Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Frankfurt lohkovaiheeseen, Stuttgart laulukuoroon loppuhetkillä

Kirjoittaja: — 30/08/2013

Eurooppa-liigan lohkovaiheessa nähdään kaksi saksalaisseuraa. Suoraan lohkovaiheeseen selvisi SC Freiburg ja karsintojen kautta mukaan eteni Eintracht Frankfurt.

Pankkikaupungin joukkueella oli pullat hyvin uunissa jo 2-0-vierasvoiton jälkeen. Ottelupari vaikutti ratkeavan, kun alkukauden maalipyssy Alex Meier laukoi pallon Agdam Qarabagin verkkoon jo kymmenen minuutin pelin jälkeen. Azerbaidzhanilaisvieraat taistelivat kuitenkin yhä, kun 56. minuutilla kentälle otettu Reynaldo toi ensimmäisellä kosketuksellaan joukkueen tasoihin. Komea maali brassilta.

Loppulukemat 2-1:een puski japanilainen taskuraketti Takashi Inui Jan Rosenthalin lyhyestä keskityksestä. Yhteismaalit Eintrachtille 4-1 ja euroseikkailut jatkuvat lohkovaiheessa. Jobinpostiakin iltaan mahtui, sillä Meier otettiin vaihtoon pienen ontumisen jälkeen. Mistään vakavammasta tuskin kuitenkaan on kyse.

Stuttgartin Via Dolorosassa yhä irvokkaampia piirteitä

Viikonvaihteessa valmentajaa vaihtanut VfB Stuttgart oli vaikeuksissa myös uuden valmentajansa Thomas Schneiderin debyyttiottelussa. Koutsi marssitti ryhmänsä kentälle 4-4-2-muodostelmassa ja tanskalainen William Kvist palasi avaukseen lähes puolen vuoden tauon jälkeen.

Ottelun avauosumasta vastasi vierailija HNK Rijekan tulikuuma kärkimies Leon Benko. Stuttgart oli ottelutapahtumia hallinnut, mutta kroaatti pääsi puolen tunnin kohdalla tuikkaamaan vieraat johtoon. VfB:llä alkoi olla kiire ja vain pari minuuttia myöhemmin Christian Gentner onnistuikin tasoittamaan pelin.

Kotiyleisön äänekkäästi kannustaessa Stuttgart painoi päälle entistä kovemmin ja tulosta syntyikin vartti ennen loppua. Ibrahima Traoré eteni keskiviivalta saakka sooloillen maalipaikkaan ja lopulta pallo meni maaliin Rijeka-puolustajan jalasta. Ottelu näytti menevän jatkoajalle, mutta Stuttgart jaksoi painostustaan. Ratkaisu syntyi kuitenkin karmealla tavalla väärään päätyyn. Kroatialaisten Goran Mujanovic pääsi pallonmenetyksen jälkeen yksin läpi eikä erehtynyt viimeistelyssään. Voittomaali syntyi kivuliaasti lisäajan neljännellä minuutilla.

Juurikaan huonommin ei olisi uuden päävalmentajan aikakausi voinut alkaa. Selkeästä hallinnasta huolimatta Stuttgart ei onnistunut paikkojaan hyödyntämään, ja niinpä hyvävireinen altavastaaja käytti tarttui tilaisuuteen. Cacaulle ottelu oli 49. europeli. Tuolla hän nousi seuran kaikkien aikojen tilastokärkeen yhdessä Zvonimir Soldon kanssa, mutta seuraavaa ottelua saadaan taas jonkin aikaa odottaa.

Lohkoarvonnat huomenna, Stuttgartillakin yhä oljenkorsi

Freiburg ja Frankfurt jännittävät seuraavaksi lohkoarvontoja. Arvonta alkaa Suomen aikaa klo 13.45. Molemmat saksalaisseurat löytyvät arvontojen kolmoskorista. Pienenpieni oljenkorsi on Stuttgartillakin yhä mukaan, sillä sopupelaamisen takia kilpailuista suljetun Fenerbahcen paikan täyttämiseksi järjestetään lisäarvonta perjantaina aamukymmeneltä. 30 playoff-vaiheessa hävinneen joukkueen joukosta arvotaan yksi seura villillä kortilla mukaan.

loading comments...