Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Kuva: Getty Images

Köln ja Fürth matkalla pääsarjaan – katsaus kakkosliigan avauspuolikkaaseen

Kirjoittaja: — 13/12/2013

Loimme viime maanantaina julkaistussa artikkelissamme silmäyksen puolivälin saavuttaneeseen kolmosbundesliigakauteen. No, myös kakkosbundesliigakausi on puolivälin krouvissa, joten on aika vilkaista, mitä toiseksi korkeimmalla sarjaportaalla on tähän mennessä tapahtunut.

Ensimmäinen huomio on kristallinkirkas. Meneillään on kenties kaikkien aikojen tasaisin kakkosbundesliigakausi. Tai tasaisin ainakin sen jälkeen, kun kolmen pisteen sääntö astui voimaan kaudella 1995-1996. Nousu- ja putoamiskarsijoiden paikoilla sijoilla 3 ja 16 olevat joukkueet erottaa vain vaivaiset yhdeksän sarjapistettä. Esimerkiksi kaksi vuotta sitten vastaava ero oli sarjan puolivälissä peräti 24 pinnaa. Ero on yhden pienempi kuin pääsarjan ykkösen (Bayern München) ja kolmosen (Borussia Dortmund) välinen ero 15 kierroksen jälkeen.

Eikä kärkikaksikkokaan mitenkään selvästi karussa ole. Kuusi ensimmäistä joukkuetta mahtuvat kuuden pisteen sisälle, joten nousun suhteen on vielä jokseenkin kaikki mahdollista.

VfL Bochum v 1. FC Koeln - 2. Bundesliga
Kölnin koutsi Peter Stöger valitsi Mestarien liiga -pelien sijaan kakkosbundesliigan nousutaistelun.
(Kuva: Getty Images/All Over Press)

Köln toiselle puolikkaalle johtoasemassa

Kakkosliigan kärjessä keikkuu 17 kierroksen jälkeen koko sarjan suurin nousijasuosikki Köln, joka mielii paluuta pääsarjaan kahden vuoden tauon jälkeen. Köln teki täksi kaudeksi tärkeitä hyökkäyspään hankintoja, jotka ovat tuntuneet menevän melkoisen nappiin. Mainzista saapunut Marcel Risse on ampunut Kölnille kahdeksan maalia ja kesken kauden mukaan liittynyt ex-maajoukkuemies Patrick Helmes kolme. Jo viime kaudelle Mainzista tullut Anthony Ujah on osunut viisi kertaa.

Kölnin suurin vahvuus on kuitenkin ollut sen vedenpitävä puolustus. Kölnin verkkoon on tehty 17 ottelussa vain seitsemän maalia. Puolustuksen viimeisenä lukkona torjuu alle 21-vuotiaiden maajoukkuevahti Timo Horn, joka pelaa lähes varmasti ensi kaudella Bundesliigassa, nousi sitten Köln tai ei. Tällä hetkellä on kuitenkin helppo ennustaa, että Kölnin valmentajan Peter Stögerin tämäkin kausi päättyy juhlallisuuksiin. Viime keväänä itävaltalainen juhli Austria Wienin päävalmentajana Itävallan Bundesliiga-mestaruutta.

Germany Training and Press Conference - UEFA European U21 Championships
Timo Horn on Saksan tulevaisuuden maalivahteja.
(Kuva: Getty Images/All Over Press)

Tim Sparvin Fürth kiinni toisessa nousijanpaikassa

Toisella suoran nousijan paikalla on viime kaudella pääsarjasta pudonnut Greuther Fürth. Fürth on totuttu tuntemaan nimen omaan kakkosliigan veteraanina, mutta juuri nyt näyttää realistiselta, että seura tekisikin pikaisen paluun pääsarjaan. Satsaukset ovat olleet vaatimattomia, mutta valmentaja Frank Kramer tuntuu luoneen joukkueelle toimivan taktiikan ja hyvän yhteishengen.

Myös Fürthillä on maalinsuulla tekijämies, sillä veskari Wolfgang Hesl venyy huippupelastuksiin ilta toisensa jälkeen. Joukkueen keskikentän tukipilareita ovat olleet Suomen ja Slovenian maajoukkuemiehet Tim Sparv ja Goran Sukalo, ja Sukalon loukkaannuttua Sparvin vastuu on kasvanut entisestään. Hyökkäys on Fürthillä ollut sarjan tehokkain, sillä se on tehnyt toistaiseksi 33 maalia. Ykköstykki on ollut Unkarin maajoukkuemies Zoltan Stieber, joka on tehnyt seitsemän maalia ja alustanut kahdeksan.

SpVgg Greuther Fuerth v Dynamo Dresden - Second Bundesliga
Unkarilainen Zoltan Stieber on ollut hurjassa iskussa syksyn aikana.
(Kuva: Getty Images/All Over Press)

Karsijan paikasta armoton kilpailu

Jos ovat Köln ja Greuther Fürth pienenpienellä karkumatkalla, niin kolmannesta sijasta ja nousukarsijan paikasta taistelu on paraikaa armoton. Sijojen 3-6 joukkueet mahtuvat pisteen sisälle ja seitsemäntenä olevalla Union Berlinilläkin voi vielä olla sanansa sanottavana.

Tällä hetkellä kolmantena on perinneseura Kaiserslautern, joka lähti kauteen Kölnin kanssa suurimpana nousijasuosikkina. Nousupaineet ovat niin kovat, että päävalmentaja Franco Foda sai kenkää jo alkukierroksilla, vaikka joukkue majaili sarjassa neljäntenä. Uuden valmentajan Kosta Runjaicin alaisuudessa nähtävissä on ollut pientä nousujohteisuutta, mutta työtä on vielä paljon. Alexander Ring ei valitettavasti näytä kuuluvan Runjaicin tärkeimpiin luottopelaajiin. Kaiserslauternin suurimmat vahvuudet ovat olleet hyökkäyspäässä, sillä niin Mohamadou Idrissou kuin Simon Zollerkin ovat viimeistelleet jo kahdeksan osumaa.

getty_ringalexander20131020
Alexander Ring taistelee Kaiserslauternin joukoissa sarjanoususta.

(Kuva: Getty Images/All Over Press)
Sijoilla 4 ja 5 majailevat yllätysjoukkueet St. Pauli ja Karlsruher SC. St.Pauli sijoittui viime kaudella sijalle 10 ja Karlsruhe pelasi vielä kolmosliigassa. Kummatkaan eivät tehneet tälle kaudelle edes ihmeempiä satsauksia. Pirteitä yllätyksiä molemmat joukkueet ovat olleet, mutta vaikea uskoa, että ne nousutaistelussa jaksaisivat aivan huhti-toukokuulle saakka. St.Paulin tehomies on ollut 26-vuotias laitalinkki Fin Bartels. Karlsruhen parhaimmistoa puolestaan ovat olleet nollapelihirmu Dirk Orlishausen, Jamaikan maajoukkuetoppari Daniel Gordon ja kuusi maalia tehnyt hollantilainen Koen van der Biezen.

Kuudentena oleva 1860 München ilmoitti kauden alla tavoitteekseen nousun eikä tavoitetta ole vielä tarvetta korjata. “Leijonien” vahvuudet ovat selkeästi puolustuspäässä. Maalilla loistaa verkkareissaan yhä edelleen 37-vuotias unkarilaislegenda Gabor Kiraly. Hyökkäys saisi kuitenkin olla purevampikin, sillä Münchenin tehtyjen maalien määrä on sarjan pienin.

1860 Muenchen v FC St. Pauli - 2. Bundesliga
Gabor Kiraly on elävä legenda niin Münchenissä kuin Unkarissakin.
(Kuva: Getty Images/All Over Press)

Cottbus matkalla kolmosliigaan

Putoamistaistelukin on yltiötasainen, mutta yksi on jäänyt jo vähän jälkeen. Energie Cottbusilla on matkaa karsijan paikalle kuusi pistettä. Erityisen vaikeaa on ollut vieraissa, sillä pelimatkoilta on mukaan tarttunut vain kolme pinnaa. Vielä viisi vuotta sitten pääsarjassa pelannutta Cottbusia uhkaakin seurahistorian ensimmäinen kokemus valtakunnallisessa kolmosbundesliigassa.

Toisella putoajan paikalla on Arminia Bielefeld ja putoamiskarsijan sijalla Joni Kaukon FSV Frankfurt. FSV hyllytti muutama kierros sitten parhaan maalintekijänsä Edmond Kapllanin kurinpidollisista syistä, mutta päätös peruttiin nopeasti putoamisviivan tultua yhä lähemmäksi ja joukkueen muiden pelaajien asetuttua albaanikonkarin tueksi.

Edellämainittujen seurojen lisäksi sarjapaikastaan tulevat luultavasti pitkälle kevääseen taistelemaan Erzgebirge Aue, Ingolstadt ja Dynamo Dresden. Kauden suurimman pettymyksen, viime kaudella pääsarjassa pelanneen Fortuna Düsseldorfin luulisi sentään selviävän kaudesta kuivin jaloin.

Kakkosliigan maalipörssin kärkipäässä on lukuisia nimiä sarjan parhaista joukkueista, mutta johtopaikkaa pitää kuitenkin keskikastin Paderbornin Mahir Saglik. 30-vuotiaalla Saglikilla on koossa yhdeksän maalia.

loading comments...