Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Katsaus keskiviikon cup-kohtaamisiin

Kirjoittaja: — 24/09/2013
Tagit:

[Tässä artikkelissa ennakoidaan keskiviikkona 25.9. pelattavia Saksan Cupin otteluita. Ennakko tiistain otteluista julkaistiin maanantaina.]

DFB-Pokalissa eli suomalaisittain Saksan Cupissa pelataan alkuviikon aikana toista kierrosta. Mukana on 32 joukkuetta eli sekä tiistain että keskiviikon aikana taistellaan kaikkiaan kahdeksalla stadionilla. Joukkueista 14 pelaa Bundesliigassa, 13 kakkosbundeksessa ja neljä kolmosbundeksessa.

Tiistain peleissä ei ole yhtään kahden saman sarjatason joukkueen kohtaamista, mutta keskiviikkona näitäkin nähdään kolme. FSV Frankfurt ja Ingolstadt kohtaavat jo toistamiseen viikon sisällä ja ilta päättyy kahteen bundesliigalaisten välienselvittelyyn. Tässä ennakkoa keskiviikon peleistä:

 

1.FC Saarbrücken-SC Paderborn 07: Avauskierroksella jatkoajan jälkeen Werder Bremenin pudottaneella Saarbrückenillä on hyvät mahdollisuudet jatkoon toiseltakin kierrokselta. SC Paderbornin päästettyjen maalien määrä on kakkosbundesliigan toiseksi suurin ja joukkue onkin vain pisteen putoamiskarsintaviivan yläpuolella. Hyvin ei tosin ole mennyt Saarbrückenilläkään, sillä vain yhden voiton saavuttaneena se on kolmosbundesliigan putoajan paikalla.

Kotietu kuitenkin tasoittaa puntteja Bundesliigan perustajajäsenen hyväksi. Paderborn on vielä pikkutekijä kakkosbundeksessakin, joten sen suosikin asema on lähinnä näennäinen. Saarbrückenin joukkueen erikoisuus on se, että joukkueen kaikilla pelaajilla on Saksan kansalaisuus. Ainoastaan hyökkääjä Maurice Devillellä on lisäksi Luxemburgin passi ja hän pelaakin myös lilliputin maajoukkueessa. 

 

Eintracht Frankfurt-VfL Bochum: Eintracht Frankfurt on voittanut Saksan Cupin kaikkiaan neljä kertaa. Edellisessä voitokkaassa cup-finaalissa vuonna 1988 vastaan asettui sama seura kuin keskiviikkonakin, joten muistot Bochumista ovat lämpimiä. Viimeiset kaksi cup-ottelua ovat kuitenkin olleet nihkeämpiä, sillä viime vuonna Eintracht putosi jo avauskierroksella Erzgebirge Auelle ja tällä kaudella se kaatoi vain vaivoin (0-2) regionalliigajoukkue FV Illertissenin. Bochum puolestaan eteni viime kaudella suosiollisen arpaonnensa avustuksella aina puolivälieriin asti ja nyt se haluaa varmasti kuitata 25 vuotta vanhat kalavelat.

70-luvun alusta lähtien enimmäkseen pääsarjassa pelannut Bochum on elänyt viime vuosina uudelleenrakennusvaihetta ja meneillään onkin jo neljäs kausi kakkosbundeksessa. Tällä kaudella se on löytänyt paikkansa sarjan tasaisesta keskikastista. Frankfurtilla alkoivat viime viikolla eurokiireet, mutta avauksessaan Bordeaux’ta vastaan se pääsi jokseenkin helpolla. Bochumin sairastuvalla oleva puolustaja Heiko Butscher oli vielä viime kaudella Frankfurtissa pienellä peliajalla pelaajavalmentajana. Eintrachtin Takashi Inuilla puolestaan on kokemusta Bochumista.

Frankfurtilla on ottelusta loukkaantumisten takia edelleen sivussa mm. Bastian Oczipka, Alex MeierJan Rosenthal ja Pirmin Schwegler. Pitkä on myös Bochumin sairaslista ja Frankfurtin uusi hyökkääjätähti Vaclac Kadlec herättäisi kauhua missä tahansa vastustajassa. Bochum-valmentaja Peter Neururer on tosin käynyt läpi kovempiakin taisteluja, sillä hän sai kesäkuussa 2012 golfkentällä sydäninfarktin ja toipuminen käynnistyi vasta sedaatiohoidon jälkeen. Kelpo vireen löytänyt Frankfurt on ottelussa suosikki, mutta halvalla ei Bochum tule nahkaansa myymään.

 

FSV Frankfurt-FC Ingolstadt 04: FSV Frankfurtilla on tuoreeltaan selvä henkinen yliote vastustajastaan, sillä samat joukkueet kohtasivat sunnuntaina kakkosbundesliigan ottelussa, jolloin FSV otti kotonaan selkeän 4-1-voiton. Yhden maaleista alusti turkulaislähtöinen Joni Kauko, joka onkin nopeasti ottanut paikkansa joukkueen runkopelaajana. Kauko on ollut avauskokoonpanossa kauden kaikissa sarjapeleissä. Cup-avauksessa Regionalliigan Optik Rathenowia vastaan häntä lepuutettiin, mutta jatkoajalla Kauko pääsi irti ja hän syöttikin joukkueensa voittomaalin.

Vierasjoukkue Ingolstadt ei ole vielä koskaan edennyt cupin kolmannelle kierrokselle, eikä kakkosbundesliigan sarjajumbolta moista uskalla odottaa nytkään. Myös FSV Frankfurtilla on kolmas kierros saavuttamatta sen uudella kakkosbundesliiga-aikakaudella. Nyt vire on kuitenkin hyvä, ja etenkin Australian maajoukkuemiehen Mathew Leckien maalijyvä tuntuu olevan kohdallaan. Cupin ensimmäisellä kierroksella Leckie iski joukkueelleen kaksi maalia.

 

1.FC Kaiserslautern-Hertha BSC Berlin: Saksan jalkapallohistorian jättiläisiin kuuluva Kaiserslautern on seilannut viime vuosina ykkös- ja kakkosliigan välillä ja halajaa palavasti tällä kaudella paluuta pääsarjaan. Alkukauden sijoitus keskikastissa ei tyydyttänyt ja joukkue vaihtoikin valmentajaa jo viiden kierroksen jälkeen. Uudeksi luotsiksi nimitettiin Kosta Runjaic.

Saksan Cupin Kaiserslautern on onnistunut voittamaan kaksi kertaa, vuosina 1990 ja 1996. Ensimmäisessä voitokkaassa cup-finaalissa voittomaalin teki seuran nykyinen presidentti Stefan Kuntz. Edessä oleva peli on Kaiserslauternin ensimmäinen cupin kotiottelu kolmeen vuoteen. Hertha Berlinin ja Kaiserslauternin keskinäiset kohtaamiset viime kaudella olivat erittäin tasaisia, joten tiukka matsi nähtäneen nytkin.

Cupin avauskierroksella Kaiserslautern sai vastaansa mahdollisista vastustajista alimmalla sarjatasolla (6:s) Verbandsliigassa pelaavan Neckarsulmer Sport-Unionin ja se murskasikin kevyempänsä tylysti 7-0. Hertha puolestaan paini jatkoon vasta jatkoajan jälkeen Regionalliigan VfR Neumünsteriä vastaan. Sankarin saappaisiin astui Sami Allagui tekemällä voittomaalin vain minuuttia ennen edessä häämöttänyttä rangaistuspotkukilpailua. Liigassa nousijajoukkue on saavuttanut kuitenkin tyydyttävät kahdeksan pistettä kuudessa ottelussa.

Herthan kauden päätavoitteisiin kuuluu varmasti eteneminen kohti omalla kotistadionilla pelattavaa cup-loppuottelua, mutta helppoa peliä ei vieraissa takellelleen seuran kannata Kaiserslauternista odottaa. Toistaiseksi Hertha Berlin on edennyt cup-finaaliin kolme kertaa, mutta aina se on poistunut finaalista häviäjänä. Ensimmäisellä kahdella kerralla loppuottelua ei tosin edes pelattu Berliinissä.

Joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen kesäkuussa 1957 vei Kaiserslautern nimiinsä äärimmäisen tylysti numeroin 14-1. Sittemmin Hertha on ottanut “Punaiset Paholaiset” totisemmin ja onkin hävinnyt kymmenestä viimeisestä kohtaamisesta vain yhden. Samat seurat kohtasivat cupissa myös kolme vuotta sitten, ja tuolloin Hertha pudotti Lauternin kotonaan maalein 3-1. Kauden päätteeksi molemmat joukkueet putosivat kakkosbundesliigaan.

Täksi kaudeksi Hertha hankki Kaiserslauternista keskikenttäpelaaja Alexander Baumjohannin, mutta Baumjohann palaa ristisidevammansa jäljiltä tositoimiin vasta kevätkaudella. Toinen Alexander, Huuhkaja-pelaaja Ring toivon mukaan kentällä nähdään. Alkukauden aikana Ring pääsi aina Kaiserslauternin avauskokoonpanoon cup-ottelun lepuutusta lukuunottamatta, mutta uuden valmentajan ensimmäisessä ottelussa suomalainen aloitti vaihtopenkin puolella. Odotettavissa on jännittävä ja tasainen ottelu, eikä pääsarjajoukkueen putoaminen olisi jättiyllätys.

 

VfL Osnabrück-1.FC Union Berlin: Osnabrück oli lähellä nousta täksi kaudeksi kakkosbundesliigaan, mutta se hävisi lopulta nousukarsinnassa Dynamo Dresdenille. Myös tällä kaudella se on yhdeksän kierroksen jälkeen sarjassa nousukarsijan paikalla, joten violettipaitojen kannattajilla on syytä hymyyn. Edesmenneen DDR:n suurseuralla Union Berlinillä ei mene juurikaan huonommin, sillä se on kakkosbundesliigassa hieman yllättäenkin jopa sijalla neljä ja tavoittelee nousua pääsarjaan ensimmäistä kertaa yhdistyneen Saksan aikana. Ennen lauantain kärkiottelua Greuther Fürthiä vastaan Union keikkui jopa kakkosbundeksen kärjessä.

Cupin avauskierroksella Osnabrück pudotti kakkosbundesliigan Erzgebirge Auen komeasti maalein 3-0. Union Berlin puolestaan haki 2-1-vierasvoiton kolmosliigan Jahn Regensburgista. Odotettavissa on erittäin mielenkiintoinen ottelu. Vastakkain on Osnabrückin voittamisen kulttuuri sekä vahvasti eteenpäin pyrkivä Union Berlin, jonka riveissä pelaa myös kuusi kokenutta entistä pääsarjapelaajaa. Unionin valmentaja Uwe Neuhaus on ollut joukkueen peräsimessä jo yli kuusi vuotta ja on siten pitkäaikaisin valmentaja saman joukkueen luotsina kaikkien saksalaisten ammattilaisjoukkueiden joukosta.

 

SV Darmstadt 98-FC Schalke 04: Televisiokanava ARD valitsi tämän ottelun kierroksen ainoaksi Saksassa vapaasti katsottavilla kanavilla näytettäväksi peliksi, joten molempien seurojen kassanhoitajat kiittävät muita suuremmasta, 600 000 euron televisiobonuksesta. 70-80-luvun vaihteessa kahden kauden ajan verran jopa Bundesliigassa pelannut Darmstadt ajautui sittemmin pahoihin taloudellisiin ja pelillisiin vaikeuksiin ja on hakenut neljään otteeseen vauhtia jopa Oberliigasta asti (tuolloin vielä neljäs sarjataso). Nyt Darmstadt tekee hiljalleen uutta tulemista. Meneillään olevalla kolmannella perättäisellä kolmosbundesliigakaudellaan sen puolustus on ollut sarjan toiseksi pitävin ja se onkin mukana nousutaistossa.

Darmstadt on saavuttanut viime vuosina hyviä tuloksia cupin puolelta. Tästä viimeisimpänä näyttönä tietenkin tämänvuotisen cupin ensimmäinen kierros, jolla se pudotti Borussia Mönchengladbachin rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Schalken se kohtasi cupissa viimeksi kaksitoista vuotta sitten kolmannella kierroksella, ja tällöin “kuninkaansiniset” etenivät jatkoon maalein 0-1 vasta jatkoajan jälkeen. Darmstadt pelasi tuolloin kolmannella sarjaportaalla Regionalliigassa. Gelsenkirchenissä toivotaan, että voitto Darmstadtista olisi hyvä ennusmerkki, sillä ainakin tuona vuonna Schalken polku päättyi lopulta cup-voittoon.

Samana syksynä, vuonna 2001, tuolloin kahdeksanvuotias Julian Draxler liittyi Schalken juniorijoukkueiden harjoituksiin. Kymmenen vuotta myöhemmin nuori supertähti ampui jo maalin Schalken viimeisimmässä cup-voitossa, kun seura kukisti Duisburgin finaalissa 5-0.

Schalke on esiintynyt cup-finaalissa kaikkiaan 12 kertaa ja viisi kertaa se on päässyt pokaalia nostelemaan. Se sai viikonloppuna kunnon läksytyksen Bayern Müncheniltä, mutta muuten esitykset viime aikoina ovat olleet toiveita nostattavia. Silti joukkueella on jonkin verran myös kokoonpanohuolia. Klaas-Jan Huntelaarin ohella terveysongelmia on myös Ádám Szalailla ja Kevin-Prince Boatengilla. Onkin mahdollista, että legendaarinen Gerald Asamoah löytää tiensä reservijoukkueesta ainakin ykkösjoukkueen vaihtopenkille, ellei jopa kentälle. Maalissa Timo Hildebrand lienee lepovuorossa Ralf Fährmannin ottaessa torjuntavastuun.

Schalken suosikkiasema on päivänselvä, mutta aliarvioida se ei isäntiään halua. Mönchengladbach ei onnistunut kahdessa tunnissakaan Darmstadtin puolustusmuuria murtamaan ja kolmosliigassa Darmstadt on ollut lyömätön kolmessa ottelussa peräkkäin. Lauantaisessa kenraaliharjoituksessaan Darmstadt rökitti Hansa Rostockin peräti 6-0. Dominik Stroh-Engel viimeisteli neljä osumaa ja on yhteensä kymmenellä maalillaan kolmosliigan maalipörssin kärjessä.

 

FC Bayern München-Hannover 96: Keskiviikkoilta päättyy kahteen bundesliigajoukkueiden välienselvittelyyn. Loputtoman oloisessa kotivoittoputkessa olevan Bayern Münchenin suosikkiasema on tässäkin ottelussa kiistaton. 16 kertaa Saksan Cupin voittanut Bayern meni viime kaudella kaikissa kilpailuissaan päätyyn asti eikä sitä tunnu tälläkään kaudella mikään pysäyttävän – joskin Freiburg pakotti Bayernin kertaalleen tasapeliin.

Bayernin viimeiset kolme ottelua ovat päättyneet 2-0-, 3-0- ja 4-0-voittoihin. Näistä ensinmainitussa ottavana osapuolena oli juuri Hannover 96, joten joukkueet ovat toisilleen tuoreeltaankin tuttuja. Hannover taisteli puolitoista viikkoa sitten Allianz-Arenalla urhoollisesti, mutta lopulta triplamestari jyräsi toisella puoliajalla voittoon.

Hannoverin trendi puolestaan on hyvin selkeä: Se on voittanut kaikki kotipelinsä ja hävinnyt kahdesti vieraissa. Pahaksi onneksi cup-onnetar arpoi sen kohtaamaan Bayernin vieraskentällä. Viime kaudella Bayern kohteli Hannoveria erityisen brutaalisti, sillä sen voitot kirjattiin 5-0- ja 6-1-murskalukemin. Hannoverin klubitalolta löytyy myös pala cup-historiaa, sillä se on yhä edelleen ainoa joukkue, joka on kyennyt voittamaan Saksan Cupin ei-pääsarjalaisena joukkueena. Voittaessaan cupin vuonna 1992 Hannover pudotti matkallaan neljä bundesliigaseuraa.

Ottelu on lähtökohtaisesti kierroksen ehdottomia kohokohtia, sillä ovathan vastakkain Bundesliigan tämän hetken kakkonen ja nelonen. Vaikka otteluruuhka onkin erityisesti isännillä juuri nyt armoton, ei lepuutuksia luultavasti nähdä, sillä Bayern haluaa varmasti tälläkin kaudella voittaa tuplan tai jopa triplan. Kaikki muut joukkueet haluavat puolestaan Bayernin kepittää. Kotivoittoa on kuitenkin erittäin helppo ennustaa. Nähtäväksi jää, jatkuuko Bayern-hyökkääjä Mario Mandzukicin maaliputki. Kroaatti on tehnyt vähintään yhden maalin jo kolmessa peräkkäisessä ottelussa. Thomas Müller puolestaan oli ainoa pelaaja, joka ylsi cupin ensimmäisellä kierroksella hattutemppuun.

 

SC Freiburg-VfB Stuttgart: Baden-Württembergin osavaltion välienselvittelystä on lupa odottaa tasaista ja kiivasta kohtaamista. Joukkueiden viime kauden bundesliigamittelöt päättyivät kulloisenkin kotijoukkueen maalin voittoon. Lisäksi ne kohtasivat toisensa cupin välierävaiheessa. Tuolloin Stuttgart kaatoi Freiburgin maalein 2-1 ja pääsi mukaan Eurooppa-Liigan karsintoihin – josta se kuitenkin nolosti jo karsiutui. Nyt Freiburg himoitsee palavasti revanssia.

Viime kauden Bundesliiga-vitosen SC Freiburgin alkukausi on ollut todella nihkeä. Kaikkiaan kahdeksasta ottelustaan se on saanut vasta yhden ainoan voiton, kun cupin ensimmäisellä kierroksella Regionalliigan TSG Neustrelitz kaatui maalein 0-2 – mutta sekin vasta jatkoajan jälkeen. Kaikissa muissa otteluissa Freiburgin vastustaja on kyennyt tekemään vähintään yhden maalin ja mikä katkerinta, viimeisissä kolmessa ottelussaan joukkue on hukannut johtoasemansa pelin kuluessa. Rajusti muuttuneella joukkueella on pahoja käynnistysvaikeuksia ja paine niin joukkueen sisällä kuin seurajohdossakin alkaa varmasti jo olla kova.

Myös Stuttgartin kaudenalku oli hankala, sillä se kärsi heti kättelyssä kolme perättäistä tappiota. Seurajohto siirsikin valmennusvastuun ripeästi Bruno Labbadialta Thomas Schneiderille. Schneiderin alaisuudessa VfB on saavuttanut seitsemän pistettä kolmesta ottelusta. Täyttäkin pistepottia tarjottiin, mutta Vedad Ibisevic kiskaisi lisäajan rankkarinsa sunnuntaina katsomoon. Schneiderilla on ollut silmin nähden hyvä vaikutus joukkueeseen, mutta hänenkin tilastoonsa jäi ruma tahra Eurooppa-Liigan lohkovaiheesta putoamisesta.

Viime kaudella arpaonni oli Stuttgartille erittäin suosiollinen, sillä se eteni välierävaiheeseen asti kohtaamatta ainuttakaan bundesliigajoukkuetta. Loppuottelussa Bayern München meni jo 3-0-johtoon, mutta lopulta Martin Harnik kaunisteli kahdella maalillaan tappiolukemia 2-3:ksi. Kolminkertaisen cup-mestarin viimeisin voitto on vuodelta 1997.

Stuttgart sai maanantaina kurjia uutisia, kun joukkueen ehdottomalla ykkösvahdilla Sven Ulreichilla todettiin käsivamma, joka pitää tämän sivussa ainakin tämän viikon otteluista. Kovaan paikkaan heitetäänkin 26-vuotias Energie Cottbusista hankittu Thorsten Kirschbaum, jolla ei ole Bundesliigasta vielä minuuttiakaan pelikokemusta.

Saksan Cup-sankaruus on sen sijaan isokokoiselle Kirschbaumille tuttua, sillä hän vartioi Cottbusin maalia kakkosliigalaisten edetessä aina cupin välieriin asti kolme kautta sitten. Matkalla Cottbus oli kaatanut bundesliigajoukkueista Freiburgin, Wolfsburgin ja Hoffenheimin, Freiburgin vieläpä lähes päivälleen kolme vuotta sitten.

Nykyvire antaa odottaa ottelusta enemmänkin Stuttgartin voittoa, mutta Freiburgilla on toisaalta kotietu puolellaan. Mikäli joukkueen hermostuneisuus jatkuu ja cup-taivalkin päättyy kesken, saattaa jo valmentaja Christian Streichinkin palli alkaa tutista.

 

Cupin toisen kierroksen koko ohjelma:

Ti 24.9.

20:00 Preußen Münster-FC Augsburg
20:00 SC Wiedenbrück 2000-SV Sandhausen
20:00 TSV 1860 München-Borussia Dortmund
20:00 VfL Wolfsburg-VfR Aalen
21:30 Arminia Bielefeld-Bayer Leverkusen
21:30 Hamburger SV-SpVgg Greuther Fürth
21:30 TSG 1899 Hoffenheim-Energie Cottbus
21:30 1.FSV Mainz 05-1.FC Köln

Ke 25.9.

20:00 1.FC Saarbrücken-SC Paderborn 07
20:00 Eintracht Frankfurt-VfL Bochum
20:00 FSV Frankfurt-FC Ingolstadt 04
20:00 1.FC Kaiserslautern-Hertha BSC
21:30 VfL Osnabrück-1.FC Union Berlin
21:30 SV Darmstadt 98-FC Schalke 04
21:30 FC Bayern München-Hannover 96
21:30 SC Freiburg-VfB Stuttgart

loading comments...