Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Rankkarien ilta Hannoverissa

Kirjoittaja: — 22/09/2013

Tasainen ja fyysinen kärkipään vääntö Hannoverissa kääntyi lopulta kotijoukkueen 2-1-voittoon sisukkaasta vieraastaan FC Augsburgista. Tuomari jakoi ottelussa peräti seitsemän varoitusta ja kaksi kertaa pallo vietiin rangaistuspilkulle.

Avausjakson parhaat tilanteet syntyivät, kun Hannoverin Leon Andreasen tykitti komean vapaapotkun 25 metristä, johon vieraiden kokenut maalivahti Alexander Manninger ylsi vain vaivoin. Hieman myöhemmin Augsburgin tuhlaajapoika Sascha Mölders hassasi hyvän paikan ammuttuaan pallon yläriman yli.

Toisella puoliajalla Augsburg siirtyi johtoon tuomarin vihellettyä joukkueelle kyseenalaisen rangaistuspotkun käsivirheestä. Pallon verkon perukoille ampui kippari Paul Verhaegh. Vain pari minuuttia myöhemmin toisessa kenttäpäädyssä nähtiin vastaavanlainen tilanne, mutta tällä kertaa pilli ei soinut.

Hannover alkoi hyökkäämään kahta kauheammin ja ahkeruus palkittiin 60. minuutilla, kun Augsburgin virolaistoppari Ragnar Klavan ja maalivahti Manninger törmäilivät keskenään ja Artur Sobiech laittoi pallon tyhjään maaliin. Lopulta vain hetki ennen täyttä aikaa Hannover varmisti kotivoittojen putkensa jatkumisen, kun palloa pelattiin rangaistusalueella kädellä kolmannen kerran ottelun aikana. Tällä kertaa rangaistuspotkun ampui maaliin pilkkuspesialisti Szabolcs Huszti.

loading comments...