Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Kuva: Getty Images

Hertha-toppari Langkamp pitkälle huilille

Kirjoittaja: — 02/12/2013

Lauantaina Bundesliiga-kauden kolmannessa 0-0-tasapelissä toisena osapuolena ollut Hertha Berlin joutuu järjestelemään keskuspuolustuksensa uusiksi syyskauden loppuihin otteluihin. Seuraan täksi kaudeksi lauantain vastustajasta Augsburgista siirtynyt Sebastian Langkamp loukkasi vasemman reitensä ja on sivussa ainakin tammikuulle.

Langkamp oli ollut Herthan avauskokoonpanossa aina terveenä ollessaan, joten menetys on iso. Todennäköisin tuuraaja tulevissa otteluissa lienee keskikentältä puolustukseen lauantainakin pudotettu Hajime Hosogai. Japanilaisen paikan keskikentällä puolestaan ottanee joukkueen viime kauden kapteeni Peter Niemeyer, joka on pettymyksekseen saanut tyytyä tällä kaudella vaihtomiehen rooliin.

Hertha-valmentaja Jos Luhukay saattaa saada tosin sairastuvalta lisääkin vaihtoehtoja, sillä kauden alussa keskuspuolustuksessa häärinyt 20-vuotias yhdysvaltalaistoppari John Anthony Brooks on jo palannut juoksuharjoituksiin polvivammansa jäljiltä. Tulevan sunnuntain ottelu toista viime kauden nousijajoukkuetta Eintracht Braunschweigia vastaan tullee Brooksille kuitenkin liian nopeasti. Kiirettä ei Brooksin paluulla hollantilaisluotsin mielestä ole, sillä Hajime Hosogain peli kulki myös topparina loistavasti.

– Topparipari Hosogai-Lustenbergerin peli oli virheetön. Molemmat pelasivat fantastisesti ja Hosogai oli vakuuttavin pelaajamme, Luhukay hehkutti Kickerissä.

loading comments...