Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Kuva: Getty Images

Bayern vahvisti: Robbenin kausi ohi, Lewandowskilla murtumia kasvoissa

Kirjoittaja: — 29/04/2015

Bayern München sai todella huonoja uutisia tiistai-iltana sekä pelillisesti että loukkaantumisten suhteen. Bayern hävisi Saksan Cupin välierissä Borussia Dortmundille rangaistuspotkukilpailussa ja menetti lisäksi sairastuvalle Arjen Robbenin, Robert Lewandowskin sekä Thiago Alcántaran.

Bayernin päävalmentaja Pep Guardiola totesi heti pelin jälkeen, että pohjettaan pidellyt Robben on loukkaantunut. Nyt tilanteeseen on saatu tarkemmin selkoa. Bayern vahvisti verkkosivuillaan, että hollantilaisen kausi on ohi pohjelihaksen repeämän takia. Robben oli juuri tervehtynyt edellisestä vammastaan. Hän pelasi Dortmundia vastaan vain 16 minuuttia ennen uutta loukkaantumistaan.

Robbenin lisäksi Bayernin sairastuvalle siirtyi Lewandowski. Seuran tiedotteen mukaan hyökkääjä loukkasi pahasti päätään. Aivotärähdyksen lisäksi Lewandowskin nenä- ja leukaluu murtuivat.

 

 

 

Paljon huonoja uutisia, mutta jotain pientä hyvääkin. BVB:tä vastaan niin ikään loukkaantuneella Thiagolla on seuran mukaan vain mustelmia. Sinänsä hyvä, ettei Thiago loukkaantunut, sillä Bayernin sairastuvalla ovat jo ennestään Tom Starke, David Alaba, Franck Ribéry, Holger Badstuber ja Rafinha. Saksalaisjoukkue pelaa ensi keskiviikkona Mestarien liigan välierien avausosaottelussa Barcelonaa vastaan.

loading comments...