Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Kuva: Getty Images

Viisi puheenaihetta Mestarien liigan puolivälieristä

Kirjoittaja: — 10/04/2014

Mestarien liigan puolivälierät on pelattu – neljä joukkuetta on jäljellä. Palataan vielä hetkeksi puolivälierien maailmaan. Mitkä asiat puhuttivat eniten?

Atlético Madrid – sensaatio

Kuka olisi viime kesänä uskonut, että Atlético Madrid voittaisi oman lohkonsa, pudottaisi ensimmäisellä pudotuspelikierroksella AC Milanin ja toisella Barcelonan? Kyllähän Atlético väläytteli jo viime kaudella hampaitaan voittamalla Copa del Reyn finaalissa Real Madridin. Lisäksi Atlético voitti kausilla 2009-2010 ja 2011-2012 Eurooppa-liigan.

Mutta nyt puhutaan vähän eri tason kilpailusta. Mestarien liigan pudotuspeleissä on vain hyviä ja erinomaisia joukkueita. Atlético on neljän parhaan joukossa. Ja vieläpä täysin ansaitusti. Yhteismaalit Barcelonaa vastaan merkittiin 2-1, mutta ero olisi voinut paljon suurempikin. Kuka on viimeksi nähnyt Barcelonan joutuvan samanlaiseen pesukoneeseen, kuin Vicente Calderónilla ensimmäisen 10-15 minuutin aikana keskiviikkoiltana? Atlético kolisutti maalipuita peräti kolmesti ja sai samalla ratkaisevan maalin tehtyä.

Ikuisen häviäjän leimaa kantavalle Atléticolle välieräpaikan suo – kenties enemmän kuin yhdellekään toiselle joukkueelle. Atleti on jo nyt turnauksen suurin voittaja, kävi välierissä miten kävi.

Real Madrid – haavoittuvainen?

Real Madrid voitti ensimmäisessä osaottelussaan Borussia Dortmundin 3-0. Realin ei edes tarvinnut esittää parastaan, sellainen lauma lampaita Dortmund oli Santiago Bernabéulla. Käytännössä jokainen oli varma Realin välieräpaikasta ennen toista osaottelua. Sitten tapahtui jotain. Ángel di María mokasi rankkarin. Marco Reus iski 1-3:een. Reus iski 2-3:een. Real pakotettiin köysiin. Ihan kuin viikon aikana Real ja Dortmund olisivat vaihtaneet asujaan. Yhtäkkiä Dortmund oli täynnä nälkäisiä leijonia ja Real pelokkaita lampaita.

Luka Modric myönsi ottelun jälkeen, että joukkueen on “opittava nopeasti”. Iker Casillas puolestaan harmitteli, ettei Cristiano Ronaldo ollut ratkaisemassa ottelua. Onhan Ronaldon merkitys toki valtava, mutta kyllä kai 3-0-johto pitäisi Realin tasoisella porukalla pystyä pitämään ilman Ronaldoakin? Tällä kertaa Real selvisi, kiitos Henrik Mkhitaryanin onnettoman viimeistelytaidon. Joka tapauksessa ilmaan jäi suuria kysymysmerkkejä. Carlo Ancelottin ryhmä ei ehkä olekaan niin täydellisesti hiottu kuin vielä hetki sitten uskottiin.

Bayern München – minimillä jatkoon

Atlético Madridin ohella Bayern München varmisti paikkansa välierissä keskiviikkona. Surkean kauden pelannut Manchester United antoi kelpo vastuksen, mutta lopulta Pep Guardiolan joukkue paineli neljän joukkoon yhteismaalein 4-2. Ihan helpolla Bayern ei päässyt. United johti ensimmäistä osaottelua 1-0, kunnes Bastian Schweinsteiger tasoitti loppulukemat 1-1:een. Myös toisessa osaottelussa United meni johtoon, tällä kertaa Patrice Evran unelmakudilla. Bayern tuli takaa rinnalle ja ohi Mario Mandzukicin, Thomas Müllerin ja Arjen Robbenin osumilla.

Suurin kysymysmerkki Bayernin kohdalla on se, ettei sitä ole vielä oikeastaan testattu. Alkulohkovaiheessa Manchester City kyllä uhkasi lohkovoittoa, mutta jatkopaikka oli sinällään helppo rasti. Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Bayern kaatoi Arsenalin ja nyt toisella Unitedin. Kaikki kunnia englantilaisille, mutta ne eivät yksinkertaisesti ole samalla tasolla Bayernin kanssa. Tuntuu siltä, ettei müncheniläisryhmä ole vielä joutunut antamaan kaikkeaan. Sitä ei ole pakotettu pois mukavuusalueeltaan. Jatkokysymys toki on, pystyykö mikään joukkue työntämään Bayernia pois sen mukavuusalueelta?

Chelsea – loppuun asti

Kas kummaa, José Mourinho on taas mukana, kun Mestarien liigan titteliä aletaan ratkaista. Siinä vaiheessa, kun Javier Pastore niittasi lisäajalla lukemat 3-1:een ensimmäisessä osaottelussa, PSG:n piti olla vahvoilla. Toisessa osaottelussa tapahtui jotain. Tottakai Zlatan Ibrahimovicin puuttuminen näkyi, mutta se ei käy selitykseksi. André Schürrle toi Chelsean maalin päähän, ja Demba Ba viimeisteli ratkaisevan 2-0-osuman 87. minuutilla. Chelsea välieriin vierasmaalisäännöllä.

Chelseassa alkaa olla jotain taianomaista. Kuka muistaa Chelsea-Napoli-otteluparin toisen osaottelun pari vuotta sitten. Frank Lampard iski 3-1-maalin 75. minuutilla ja johdatti Chelsean jatkoajalle. Branislav Ivanovic maalasi ratkaisun, ja Chelsea voitti lopulta koko turnauksen. Kaudella 2011-2012 Chelsea ei materiaalinsa puolesta ollut todellakaan Mestarien liigan paras joukkue. Ei se ole sitä tänäkään vuonna. Niin vain Mourinhon porukka on neljän parhaan joukossa. Kuka tietää, vaikka matka jatkuisi päätyyn asti.

Keskushyökkääjät sairastuvalla

Zlatan Ibrahimovic, Robert Lewandowski, Cristiano Ronaldo, Diego Costa, Robin van Persie. Mikä näitä nimiä yhdistää? Puolivälierissä nähtiin poikkeuksellisen paljon otteluita, joissa joukkueiden ykköstykit olivat sivussa, syystä tai toisesta.

PSG:n Ibrahimovic loukkaantui ensimmäisessä osaottelussa, eikä pystynyt pelaamaan toisessa. Sama päti Atlético Madridin Costaan ja Real Madridin Ronaldoon. Manchester Unitedin van Persie on ollut jo pidempään poissa. Borussia Dortmundin Lewandowski puolestaan huilasi ensimmäisen osaottelun pelikiellon takia. Barcelonan Lionel Messi oli aiemmin kaudella sivussa loukkaantumisen takia, mutta puolivälierissä hän pystyi pelaamaan täydet 90-minuuttiset. Chelseaa ja Bayern Müncheniä ei lasketa tähän tilastoon mukaan. Lontoolaisillahan ei Mourinhon mukaan edes ole keskushyökkääjää, ja Bayernin ykköstykit pelaavat muilla pelipaikoilla.

Loukkaantumiset, etenkin Costan ja Ibrahimovicin lihasvammat, ovat huolestuttavia ja kertovat omaa tarinaansa suurseurojen älyttömästä otteluruuhkasta. Ei ole kovin hyväksi lajille, jos maailman parhaat maalintekijät seuraavat kevään ratkaisupelejä penkiltä tai katsomosta. Ja jos tilanne on tämä huhtikuussa, mikähän se mahtaa olla kesän MM-turnauksessa?

loading comments...