Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Kuva: Getty Images

Tammikuun siirtospekulaatiot osa 1: Lähteekö Reus?

Kirjoittaja: — 29/12/2014

Siirtoikkuna on aukeamassa muutaman päivän päästä. Bundesliiga.com teki nopeat arviot siitä, mitä kunkin joukkueen siirtoruletti mahdollisesti tuo tullessaan. Jutut tulevat kolmessa osassa, jotka käsittävät kuusi joukkuetta kerrallaan. Aloitetaan pakan pohjalta.

18. SC Freiburg

Talvitaukoa lähdettiin viettämään SC Freiburgin ollessa sarjajumbo. Joukkueen peli-ilme on ollut materiaaliin nähden ajoittain ihan ok, mutta se ei ole riittänyt kannattamaan Freiburgia voittoihin. Viimehetken pistemenetykset ovat koituneet Christian Streichin miehistön kohtaloksi.

Freiburgin pelaajabudjetti on sarjan pienimpiä, joten siirtomarkkinoilla tuskin nähdään mitään mullistavaa. Joukkue vahvistui jo Werder Bremenissä vähälle vastuulle jääneellä Nils Petersenillä, joka siirtyi Freiburgiin lainasopimuksella. Voi olla, että 26-vuotias hyökkääjä yltyy paukuttelemaan maaleja uudessa ympäristössä, mutta lähtökohtaisesti mistään sateentekijästä ei ole kyse. Avaukseen mahtuminen saattaa olla vaikeaa.

Myös 19-vuotias norjalainen keskikenttäpelaaja Mats Møller Dæhli vahvistaa Freiburgin rinkiä. Nuorukainen on lähtenyt luomaan uraa Englannissa Manchester Unitedin akatemiassa, ja viimeisimmät vuodet Dæhli on pelannut Cardiff Cityssä. Norjalainen on Bundesliga-tasolla kääntämätön kortti.

Roman Bürkin ansiosta Freiburgin maalivahtiosasto on kunnossa, mutta muuten joukkue kaipaisi vahvistuksia oikeastaan kaikille osa-alueille. Huhupuolella Freiburgiin on yhdistetty Ahmed Hegazy, 24-vuotias egyptiläistoppari Fiorentinasta. Lähtijöitä voidaan tässä vaiheessa vain arvuutella. Lähes koko joukkueella on voimassa pitkät sopimukset Freiburgin kanssa.

17. Borussia Dortmund

Ellei satu asumaan tynnyrissä, ei Borussia Dortmundin käsittämättömältä tuntuva 17. sija sarjataulukossa ole voinut jäädä huomaamatta. Seuran ympärillä on kuohunut koko syksyn, ja nyt Dortmundin olisi keksittävä kasvojen pelastukseksi jotain rohtoja siihen, että kevätpuoliskosta tulisi tyydyttävä.

Ensimmäinen asia, mikä joukkueen tulisi välttää, on Marco Reusin myyminen. Jos Keltamustien pelistä jotain hyvää haluaa hakea, on se nimenomaan ollut Reusin kontribuutio joukkueen hyökkäyspeliin. Saksalainen on kuitenkin lehtijutuissa yhdistetty mm. Real Madridiin ja Manchester Unitediin.

Reusin lähtöä tukee myös osittain Kevin Kamplin saapuminen Dortmundiin. Red Bull Salzburgin 24-vuotias pelintekijä taistelisi lähtökohtaisesti peliajasta juuri Reusin ja Shinji Kagawan kanssa. Toisaalta japanilainen on tällä kaudella ollut suuri pettymys, ja Reusin loukkaantumisherkkyyden tietäen, Kamplin hankinnan tarkoituksena saattoi olla Kaderin leventäminen.

Jos Reusin siirtymiseen liittyvää huhumyllyä ei oteta huomioon, on tammikuu luultavasti melko hiljainen Dortmundin osalta. Varsinaista tarvetta ei loukkaantumishuolien helpotuttua millekkään pelipaikalle ole. Kampl oli joukkueelta ihan hyvä täsmähankinta. Varmasti jokunen siirto tulee tapahtumaan, mutta Dortmundissa keskitytään pikemminkin saamaan nykyiset ukot puhaltamaan yhteen hiileen.

16. Werder Bremen

Werder Bremenin syyspuolisko oli melkoista vuoristorataa. Lopputulemana joukkue löytyy sarjataulukosta sijalta 16. Viktor Skrypnykin alaisuudessa Bremenin peli on parantunut, mutta paljon saa tapahtua, jotta joukkue pääsisi turvallisille vesille.

Siirtoruljanssi on vihreäpaitojen osalta jo käynnistynyt. Bremen onnistui leikkaamaan hieman palkkakulujaan lainaamalla Nils Petersenin Freiburgiin ja Eljiro Elian Southamptoniin. Kumpikaan ei ollut joukkueelle valtava menetys. Bayer Leverkusenin nuori Levin Öztunali puolestaan liikkui toiseen suuntaan, kun 18-vuotias keskikenttäpelaaja koittaa saada lisävastuuta kevään ajan Bremenin riveissä.

Vahvimmat ehdokkaat lähtijöiksi ovat olleet nyt loukkaantuneena olevat Sebastian Prödl ja Franco Di Santo. Prödlin sopimus päättyy kesällä, kuten myös mm. Zlatko Junuzovićin. Näistä jokainen olisi iso menetys seuralle, ja joukkueen hankitojen tarve riippuu paljolti siitä, ketkä seurassa pysyvät. Toisaalta Di Santolle joukkue kaipaa korvaajaa jo nyt, sillä argon paluusta pelikentille ei ole tarkempaa tietoa. Nyt maalintekovastuu jäisi Davie Selkelle.

15. VfB Stuttgart

12 ensimmäisen kierroksen aikana VfB Stuttgart keräsi vain yhdeksän pistettä. Nyt Huub Stevensin alaisuudessa joukkue on kerännyt kahdeksan pistettä viidessä ottelussa. Peli ei vieläkään ole silmiähivelevää, mutta ainakin suunta on oikea. Stuttgartin materiaalilla pitäisi pystyä vieläkin parempaan.

Toistaiseksi liikehdintää siirtomarkkinoilla ei ole vielä tapahtunut suuntaan tai toiseen. Puolustus on ollut joukkueen heikoin osa-alue, ja sinne Stuttgart tarvitsee leveyttä ja laatua. Samat pelaajat ovat joutuneet pelamaan illasta toiseen, ja muissa tapauksissa keskikentältä joku on paikannut. Se ei ole optimitilanne, ja 32 päästettyä maalia kertoo karua kieltään.

Keskikenttä kaipaisi myös vahvistusta, sillä Oriol Romeu ja Moritz Leitner palannevat seuroihinsa kauden päätteksi, eikä kyseinen kaksikko ole muutenkaan pelannut odotuksien mukaisesti. Tasokas peluri kutospaikalle onkin varmasti Stuttgart-kannattajien toiveissa.

Hyökkäyskalusto on paperilla kunnossa, mutta Martin HarnikVedad Ibišević ja Timo Werner olivat syyspuoliskon melko tukkoisessa iskussa, joten hyvävireinen kilpailuttaja saattaisi herätellä kolmikkoa. Seuralla ei ole ole rahaa loputtomiin, joten hyökkäyspään pelaajiin ei haluta laittaa kamalasti tuohta kiinni tässä vaiheessa.

14. Hamburger SV

HSV:n kausi on ollut mielenkiintoinen, mutta pääosin pettymyksiä täynnä. Josef Zinnbauer sai joukkueen puolustuspelin kuntoon, mutta hyökkäys takkuaa edelleen. Die Rothosen teki syyspuoliskon aikana ainoastaan yhdeksän maalia.

Joukkueen kokoonpanoa katsoessa voisi helposti päätyä siihen johtopäätökseen, että hyökkäys on kunnossa ja puolustus vuotaisi. Siksi hankintojen tekeminen tulee olemaan haastavaa. Käytännössä pelinappulat maalintekoon löytyvät, mutta ruuti on vain ollut kuivaa. Toki voi olla, että esimerkiksi Pierre-Michel Lasogga löytäisi maalijyvänsä, mikäli mahdollisen kärkihankinnan myötä hyökkäysosastolle syntyisi kunnon kilpailutilanne.

Toistaiseksi mitään konkreettista ei ole tapahtunut. Tolgay Arslanin sopimus päättyy kesäkuussa, ja miehen on huhuiltu siirtyvän tammikuussa Turkkiin. Toiseen suuntaan olisi liikkumassa vähän isompi kala, kun HSV on kosiskellut Valioliigassa hyvän uran tehnyttä Hatem Ben Arfaa.

13. Hertha Berlin

Hertha Berlin olisi voinut onnistua paremminkin syyspuoliskolla, mutta ei se nyt ihan täysin penkin alle mennyt. Joukkue löytyy tällä hetkellä sarjataulukosta sijalta 13.

Toistaiseksi siirtomarkkinoilla on Herthan osalta ollut hiljaista. Hyvän alkukauden pelanneella Salomon Kaloulla on sopimus kesään 2017 asti, mutta norsunluurannikkolainen on joutunut eripuraan seurajohdon kanssa. Viimeiset viisi ottelua Kalou istui penkillä, joten mies on vahva ehdokas lähtijäksi tammikuussa. Hertha kaipaakin kipeästi vahvistuksia keskikentälle ja hyökkäyspäähän, mikäli seura haluaa säilyä.

Joukkueen pakkikalusto on verrattaen nimekäs, mutta omissa on silti soinut melkoiseen tahtiin; 35 kertaa ja syksyn viimeisessä kamppailussa Hertha hävisi kotonaan Hoffenheimille peräti 0-5. Kuinka paljon puolustuksen koomailusta sitten pitää laittaa valmentaja Jos Luhukayn piikkiin, vai kaivataanko myös alakertaan lisää pelaajia? Kapteeni Fabian Lustenbergerin paluu takalinjoille auttanee pahimpaan hätään.

loading comments...