Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Kuva: Getty Images

Mainzin maalivahtipakka huolellisesti sekoitettu

Kirjoittaja: — 20/12/2013

FSV Mainzin kokoonpanossa on nähty tällä kaudella peräti neljä eri maalivahtia, joista kolmelle on herunut myös peliminuutteja. Yhteistä kaikille neljälle torjujalle on, että jokaisen nykyinen pelaajasopimus päättyy kuluvan kauden loputtua.

Kickerin mukaan Mainz onkin suunnittelemassa uuden maalivahdin palkkaamista ensi kaudeksi. Lehti kertoo seuran tarkkailevan intensiivisesti Zürich Grasshopperin nykyistä ykkösvahtia Roman Bürkiä.

23-vuotiaalla Bürkillä on sopimusta zürichläisen joukkueen kanssa vielä vuoteen 2016 saakka. Entisen nuorten maajoukkuepelaajan siirtosummaksi arvioidaan 2,5 miljoonaa euroa ja miehen sopimuksessa on tiettävästi purkuklausuuli ulkomaille siirtymistä varten.

Mainzin maalivahtitilanne on elänyt syksyn aikana rajusti. 35-vuotias Heinz Müller toimi alkukauden ajan joukkueen ykkösvahtina, mutta on ollut marraskuun alusta lähtien sivussa lonkkavaivojen takia. Miehen tuuraajaksi nostettiin aluksi 33-vuotias Christian Wetklo, joka kuitenkin joutui kolmen ottelun pelikieltoon heti ensimmäisellä komennuksellaan. 20-vuotias liigatulokas Loris Karius on onnistunut kelvollisesti pelaamissaan otteluissa ja siksi Wetklolla ei ole ollut paluuta tolppien väliin.

Kokeneen Wetklon pirtaan tämä ei ole sopinut, vaan tämä kieltäytyi paikasta vaihtopenkillä ottelussa Nürnbergiä vastaan. Niinpä valmentaja Thomas Tuchel antoi Wetklon pelikiellon päätyttyäkin kakkosvahdin tehtävät Mainzin nelosvaihtoehdolla, 21-vuotiaalle Christian Mathenialle. Mathenia on kuitenkin pelannut toistaiseksi ainoastaan Mainzin reservijoukkueen riveissä.

Joka tapauksessa Kickerin mukaan näyttää täysin mahdolliselta, että Wetklo on jo pelannut viimeisen ottelunsa Mainzin riveissä, sillä valmentajan mukaan Mainzia vuodesta 2000 edustaneelta torjujalta “puuttuu motivaatiota eikä miehen käytös jää ilman jatkoseuraamuksia”.

loading comments...