Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Boatengin veljekset eivät anna armoa toisilleen

Kirjoittaja: — 19/09/2013

Viikonlopun bundesliigakierroksen odotetuimpiin kohtaamisiin kuuluu “Pohjoisen derbyn” ohella Bayern Münchenin Gelsenkirchenin vierailu. Kevin-Prince Boateng on johdattanut Schalken takaisin voittojen tielle ja nyt hän pääsee ottamaan veljestään Jeromesta mittaa.

Viimeksi veljekset ovat pelanneet vastakkain MM-kisoissa kesällä 2010. Seurajoukkuetasolla he haastoivat toisiaan edellisen kerran huhtikuussa 2009, jolloin isoveli pelasi HSV-paidassa ja pikkuveli edusti Dortmundia. Yhtä aikaa kentällä he uurastivat vaivaisen 13 minuutin ajan, mutta nyt molemmat ovat joukkueidensa ehdottomia avainmiehiä.

Veljeksillä on – ja on aina ollutkin – läheiset välit, ja pikkuveljen mukaan he ovatkin “kuin kaksosia”. Kentällä Kevin-Prince ei kuitenkaan armoa anna eikä anele.

– Hän on veljeni, mutta pelikentällä ei rakkautta tunneta. Olisin jopa pettynyt, jos hän ei taklaisi minua, Ghanan maajoukkuetta edustava Kevin-Prince ennakoi.

– Yritän olla taklaamatta, mutta jos tilanne sitä vaatii, niin taklaan tottakai. Karkuunhan hän ei minulta pääse juoksemaan, Bayern-toppari Jerome vastaa.

Kitkaa veljesten suhteisiin syntyi ainoastaan keväällä 2010, kun Kevin-Prince Boateng aiheutti FA-cupin finaalissa Saksan silloiselle maajoukkuekapteenille Michael Ballackille nilkkavamman rumalla taklauksellaan. Ballackilta jäivät MM-kisat väliin ja Saksaa kisoissa edustaneen Jerome Boatengin pikkuveljestä tuli hetkeksi aikaa Saksan vihatuin mies. Jerome on kuitenkin valmis jättämään aiheen jo sikseen.

– Asian uudelleen esiinkaivaminen on täysin tarpeetonta. Siitä on jo niin kauan. Riitelimme silloin asiasta jonkin verran, sillä olemmehan kuin kaksosia. Ballackin tapauksella ei kuitenkaan enää ole mitään vaikutusta pelaajauriimme, isoveli Jerome selvittää.

Bildin yhteishaastattelun päätteeksi veljekset kertovat vielä yhteisestä unelmastaan. Molempien mielestä olisi upeaa päättää ura pelaamalla vielä yhdessä kummankin kasvattajaseuran Hertha Berlinin paidassa.

– Voi sanoa, että se on jopa suurin unelmani, pikkuveli Kevin-Prince paljastaa.

loading comments...