Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Kuva: Getty Images

Dortmundin jatkoon laukonut Kevin Großkreutz: “Olen suunnattoman onnellinen”

Kirjoittaja: — 13/12/2013

Borussia Dortmundin jatkopaikka Mestarien liigassa meni melko tiukoille, mutta lopulta puolustaja Kevin Großkreutzin viitisen minuuttia ennen loppua Marseillen verkkoon tekemä maali vei joukkueen jatkoon. 25-vuotias Großkreutz olikin ottelun jälkeen suunnattoman onnellinen.

– Meillä on ollut vastoinkäymisiä koko syyskauden ajan. Mutta olemme jo monta kerta osoittaneet, mihin kykenemme. Olen tietysti iloinen, että se onnistui jälleen Marseillessa, maalintekijä myhäilee bundesliga.de-sivuston haastattelussa.

– Tunne on uskomaton. Onnistuin viimeinkin taas maalinteossa ja maali oli vielä niin tärkeä. Juhlat fanien kanssa pelin jälkeen on paras palkinto tuollaisesta voitosta. Fanimme ovat positiivisella tavalla hulluja ja nyt haluan vain nauttia, Großkreutz jatkaa.

Großkreutzia ei ole totuttu näkemään maalintekijätilastossa kovinkaan usein. Edellisen kerran hän juhli tekemäänsä maalia elokuun alussa Saksan Cupin ensimmäisen kierroksen ottelussa alasarjajoukkue Wilhelmshavenia vastaan. Marseillen illan sankari olikin pelin jälkeen suosittu mies.

– Minua käskettiin jo pukukopissa jättämään kännykkäni rauhaan. Sain varmaan 5 000 tekstiviestiä ja sama jatkuu varmaan koko yön, puolustaja totesi keskiviikkoiltana.

Großkreutzilla oli maalinsa synnyssä myös kosolti onnea, sillä laukaus ei suinkaan ollut tyylipuhdas osuma.

– Julian Schieber tarjoili minulle täydellisen syötön, mutta minä liukastuin enkä osunut palloon kunnolla. Onneksi veto suuntautui kuitenkin täydellisesti. Sitten tunteet ottivat vallan. Olen suunnattoman onnellinen, koska ansaitsimme voittaa, maalintekijä lopettaa.

loading comments...