Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Kuva: Getty Images

Union Berlinin ja Djurgårdens IF:n välinen harjoituspeli päättyi kaaokseen

Kirjoittaja: — 28/01/2014

Lauantaina Tukholmassa pelattu harjoitusottelu Djurgårdenin ja kakkosbundesliigan nousutaistelussa olevan Union Berlinin välillä päättyi täyteen kaaokseen. Ottelu jouduttiin lopulta keskeyttämään 1-1-tilanteessa 73 minuutin pelin jälkeen molempien joukkueiden kannattajien käytöksen mentyä järjestyksenvalvonnan kannalta sietämättömäksi.

Tele2Arenalle oli saapunut kaikkiaan 8 000 katsojaa. Jo ottelun alku viivästyi yli 40 minuutilla kuumentuneiden tunteiden takia. Tilanteen laukaisija oli Djurgården-fanien esittelemä lakana, jolla kannustettiin Union Berlinin arkkivihollista BFC Dynamo Berliniä. Tämä provosoi vieraskannattajia siinä määrin, että noin sata tuhannesta paikan päälle matkustaneesta Union-kannattajista säntäsi kentälle. Saksalaisten ei tarvinnut jäädä nurmelle yksin vaan myös kotikatsomosta tehtiin heille seuraa. Soihtuja ja paukkupanoksia sytytettiin puolin ja toisin.

– Tyhmää provokaatiota seurasi tyhmä reaktio, joka johti pelin päättymiseen katastrofiin, Union Berlinin puheenjohtaja Dirk Zingler tiivistää Kickerissä.

Poliisi sai vielä tilanteen rauhoitettua, kunnes toisella puoliajalla samaista lakanaa heiluteltiin jälleen. Jälleen molemmissa katsomonosissa kaivettiin pyrotekniikka esiin. Katolla suljettu stadion täyttyi savusta ja ottelu oli pakko keskeyttää.

Syntyneissä mellakoissa loukkaantui kaikkiaan 12 poliisia. Yksi poliisi sai pullon kasvoihinsa ja yhdeksällä todettiin kuulovaurioita paukkujen seurauksena. Mellakointi jatkui myöhemmin kaupungilla, kun sadat ihmiset löysivät tiensä tappeluun kadulla erään baarin edessä. Pidätyksiä ei kuitenkaan tehty.

Union Berlinin joukkue tuomitsee tapahtumat jyrkästi.

– Se mitä tapahtui, on täysi katastrofi. Jalkapallon kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Toivon, että seurat onnistuvat tavoittamaan syylliset, Unionin kapteeni Torsten Mattuschka huokaa.

– Olen pahoillani niiden lukuisten rauhallisten fanien puolesta, jotka uhrasivat paljon rahaa matkustaakseen Tukholmaan tueksemme ja odottivat peliä innolla.

Tällä hetkellä Unionin kannattajia piinaa aiheellinen pelko siitä, että vastaavia harjoitusotteluita ulkomailla ei jatkossa enää järjestetä.

loading comments...