Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Alexander Ringillä masentava iltapäivä – “Vaihtoon joutuminen pettymys”

Kirjoittaja: — 24/08/2013

Vankasti voitto mielessä lauantain 2. Bundesliigan vierasotteluun Aalenia vastaan lähtenyt Alexander Ringin Kaiserslautern joutui pettymään pahasti. Aalen seilasi peräti 4-0-voittoon ja kotimatka alkoi synkissä merkeissä.

Kaiserlauternin kannalta kohtalokkaaksi koitui pariminuuttinen hiukan ennen taukoa. Ensin Aalen siirtyi johtoon ja heti perään Mohamadou Idrissou taklasi itsensä suihkuun kentältäpoiston myötä. Tämä koitui välillisesti myös avauksessa pelanneen Ringin kohtaloksi.

– Saimme punaisen ja jouduimme vajaalle. Minut vaihdettiin sitten tauolla, koska olin itsekin lähellä punaista korttia. Peli kulki omalta kohdalta kuitenkin hyvin siihen saakka, Ring kertoi Bundesliiga.comille.

– Vähän olin pettynyt vaihtoon, olimme kuitenkin vain 0-1-tappiolla siinä vaiheessa ja oma peli kulki.

Tappiottomien joukkueitten kohtaamisessa Tim Sparvin Greuther Fürth kärsi kauden ensimmäisen pistemenetyksensä, kun kotiottelu 1.FC Kölniä vastaan päättyi maalittomana. Sparv urakoi jo tuttuun tapaan koko 90-minuuttisen ”Kleeblattin” keskikentällä.

loading comments...