Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Saksalaisseurat voittivat ottelunsa yhteismaalein 9-0

Kirjoittaja: — 23/10/2013

Saksalaisilla oli vaihteeksi hämmästyttävä ilta Mestarien Liigassa. Bayern München nakutteli taululle 5-0-lukemat ja Bayer Leverkusen nappasi pelistään komean 4-0-voiton. Bayern Münchenin murskavoitto Viktoria Plzenistä oli jopa odotettua, mutta Sami Hyypiän Leverkusen rökitti Shakhtar Donetskia tavalla, jota harva uskalsi odottaa.

Bayernin ylivoima Viktoria Plzeniä vastaan oli kuin toiselta planeetalta, sillä se loi avausjaksolla paikkoja liukuhihnalta. Ensimmäisen puoliajan laukaukset kirjattiinkin Bayernille 21-1.

Kaksi Bayernin maaleista merkittiin Franck Ribéryn nimiin. Ensimmäisen hän laittoi maaliin Arjen Robbenin kaatamisesta vihelletystä rankkarista ja toinen oli ranskalaisen komea soolo. Isäntien muista maaleista vastasivat David Alaba sekä Bastian Schweinsteiger. Loppunumerot 5-0:aan iski vaihdosta kentälle tullut Mario Götze, joka heti irtipäästyään alusti Schweinsteigerin 4-0-osuman. Voittonsa myötä Bayern on jo erittäin lähellä jatkopaikkansa varmistamista.

Viktoria Plzenille tappio oli jo toinen kerta, kun se häviää Bayern Münchenille viiden maalin erolla. Sen suurin tappio europeleissä oli toistaiseksi syyskuulta 1971, jolloin se hävisi Münchenissä maalein 1-6.

Kießlingillä todellinen superilta

Bayer Leverkusenin ja Shakhtar Donetskin kohtaaminen oli kenttätapahtumien puolesta huomattavasti tasaisempi, mutta numerot venähtivät yhtä suureksi Leverkusenin tehokkaan viimeistelyn ansiosta. Illan shown varasti “Werkselfin” ykköspyssy Stefan Kießling. Viikonlopun haamumaalillaan puhuttanut Kießling teki kaksi neljästä Leverkusenin maalista, alusti Sidney Samin viimeistelemän 3-0-maalin ja joutui rikkeen kohteeksi 2-0-maaliin johtaneessa rankkarivihellyksessä. Rankkarin ampui verkon perukoille Simon Rolfes.

Leverkusenille voitto oli elintärkeä ja sen turvin se nousikin lohkossa kakkoseksi ohi Shakhtar Donetskin. Donetskilla on kuitenkin etunaan edelleen Manchester Unitedilta riistetty tasapelipiste, joten vierasvoitto Ukrainan-reissulta kahden viikon kuluttua olisi edelleen Hyypiän miehistölle enemmän kuin tervetullut.

loading comments...