Unohditko salasanan? Rekisteröidy

3. kierroksen kierrosennakko: Skandaaliseurat kohtaavat Berliinissä, kärkiottelu jo perjantaina Dortmundissa

Kirjoittaja: — 23/08/2013

Bundesliigan kolmas ottelukierros alkaa perjantai-iltana Borussia Dortmundin ja Werder Bremenin kohtaamisella. Kyseessä on kierroksen kärkiottelu, sillä seurat ovat kaksi viidestä edelleen puhtaalla pelillä jatkavasta joukkueesta. Dortmund keikkuu jopa liigan kärkipaikalla ja Werder puolestaan on ainoa seura, joka ei ole päästänyt tällä kaudella vielä maalin maalia omaan verkkoon.

Vuorenvarmasti Bremen olisi enemmän kuin tyytyväinen kolmanteen 1-0-voittoon, mutta ennakkosuosikin viittaa kantaa itsestäänselvästi Jürgen Kloppin keltapaitainen miehistö. Selkävaivainen Ilkay Gündogan on isänniltä sivussa, mutta Marco Reus sen sijaan palannee aloituskokoonpanoon. Kaksi edelliskautta Bremenissä pelannut kesähankinta Sokratis aloittanee Dortmundin vaihtopenkillä. Bremenin Sebastian Prödl on pelannut urallaan viisi kertaa Dortmundia vastaan, ja joutunut aina poistumaan kentältä tappio niskassaan.

Myös kahdella voitolla kautensa aloittanut Bayern München kohtaa lauantaina Baijerin osavaltion derbyssä 1. FC Nürnbergin. Kahdella tasurilla avannut frankkijoukkue on Allianz-Areenalla kovan haasteen edessä, sillä viimeiseltä 13 Münchenin reissulta sillä on saaliina vain kaksi tasapeliä ja peräti 11 tappiota.

Ruotsalaispuolustaja Per Nilssonin uskotaan palaavan Nürnbergin kokoonpanoon. Pep Guardiola saattaa myös kierrättää jonkin verran miehistöään, ja luottoa saattaa saada myös kohuhankinta Mario Götze. Odotuksissa ottelusta on selkeä kotivoitto.

Tekeekö Leverkusen seurahistoriaa?

Sami Hyypiän valmentamalla Bayer Leverkusenilla on mahdollisuus tehdä historiaa, sillä mikäli se lyö lauantaina Borussia Mönchengladbachin, olisi sen kahdeksan peräkkäisen voiton putki seuran uusi bundesliigaennätys. Viime kaudella seurat päätyivät molemmissa kohtaamisissaan tasapeliin.

Vieraiden Patrick Herrmannille Leverkusenin täytyy olla melkoinen toivevastus, sillä Herrmann on osunut pillerinpyörittäjiä vastaan viisi kertaa viidessä pelissä. Lars Benderin odotetaan palaavan Leverkusenin kokoonpanoon lihasvaivojensa jäljiltä. Sen sijaan Sidney Samin pelikunto on arvoitus. Jos Sam ei pysty pelaamaan, odottaa australialaislaituri Robbie Kruse innokkaana vuoroaan.

Vaisusti kauden aloittanut Schalke 04 saa hyvän tilaisuuden kohentaa ryhtiään, sillä vieraaksi saapuu sen jonkinlainen toivevastustaja Hannover. Hannover on hävinnyt historiansa aikana kotonaan Schalkelle peräti kymmenen kertaa ja on voitoitta viimeisestä viidestä keskinäisestä ottelusta. Kuninkaansinisten päästämät seitsemän maalia kahdessa ottelussa on kuitenkin todella paljon, joten ilman pitävää puolustusta pisteistä on turha haaveilla.

Hannover pääsee otteluun lähes parhaalla kokoonpanollaan, mutta Schalke sai viikolla lisää huolia, sillä Klaas-Jan Huntelaarin ohella nyt myös Jefferson Farfan puuttuu nyt kokoonpanosta. Teemu Pukin mahdollisuudet peliaikaan ovat näin ollen hieman aiempaa suuremmat, mutta valmentaja Jens Keller tuntuu luottavan tällä hetkellä enemmän saksalaisnuorukaisiin kuin kotkalaiseen pellavapäähän.

Jatkuuko Hoffenheimin hyvä vire?

Baden-Württembergin osavaltion välienselvittelyssä huippuvireinen TSG Hoffenheim saa vieraakseen kahdella niukalla tappiolla kautensa aloittaneen SC Freiburgin. Isännät saanevatkin kantaakseen suosikinviitan nykyformistaan johtuen. Erityisesti kolme maalia kahdessa ottelussa tehnyt ranskalaishankinta Anthony Modeste on aloittanut kauden vahvasti. Suurempia loukkaantumishuolia ei ole kummallakaan, joskin vieraiden Mike Hanken pelikunto on vielä hieman epävarmaa.

Kahdella voitolla sarjan kärkipäässä roikkuva Mainz isännöi lauantaina Wolfsburgia. Ottelusta on lupa odottaa tasaista, sillä Luiz Gustavolla vahvistunut vierasjoukkue näyttää paperilla erittäin hyvältä. Mainz puolestaan on ollut tulikuuma, ja jaetulla maalipörssin ykkössijalla oleva Nicolai Müller kannattaakin ottaa tarkoin. Joukkueiden viimeisestä kahdeksasta keskinäisestä kohtaamisesta kotijoukkue ei ole voittanut ainuttakaan.

Hertha Lolitan pauloissa, HSV lomatunnelmissa

Mielenkiintoinen on myös lauantai-illan ottelu Hertha Berlin-Hamburger SV, sillä molemmat joukkueet ovat rypeneet tällä viikolla skandaalin pyörteissä. Erityisen tunkkaiselta ilmapiiri tuntunee juuri nyt Herthan pukukopissa, sillä pääkaupungin oma paikallislehti Berliner Zeitung paljasti torstaina useiden joukkueen pelaajien ollessa seksisuhteessa 16-vuotiaan tytön kanssa. Pelaajien nimiä ei ole julkistettu, mutta vuodon myötä useampikin parisuhte lienee ollut epävireessä viime vuorokauden aikana. Totuuspohjasta on vaikea mennä sanomaan, mutta ainakin lukuisista törkyviesteistä ja rohkeista valokuvista on ilmeisesti olemassa todisteitakin.

Hertha avasi kauden upeasti, mutta on vaikea kuvitella, etteikö skandaali vaikuttaisi pelaajiin mitenkään. Seurajohto kieltäytyi jyrkästi asiaa kommentoimasta, mutta varmaan tuskanhikeä on joillekin pelaajille puskenut. HSV:n alkukausi puolestaan on ollut vaisu, ja erikoinen käänne saatiinkin, kun Hoffenheimin antaman nöyryytyksen jälkeen valmentaja Thorsten Fink antoi pelaajilleen kaksi päivää vapaata itsetutkiskelua varten. Dennis Aogo ja Thomas Rincon tulkitsivat tämän niin, että oli aika lähteä Mallorcalle minilomalle, mutta tämä ei ollutkaan valmentajan taka-ajatuksena. Molemmat onkin hyllytetty kokoonpanosta ainakin tulevana lauantaina. Kun lisäksi Marcell Jansen on loukkaantuneena sivussa, on kokoonpano aika repaleinen.

HSV:n vire ollut surkea, mutta Herthaan iskenyt skandaali on vielä muutaman pykälän likaisempi, joten mielenkiintoista on nähdä, kuinka joukkueet tilanteensa käsittelevät.

Nollakerholaiset areenoilla sunnuntaina

Sunnuntaina sarjan hännänhuippu Eintracht Frankfurt saa vastaansa toisen nollakerholaisen, sarjanousija Eintracht Braunschweigin. Vieraiden puolustus on ollut alkukaudesta pitävämpi, mutta Frankfurt osoitti heräämisen merkkejä Eurooppa-liigan karsinnassa torstaina. Ainakin jompikumpi tulee pistetilinsä avaamaan, ja helppoa olisi veikata isäntiä. Maalinteko vain tuntuu olevan täydellisesti Alexander Meierin varassa.

“Paikalliskierroksen” päättää toinenkin nollakerholaisten kohtaaminen Augsburgin saadessa VfB Stuttgartin vieraakseen. Augsburg ei ole kahdessa ottelussa onnistunut tekemään maalin maalia, ja Stuttgartin huono startti sai jatkoa torstaisella vierastappiolla kroatialaista Rijekaa vastaan. Ensimmäisiä “Labbadia ulos”-huutoja onkin jo alettu kuulla. Molempia joukkueita riepottelee myös jonkinmoinen loukkaantumissuma. Vähämaalinen tasapeli tai niukka vierasvoitto lienevät todennäköisimmät lopputulokset. Viimeiset neljä kautta Stuttgartia edustanut Raphael Holzhauser pelaa ensimmäistä kertaa vanhaa seuraansa vastaan.

Lähteet: Kicker ja bundesliga.de

loading comments...