kohtalaisesti, vaikka punainen lanka on ollut hukassa. Eric Maxim Choupo-Moting ja Jan-Klaas Huntelaar ovat kliinisyydellään pelastaneet paljon. Kaksikko on paukuttanut yhteensä 16 maalia.

Kevään voisi ennakoida olevan Kuninkaansiniselle syksyä parempi. Sairastupa alkaa tyhjentyä, ja Di Matteo saanee puolustuksen paremmille kantimille. Jotenkin haluttoman oloisesta tähtisikermästä pitäisi saada vielä hieman tappajanvaistoa puristettua, niin jopa kakkossija olisi mahdollinen , mikäli kilpailijat eivät onnistu niin hyvin kevätpuoliskolla.

Arvio: Neljäs sija lienee kuitenkin realistisempi vaihtoehto.

Bundesligan puolenvälin katsaus: Kärkikahinat osa 1/2

Bundesligan puolenvälin katsaus: Säilymistaisto osa 1/2

Bundesligan puolenvälin katsaus: Säilymistaisto osa 2/2

loading comments...