Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Kuva: Getty Images

Schalke-puolustaja Dennis Aogo loukkaantui pahasti – kausi ohi?

Kirjoittaja: — 30/11/2013
Tagit:

Schalke sai varsinaisia shokkiuutisia perjantain harjoituksissa. Laitapuolustaja Dennis Aogo loukkasi polvensa pahan näköisesti ja alustavan tutkimuksen tuomio oli tyly: Aogolla on vioittunut polvesta sekä ristiside että sivuside.

Seura kertoi asiasta Twitter-tilillään perjantai-iltana, mutta tarkempaa tietoa mahdollisesta operaatiosta ei toistaiseksi ole. Kaikki viittaa kuitenkin siihen, että Aogolla on leikkaus edessä ja tämä tarkoittaisi noin puolen vuoden toipilasaikaa.

HSV:sta lainalla oleva vasen puolustaja on vahvojen esitystensä myötä noussut korkealle myös Saksan maajouukueluotsi Joachim Löwin papereissa ja nyt loukkaantuminen uhkaa myös ensi kesän MM-kisoja.

Schalkea ovat koetelleet loukkaantumiset pahasti, sillä pitkäaikaispotilaina ovat myös Klaas-Jan Huntelaar, Marco Höger ja Kyriakos Papadopoulos – kaikki polvivammojen takia.

Jo 17-vuotiaana Bundesliigassa debytoinut Aogo aloitti uransa keskikenttäpelaajana, mutta vasemman laitapuolustajan tontti on sittemmin vakiintunut omaksi. Bundesliigaa nyt 26-vuotias Aogo on tahkonnut jo pitkälti yli 200 ottelua ja Saksan A-maajoukkueessa hän on esiintynyt 12 kertaa.

loading comments...