Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Kuva: Getty Images

Maaliviivateknologia Bundesliigaan – näin järjestelmä toimii

Kirjoittaja: — 22/06/2015

Jo joulukuussa 2014 päätettiin, että maaliviivateknologia saapuu Bundesliigaan. Vuoden takaisista MM-kisoista tuttu järjestelmä on mukana ensi kaudesta lähtien.

Bundesliigan virallisten verkkkosivujen mukaan Hawk-Eye-yritys on saanut tehtäväkseen huolehtia järjestelmän toimivuudesta. Kun pallo ylittää maaliviivan, systeemi lähettää signaalin tuomarin kuulokkeeseen yhden sekunnin aikana analysoituaan ensin kuuden kameran kuvat.

Päätöksen ei pitäisi mennä ohi oikeudenjakajalta, sillä signaalin lisäksi tuomarin kello värähtää maaliin merkiksi ja sen näyttöön ilmestyy teksti “GOAL”.

Kaikkiaan 14 eri kameraa tullaan asentamaan eri stadioneille. Tapahtumia myös välitetään stadionin näyttöön ja kotisohville televisioon.

Hawk-Eye-systeemi on ollut käytössä myös Englannin Valioliigassa kaudesta 2013-2014 alkaen. Bundesliiga-seurat äänestivät viime joulukuussa uuden teknologian käyttöönotosta selvin äänin 15-3.

loading comments...