Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Kuva: Getty Images

Ennakko: Loput cupin puolivälieräpaikat jakoon – Bayern München paikallisottelussa

Kirjoittaja: — 04/12/2013

Tiistaina paikkansa Saksan Cupin helmikuussa pelattavissa puolivälierissä varmistivat 1.FC Kaiserslautern, Hamburger SV, Borussia Dortmund ja TSG 1899 Hoffenheim. Loput neljä joukkuetta ratkaistaan tänään keskiviikkona.

SC Freiburg-Bayer Leverkusen

Koko syksyn ajan pahoissa vaikeuksissa ollut SC Freiburg hakee lohtua vaikeaan kauteensa Saksan Cupista. Se saa vieraakseen Sami Hyypiän valmentaman Leverkusenin, joka komeilee sarjataulukon kakkosena. Freiburg on kuitenkin ollut heräilemässä horroksestaan, joten helpolla ei kovatasoinen vierasjoukkue pääse. Freiburgille kyseessä voi jo melkein sanoa olevan ainoa tie päästä ensi kaudellakin europeleihin.

Rasitus molemmilla joukkueilla on europelien ja cupin takia ollut melkoinen, sillä sekä Freiburg että Leverkusen ovat pelanneet syksyn aikana jo kuusi peliä enemmän kuin vaikkapa niiden suorat haastajat Borussia Mönchengladbach ja 1.FC Nürnberg. Voi silti olla, että pientä pelaajarotaatiota nähdään tänäänkin.

Karsijan paikalla sarjassa yhä olevalla Freiburgilla on kulkenut vieraskentällä paremmin kuin kotonaan. Kauden ainoa kotivoitto tuli cupin toisella kierroksella Stuttgartista maalein 2-1. Muista kahdeksasta kotiottelustaan Freiburg on saavuttanut viisi tasapeliä ja kolme tappiota. Kovana kotijoukkueena tunnettu Leverkusen on ollut hyvä vieraissakin, sillä kuudesta vieraspelistä se on saanut 12 pistettä.

SC Freiburg v VfB Stuttgart - DFB Cup
Mike Hanke tuuletti voittomaalia syyskuisessa cup-ottelussa Stuttgartia vastaan.
(Kuva: Getty Images/All Over Press)

Cup-otteluiden pelaaminen vieraissa on Leverkusenilla erityisen tuttua, sillä eilen tuli täyteen uskomattomat 11 vuotta siitä, kun Leverkusenin BayArenalla on viimeksi pelattu Saksan Cupia. Tuon jälkeen arpa on heittänyt sen 12 kertaa peräkkäin tien päälle, silloin kuin kotistadion olisi ollut käytettävissä. Kaudella 2008-2009 Leverkusen arvottiin kolmekin kertaa kotikentälle, mutta tuolloin se pelasi kotipelejään Düsseldorfissa oman stadionin oltua remonissa.

Freiburgia ovat koetelleet kauden aikana useat loukkaantumiset eikä terveystilanne ole hyvä vieläkään. Sivussa ovat varmuudella Julian SchusterJonathan Schmid, Mensur Mujdza ja Vegar Eggen Hedenstad. Leverkusenin ainoa merkittävä poissaolija on laitahyökkääjä Sidney Sam. Sam oli yksi ottelun maalintekijöistä, kun Leverkusen ja Freiburg kohtasivat tällä kaudella Bundesliigan avauskierroksella 10. elokuuta. Leverkusenin 3-1-kotivoittoon päättyneen pelin muista maaleista vastasivat Stefan Kießling, Heung-Min Son ja kokenut Freiburg-kärki Mike Hanke.

Yhdelle Leverkusen-pelaajalle paluu Freiburgiin on aina tunteikas. Nyt 24-vuotias puolustaja Ömer Toprak aloitti Freiburg-organisaatiossa 16-vuotiaana ja voitti kuuden kautensa aikana A-juniorien Saksan-mestaruuden ja nousi sekä reservijoukkueen kanssa Regionalliigaan että ykkösjoukkueen kanssa Bundesliigaan. Myös Freiburg-valmentaja Christian Streich on Toprakille erittäin tuttu mies.

– Olen pelannut itse muutaman kerran cup-finaaleissa. Se on aina mahtava päivä, jollaisen jokainen pelaaja haluaa kokea. Jos annamme kaikkemme, on meillä hyvät mahdollisuudet ottaa seuraava askel kohti Berliiniä. Freiburgia ei sovi kuitenkaan aliarvioida. Otteluissa heitä vastaan on aina korkea tempo ja paljon kaksinkamppailuja. Siihen meidän pitää olla valmiina, Sami Hyypiä ennakoi ottelua Leverkusenin kotisivuilla.

getty_hyypiäsami20131105
Sami Hyypiä haluaa viedä joukkueensa cup-finaaliin.
(Kuva: Getty Images:All Over Press)

Freiburg on alkanut saada puolustustaan kuntoon, mutta Leverkusen on silti liian kova pala purtavaksi. Tulosveikkaus: Leverkusen jatkoon maalein 0-1.

VfL Wolfsburg-FC Ingolstadt 04

FC Ingolstadtille arpa oli aiemmilla kierroksilla kohtalaisen suosiollinen, sillä se eteni neljännesvälieriin kaatamalla amatöörijoukkue Sportfreunde Baumbergin ja toisen kakkosliigan putoamistaisteluun ajautuneen seuran FSV Frankfurtin. Nyt vastus kovenee kolmanteen potenssiin. Kakkosbundesliigan karsijan paikalla olevalle Ingolstadtille on vaikea povata kunnollisia mahdollisuuksia Wolfsburgia vastaan, olkoonkin, että sen vire on ollut paranemassa ja vieraissa on kulkenut kotipelejä paremmin. Viimeisessä vieraspelissään se nujersi kakkosliigan kärkijoukkue Kölnin maalein 1-0.

Viime kaudella cupin välieriin asti yltäneessä Wolfsburgissa Ingolstadtin parantuneet tulokset eivät ole jääneet huomiotta, joten otteluun suhtaudutaan sen vaatimalla vakavuudella. Wolfsburg pääsee peliin lähes parhaalla kokoonpanollaan, sillä pitkäaikaisloukkaantuneiden ohella sairaslistalle on asetettu vain kokenut tshekki Jan Polak. Ingolstadtissa syntynyt, varttunut ja 16-vuotiaaksi saakka pelannut Christian Träsch seuraa harmikseen peliä myös katsomosta.

– Finaaliin pääsy on cupissa aina tavoitteenamme. Meillä on joukkue, joka voi siihen yltää. Haluamme kaataa Karlsruhen ja Aalenin jälkeen jälleen uuden kakkosliigalaisen ja jatkaa cup-taivaltamme myös kevätkaudella. Ingolstadtissa on lukuisia entisiä bundesliigapelaajia. Emme saa antaa sarjataulukon hämätä ja otamme ottelun täysin tosissamme, Wolfsburg-valmentaja Dieter Hecking kertoo Wolfsburgin kotisivuilla.

VfL Wolfsburg v 1899 Hoffenheim - Bundesliga
Wolfsburg-luotsi Dieter Hecking ei aio aliarvioida Ingolstadtia.
(Kuva: Getty Images/All Over Press)

Neljännesvälieräpaikka on FC Ingolstadtin seurahistorian ensimmäinen. Lokakuun alussa joukkueen valmennusvastuun ottanut Ralph Hasenhüttl tunnustaa realiteetit, mutta ei lähde jättiläisenhaastoon häntä koipien välissä.

– Meille kyseessä on bonuspeli, jossa jokainen haluaa näyttää osaamisensa. Cup elää yllätyksistä. Olemme selkeitä altavastaajia, mutta olemme näyttäneet viimeisissä vieraspeleissämme, ettemme tarvitse montaa paikkaa maaleja varten. Olemme todistaneet olevamme epämiellyttävä vastustaja. Cup-ottelut suurseuroja vastaan ovat jokaisen pelaajan uran kohokohtia. Jos joukkue pelaa parhaalla tasollaan ja käytämme mahdollisuutemme, on kaikki mahdollista, itävaltalaisvalmentaja Hasenhüttl julistaa.

Kokeneella Ingolstadtilla on nousujohteinen suuntaus päällä, mutta kotivahva Wolfsburg on silti liian taitava nippu. Tulosveikkaus: Wolfsburg jatkoon maalein 3-1.

Eintracht Frankfurt-SV Sandhausen

Cup-kierroksen kolmas ykkös- ja kakkosbundesliigaseurojen kohtaaminen pelataan Commerzbank-Arenalla Frankfurtissa. Kyseessä on miltei paikallispeli, sillä kakkosliigan ylemmässä keskikastissa majailevasta Sandhausenista matkaa eurokaupunkiin on vain sata kilometriä.

Neljännesvälierissä on mukana kaikkiaan kuusi seuraa, jotka ovat nauttineet tai kärsineet kolmen kilpailun rinnakkaisrasituksesta. Kaikkein ankarimmin otteluruuhka tuntuu viime aikoina vaikuttaneen juuri Eintracht Frankfurtiin. Eintracht on pelannut jo yhdeksän peräkkäistä bundesliigaottelua ilman voittoa, joten putoamistaisteluun ajautuneen seuran tuska alkaa olla kova. Lohtua fanit ovat saaneet Eurooppa-Liigasta, jossa Frankfurtin lohkovoitto on varma jo ennen viimeistä ottelua.

Cupissa Frankfurt on edennyt jatkoon kahden 2-0-voiton myötä. Ensin kaatui vieraskentällä Regionalliga-joukkue FV Illertissen ja sitten kotona kakkosliigan VfL Bochum. Vierasjoukkue Sandhausen puolestaan pudotti avauskierroksella rankkarikisan jälkeen 1.FC Nürnbergin ja toisella kierroksella Regionaliigan Wiedenbrückin maalein 3-1. Tänään paineet ovat tyystin Frankfurtilla, sillä seura kaipaisi kipeästi jotain positiivista myös kansallisilta kentiltä.

SV Sandhausen on kyläseura 15 000 asukkaan paikkakunnalta. Viime kaudella joukkuetta auttoi putoamistaistelussa myös Juho Mäkelä. Tällä kaudella on mennyt paremmin ja nyt joukkue on myös kuntopuntarin kärkipäässä. Sandhausenin puolustus on ollut kakkosliigan toiseksi pitävin ja viimeisissä viidessä ottelussa sitä vastaan on tehty vain kolme maalia. Neljännesvälieräkään ei ole Sandhausenille vieras, vaan sillä on siitä kokemusta jo kolmelta aikaisemmalta cup-vuosikerralta.

– Viihdymme hyvin altavastaajan roolissa ja odotamme innolla neljännesvälierää Frankfurtissa. Lähdemme matkaan rinta kaarella, eikä meillä ole mitään hävittävää. Näin heidän ottelunsa Schalkea vastaan ja huomasin, että parhaimmillaan Frankfurt on pirun vaarallinen joukkue, jossa on taitavia yksilöitä. Ajoittain he näyttivät tosin hyvin epävarmoilta ja tällaisessa pudotuspelissä voi tapahtua mitä vain, Sandhausen-valmentaja Alois Schwartz maalailee.

Eintracht on saavuttanut Bundesliigassa kotikentällään vain surkeat kolme tasapelipistettä ja kriisi vain syvenee kierros kierrokselta. Sandhausenin itseluottamus on korkealla ja puolustus pitää. Tässä pelissä on keskiviikon otteluista yllätys kaikkein lähimpänä. Jos Sandhausen taistelee pelin jatkoajalle, voi Eintrachtilla alkaa puntti tutista. Rankkarikisassa heillä on kuitenkin valttikorttinaan vahva pilkkuspesialisti Kevin Trapp. Tulosveikkaus: Varsinainen peliaika 1-1 ja Eintracht jatkoon rankkarikisan jälkeen.

getty_trappkevin20130817
Kevin Trapp on luotettava kassari, jos ottelu venyy rankkarikisaan.
(Kuva: Getty Images/All Over Press)

FC Augsburg-Bayern München

Joulu lähestyy ja Bayern Münchenillä on jäljellä vielä seurajoukkueiden MM-turnauksen 1-2 ottelua sekä neljä ottelua saksalaisilla kentillä, Manchester Cityn vierailu mukaan lukien. Valmentaja Pep Guardiola on jo ehtinyt todeta, että tämä on niistä se kaikkein tärkein. Ja miksikäs ei olisi? Viime kaudelta plakkarissa on triplamestaruus ja tälläkin kaudella Bayern on kaikissa kolmessa kilpailussaan ykkössuosikki.

Ilmaiseksi Augsburg ei aio Bayernille mitään antaa. Jokainen voittoputki katkeaa joskus ja Augsburgin repivä ja raatava taisteluilme on omiaan juuri tällaisiin kerrasta poikki-otteluihin. Juoksuvoimainen André Hahn pääsee peliin levänneenä oltuaan viikonloppuna pelikiellossa. Paikallisottelun tuntu on vain omiaan lisäämään jännitettä.

getty_hahnandre20130927
André Hahn on bundesliigatilastojen ylivoimainen kilometrihirmu.
(Kuva: Getty Images/All Over Press)

Joukkueet kohtasivat toisensa jo vajaa kuukausi sitten, kun Bayern München otti Bundesliigan tappiottoman putken nimiinsä Allianz-Arenalla Augsburgin kustannuksella. Tuolloin loppunumerot kirjattiin Münchenin jättiläisille maalein 3-0. Bayernin voittoon päättyi myös joukkueiden edellinen cup-kohtaaminen, joka pelattin tasan vuosi sitten, kilpailun samassa vaiheessa. 2-0-voiton maalintekijät Mario Gomez ja Xherdan Shaqiri eivät tänään kentälle juokse, kuten ei luultavasti myöskään Franck Ribéry, joka otti tuossa ottelussa punaisen kortin. Ribéryn paluulla on jo spekuloitu, mutta luultavasti kylkiluunmurtumasta toipuminen pitää miehen yhä sivussa.

Liekeissä Bayernilta on cupissa ollut Thomas Müller, joka teki kahdessa aiemmassa ottelussa yhteensä viisi maalia. Avauskierroksella Bayern kaatoi neljännen sarjatason Schwarz-Weiß Rehdenin 5-0 ja toisella kierroksella kaatui Hannover 96 maalein 4-1. Augsburg on raivannut tieltään kolmosliigalaiset RB Leipzigin ja Preußen Münsterin.

PFC CSKA Moskva v FC Bayern Muenchen - UEFA Champions League
Thomas Müller johtaa viidellä maalillaan Saksan Cupin maalintekijätilastoa.
(Kuva: Getty Images/All Over Press)

Vuosina 1995-1999 Bayern Münchenissä pelannut Augsburg-valmentaja Markus Weinzierl kertoo joukkueen pelanneen vuosi sitten hyvän ottelun ja uskoo suojattiensa pystyvän nyt vielä parempaan.

– Meidän täytyy käyttää tilaisuutemme, joita varmasti tulemme saamaan. Vuosi sitten kolisuttelimme tolppiakin. Eikä haittaisi yhtään, jos Bayern sattuisi aliarvioimaan meitä. Jokainen Bundesliiga-joukkue unelmoi cup-finaalista. Ja jos haluaa voittaa cupin, on lyötävä myös Bayern. Sitä me tavoittelemme, vaikka tiedämmekin, että siitä tulee todella vaikeaa, Weinzierl maalailee dfb.de-sivustolla.

– Kaiken pitää mennä nappiin, jotta voitamme nykykuntoisen Bayernin. Mutta ei heidänkään putkensa ikuisesti jatku. Ja nyt on meidän vuoromme yrittää laittaa sarjalle piste. Olemme voittaneet viimeisestä kymmenestä kotipelistä seitsemän ja pelanneet kerran tasan. Uskomme sensaatioon fantastisten faniemme tuen avulla, Augsburg-luotsi jatkaa seuran kotisivuilla.

Hertha BSC v FC Augsburg - Bundesliga
Augsburg-valmentaja Markus Weinzierl ei anna Bayern Münchenin ujostuttaa itseään.
(Kuva: Getty Images/All Over Press)

Bayern saa vastaansa taatusti loppuun asti taistelevan ja nälkäisen kotijoukkueen. Pelistä ei tule helppo, mutta ainakaan tämän näppäimistön komentajalta ei löydy riittävästi rohkeutta ennustaa tästä pelistä Bayernin kauden avaustappiota. Tulosveikkaus: Bayern München jatkoon maalein 2-0.

loading comments...