Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Stuttgart katkaisi Herthan pitkän kotiputken

Kirjoittaja: — 14/09/2013

VfB Stuttgart haki vauhdikkaassa ottelussa 1-0-voiton Hertha Berlinista ja katkaisi samalla pääkaupunkilaisten puolitoista vuotta jatkuneen tappiottomien kotiotteluiden sarjan. Tiukka ottelu olisi voinut kääntyä kumpaan suuntaan tahansa.

Ottelun ainoan maalin iski hiukan tauon jälkeen Stuttgartin Christian Gentner ja VfB kesti isäntien kovan takaa-ajon.

– Se oli kaikkineen todella kova taistelu. Pelin alku oli meille suhteellisen vaikea, joskin olimme sitä osanneet odottaakin maajoukkuetauon jälkeen. Ensimmäisen puoliajan loppua kohden pääsimme kuitenkin vaiheittain paremmin peliin mukaan, VfB-luotsi Thomas Schneider mietti seuran verkkosivuilla.

– Saimme kolme pistettä jälleen ja olemme nyt nousseet sarjataulukon keskikastiin. Se on hyvä ja voimme jatkaa nyt työntekoa rauhassa.

Hertha-luotsi Jos Luhukayn tunnelmat olivat arvattavasti koko lailla päinvastaiset. Luhukay nosti esille Stuttgartin maalilla loisto-ottelun pelanneen Sven Ulreichin, joka sai erityismaininnan myös omalta päävalmentajaltaan.

– Ongelmamme oli se ettemme käyttäneet paikkojamme ja toki Sven Ulreich oli muutamassa tilanteessa häikäisevä. Emme tietystä yliotteesta huolimatta onnistuneet saamaan mitään tästä ottelusta. Sven Ulreich torjui etenkin toisella puoliajalla kaiken mitä maalia kohti tuli. Siitä hatunnosto, Luhukay tunnusti.

loading comments...