Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Arkadiusz Milikin sairasloma pitkittyy

Kirjoittaja: — 19/09/2013

FC Augsburgin puolustus on toiminut loistavasti, mutta hyökkäyspäässä takkuaa. Joukkueen viimeistelyprosentti on ollut suorastaan surkea. Kärjessä pelaa illasta toiseen täysiä minuutteja vetelevä Sascha Mölders. Cup-ottelu mukaan lukien Mölders on kuitenkin tahkonnut jo kuusi ottelua ilman maalin maalia, tai edes maalisyöttöä. Viime kaudella hän ylsi kaksinumeroisiin maalilukemiin, joskin Möldersin kymmenestä maalista yhdeksän syntyi kolmessa kolmen maalin “ryppäässä”, eli 2-3 peräkkäisen ottelun jaksoissa.

Augsburg pyrki houkuttelemaan Möldersin kadonneet tehot esiin kilpailutilanteen kautta lainaamalla Leverkusenista 19-vuotiaan puolalaisen Arkadiusz Milikin. Jo A-maajoukkueeseenkin noussut Milik toi mukanaan Augsburgiin reisivammaansa, mutta hänen toivottiin pääsevän pelikuntoon jo tällä viikolla. Kickerin mukaan Milik joutui kuitenkin jättämään keskiviikon harjoitukset kesken, eikä hän ole käytettävissä lauantain Hannover-ottelussa. Kun myös polvivaivainen Raúl Bobadilla on vielä ainakin 2-3 viikkoa sivussa, lepäävät joukkueen maalintekotoiveet edelleen Möldersin harteilla.

Milikiä lukuun ottamatta Augsburgin terveystilanne on kuitenkin hyvä. Tähtipelaaja Halil Altintopia vaivannut kylkivamma ei estäne miehen pelaamista lauantaina. Olkapäävammansa takia sivussa on kolmosvahdiksi pudonnut Mohamed Amsif.

loading comments...