Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Kuva: Getty Images

Hoffenheimilla masentava marraskuu

Kirjoittaja: — 29/11/2013
Tagit:

On vaikea uskoa, että TSG Hoffenheimin pukukopissa kuunneltaisiin takavuosien Suomi-rockia, mutta ainakin Miljoonasade-yhtyeen Marraskuu-laulun melankolia on joukkueelle vähintään yhtä tuttu kuin muusikko Heikki Salollekin. Hoffenheim on ainoa bundesliigaseura, joka ei ole saalistanut marraskuun aikana ainuttakaan pistettä eikä ilmiö ole sille edes mitenkään uusi.

Viimeisen kolmen vuoden aikana Hoffenheimin tilille on kirjattu marraskuun otteluista vain yksi ainoa voitto. Muutoin saldo on karttunut kolmella tasapelillä ja seitsemällä tappiolla. Viimeiset kuusi marraskuun peliään joukkue on hävinnyt.

Vielä lokakuun lopussa Hoffenheim voitti Hannoverin vieraissa maalein 4-1. Tuolloin se oli vain kolmen pisteen päässä Mestarien Liiga-paikasta ja oli yhdessä Dortmundin kanssa koko sarjan tehokkain joukkue. Sitten alkoi marraskuun synkkyys ja Hoffenheimin sukellus. Kolme peräkkäistä tappiota ovat vieneet seuran putoamistaisteluun eikä karsintaviivaan ole etumatkaa enää kuin kaksi pistettä. Kyseessä on joukkueen ensimmäinen kolmen ottelun tappioputki valmentaja Markus Gisdolin alaisuudessa – mutta Gisdolilla olikin vielä marraskuu kokematta.

Lauantaina kuukausi onneksi päättyy. Hoffenheimille tarjoutuu vielä yksi tilaisuus saldon korjaamiseen, sillä se isännöi harmaan kuukauden päätteeksi Werder Bremeniä.

loading comments...