Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Kuva: Getty Images

Maali vai ei? Ratkaisiko maaliviivateknologian puute Nürnbergin tappion?

Kirjoittaja: — 09/11/2013

Yksi koko syyskauden puhutuimmista tapahtumista oli Leverkusenin Stefan Kießlingin haamumaali Hoffenheimin verkkoon. Tapausta käsiteltiin raastuvassa asti, mutta Hoffenheimin protesti ei mennyt läpi, uusintaottelua ei pelattu ja Leverkusen sai pitää voittonsa.

Jo tuo tapaus nostatti kiivasta keskustelua siitä, että maaliviivateknologia pitäisi saada bundesliigakentille mahdollisimman pian. Vastustajien ääni kuuluu kerta kerralta vaimeampana.

Tänään debattiin saatiin jälleen uutta virtaa, sillä vierasottelua Mönchengladbachissa hallinnut Nürnberg pelasi pirteän iltapuhteen avausvoittoaan janoten, mutta pisteidenmetsästys saattoi ratketa jälleen kerran kiistanalaiseen tuomioon.

Mönchengladbach oli jo siirtynyt onnekkaalla omalla maalilla 2-1-johtoon, mutta illan aktiivisin Nürnbergläinen Josip Drmic näytti jo tasoittavan ottelun. Sveitsiläiskärki tykitti kahdeksasta metristä pallon tolppaan, josta se kimposi maaliviivalle. Hidastus kertoi pallon ylittäneenkin viivan, mutta tuomarinelikko ei reagoinut. Kysymys onkin, ylittikö pallo viivan kokonaan? Siihen maaliviivateknologia olisi vastauksen antanut.

Ainakin allekirjoittanut on sitä mieltä, että maali olisi pitänyt hyväksyä. Ottelussa muutenkin aktiivisen Nürnbergin katkera tappio on varmasti omiaan mielialoja lannistamaan entisestään. Mönchengladbach iski kuitenkin kyseenalaisen tilanteen jälkeen vielä yhden osuman ja piti kotisaldonsa tahrattomana 3-1-voiton turvin.

loading comments...