Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Sebastian Rode Saksan suurseurojen kiikarissa

Kirjoittaja: — 10/10/2013

Kesällä 2010 Eintracht Frankfurtiin siirtyneen Sebastian Roden agentti Branko Panic on vahvistanut SportBildille, että Rode edustaa ensi kaudella jotain toista seuraa. Perjantaina 23 vuotta täyttävän keskikenttäpelaajan kintereillä on väitetty olevan ainakin Bayern Münchenin ja Bayer Leverkusenin.

Puolustavan keskikenttäpelaajan pelipaikalla viihtyvällä Rodella on kokemusta kaikista Saksan juniorimaajoukkueista, mutta A-maajoukkuedebyyttiään hän ei ole vielä tehnyt. Bundesliigan suurseurat ovat osoittaneet miestä kohtaan kiinnostusta jo aiemmillakin kausilla, mutta toistaiseksi Rode on pysynyt Frankfurtille uskollisena.

Nyt kellossa on kuitenkin toinen ääni ja Rode on kertonut haluavansa ottaa urallaan seuraavan askeleen. Huhuja jopa suullisesta esisopimuksesta Bayern Münchenin kanssa on esitetty, Näitä Roden agentti ei vahvista, mutta kertoo kuitenkin lähtöhalujen olevan todelliset:

– Sebastian täyttää sopimusvelvoitteensa, mutta ei tee uutta sopimusta, Panic pamauttaa.

Roden sopimus Eintracht Frankfurtin kanssa umpeutuu kuluvan kauden jälkeen.

loading comments...