Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Kuva: Getty Images

Leverkusen kukisti Atlético Madridin Mestarien liigassa

Kirjoittaja: — 25/02/2015

Bayer Leverkusen sai loistavat lähtökohdat Mestarien liigan neljännesvälierien toiseen osaotteluun. Leverkusen kaatoi BayArenalla Atlético Madridin 1-0-lukemin.

Kotijoukkue Leverkusen sai ottelussa ensimmäisen vaarallisen tilanteen kulmapotkun jälkitilanteesta. Atlético-hyökkääjä Mario Mandzukic oli kuitenkin puolustuksen apuna ja siivosi pelivälineen väljemmille vesille maaliviivan tuntumasta.

Leverkusen piti palloa, mutta joukkueella oli vaikeuksia päästä hyville maalintekosektoreille. Toppari Emir Spahic päättikin kokeilla laukaustaan noin 30 metristä ja upea laukaus tärähti Atlético-maalin yläristikkoon.

Vierasjoukkueen ensimmäinen vaarallinen maalintekotilanne nähtiin 39. peliminuutilla. Arda Turan nosti pallon maalille, mutta Leverkusen-maalivahti Bernd Leno sai venytettyä kätensä väliin ennen Antoine Griezmannin puskuyritystä.

Atlético joutui suorittamaan ensimmäisellä puoliajalla kaksi pelaajavaihtoa loukkaantumisten vuoksi. Jesús Gámez ja Raúl García tulivat kentälle loukkaantuneiden Guilherme Siqueiran ja Saúl Níguezin tilalle.

Aivan ensimmäisen puoliajan lopussa Atlético oli siirtyä johtoon kulmapotkun jälkitilanteesta. Tiago pääsi laukomaan pomppupallosta, mutta Leno venytti maalillaan huikean reaktiotorjunnan. Puoliajalle siirryttiin siis maalittomassa tasatilanteessa.

Toinen puoliaika käynnistyi tunnustellen. Leverkusen jatkoi kovaotteista pelitapaa, mikä kuumensi Atléticon valmennustiimin jo ensimmäisellä puoliajalla. 57. peliminuutilla BayArena kuitenkin repesi liitoksistaan. Karim Bellarabi näytti hieman jo jäätyvän rangaistusalueella, mutta jatkoi pallon upeasti taustanousun tehneelle Hakan Calhanoglulle. 21-vuotias turkkilainen otti hienosti pallon mukaansa ja laukoi pallon voimalla Atléticon maaliin.

60. peliminuutilla Atléticon Diego Godin sai varoituksen ja joutuu jättämään toisen osaottelun väliin varoitustilin täytyttyä. 74. minuutilla vaihtomies Fernando Torresilla oli hyvä mahdollisuus kuitata peli tasoihin, mutta espanjalaishyökkääjän laukaus jäi hieman varovaiseksi.

Välittömästi toisessa päässä Josip Drmic purjehti maalintekosektorille, mutta myös sveitsiläisen laukaus jäi ujoksi. Ainoastaan minuutti tästä ja Torres sai puskettua pallon tyhjään maaliin, mutta pallo oli käynyt Atléticon kannalta päätyrajan väärällä puolella.

Atléticon ilta synkkeni hetkeä myöhemmin. Tiago syöksyi pallontavoittelutilanteeseen ajattelemattomasti, ja sai ottelussa toisen varoituksen. Vierasjoukkue joutui siis pelaamaan noin 15 minuuttia miehen alivoimalla.

Huippupaikat jäivät vähiin viimeisen 15 minuutin aikana. 1-0-voiton lisäksi Tiagon ja Arda Turanin pelikiellot toisessa osaottelussa antavat Leverkusenille hienot lähtökohdat toiseen osaotteluun.

Mestarien liiga 25.2.2015

Bayer Leverkusen-Atlético Madrid 1-0 (0-0)

1-0 Hakan Calhanoglu (57.)

Arsenal-AS Monaco 1-3 (0-1)

0-1 Geoffrey Kondogbia (38.)
0-2 Dimitar Berbatov (53.)
1-2 Alex Oxlade-Chamberlain (90+1.)
1-3 Yannick Ferreira Carrasco (90+4.)

loading comments...