Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Kuva: Getty Images

Bayern murjoi Hannoverin rutiinilla

Kirjoittaja: — 04/10/2014

Ottelu ehti vanheta vain reilut kahdeksan minuuttia, kun Bayern iski ensimmäisen kerran. Rafinha löysi syötöllään Robert Lewandowskin rangaistusalueen sisältä, ja puolalainen laukoi pallon varmasti oikeaan alanurkkaan.

Viisi minuuttia myöhemmin oli Arjen Robbenin vuoro. Felipe epäonnistui avauksessaan ja pallo päätyi hollantilaiselle, joka sijoitti juoksunsa päätteksi pelivälineen vasempaan alakulmaan.

Vähän ennen taukoa Lewandowski pommitti tolpan kautta illan toisen osumansa. Hannoverilla ei ensimmäisellä puoliajalla ollut ainuttakaan maalipaikkaa. Bayernilla niitä oli 11.

Toisella puoliajalla myös Robben osui toistamiseen hyvin “robbenmaisella” maalilla. Mies keräsi irtopallon boksin nurkilta, leikkasi keskelle ja tykitti vasurillaan loppunumeroiksi 4-0.

Toimittajan sana

Eiköhän tulos ja tilastot kerro kaiken olennaisen. Sarja alkaa taas hieman revetä Bayernin eduksi, kun haastajilta ei löydy vastaavaa rutiinia. Tylsää tavallaan, mutta toisaalta Pep Guardiola ansaitsee hatun noston. Joukkue ei ole edellisessä seitsemässä ottelussa päästänyt maaliakaan, eikä loukkaantumiset ole ainakaan helpottaneet tilannetta. Hannover ei loistanut tänään, mutta tuskin sitä kukaan odottikaan.

Bundesliga lauantaina

Bayern München – Hannover 96 4-0
1-0 Robert Lewandowski (9.)
2-0 Arjen Robben (13.)
3-0 Robert Lewandowski (38.)
4-0 Arjen Robben (79.)

Borussia Dortmund – Hamburger SV 0-1
0-1 Pierre-Michel Lasogga (35.)

Werder Bremen – SC Freiburg 1-1
0-1 Vladimír Darida (8.)
1-1 Franco Di Santo (31.)

Bayer Leverkusen – SC Paderborn 2-2
0-1 Süleyman Koç (20.)
1-1 Lars Bender (42.)
1-2 Moritz Stoppelkamp (87.)
2-2 Karim Bellarabi (90.)

Hoffenheim – Schalke 04 2-1
1-0 Tarik Elyounoussi (14.)
2-0 Ádám Szalai (29.)
2-1 Klaas-Jan Huntelaar (83.)

Eintracht Frankfurt – 1. FC Köln 19:30

loading comments...