Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Frankfurt jo lähes varmasti jatkossa, Freiburgilla edelleen tahmeaa

Kirjoittaja: — 25/10/2013

Eintracht Frankfurtilla kulkee Eurooppa-Liigassa suorastaan upeasti, sillä kahden 3-0-voiton jatkeeksi tänään plakkariin tuli 2-0-kotivoitto Maccabi Tel Avivista. Peliä alusta lähtien hallinnut kotijoukkue siirtyi johtoon jo 12. peliminuutilla, kun Vaclac Kadlec kävi tökkäämässä lähietäisyydeltä isäntien maalitilin auki.

Reilun puolen tunnin kohdalla Frankfurtin urakka helpottui, kun vieraiden Tal Ben Haim sai neljän minuutin sisällä kaksi varoitusta käsivirheestä. Ensimmäinen näistä oli hieman kyseenalainen, joten kyseessä oli Maccabille kova paikka. Loppunumerot 2-0:aan puski toisen jakson alussa kulmapotkusta tehokkaasti kentille palannut Alexander Meier.

Frankfurt johtaa lohkoaan kolmen kierroksen jälkeen puhtaalla pelillä ja upealla maalierolla 8-0. Seuraavan kierroksen vieraspelissä Israelissa se voikin jo käytännössä varmistaa jatkopaikkansa. Lohkon toisesta jatkopaikasta näyttäisi tulevan kisa lähinnä Maccabi Tel Avivin ja Bordeaux’n välillä.

Freiburgin kone yskii edelleen

SC Freiburgin asema Eurooppa-Liigassa alkaa olla todella tukala, sillä vielä kolmannenkin sarjakierroksen jälkeen sen voittosarake näyttää yhä nollaa. Joukkueen valmentaja Christian Streich oli myllännyt kokoonpanoa rajusti uusiksi ja säästeli joitain avainpelaajia sunnuntain bundesliigakoitokseen. Yhdellä miehellä virtaa riitti kuitenkin erittäin paljon, sillä pitkäkestoisesta loukkaantumisestaan vihdoin ja viimein pelikuntoon toipunut Vladimir Darida pääsi avauskokoonpanoon ja vastasikin Freiburgin johtomaalista 11 minuutin kohdalla.

Johto ei kuitenkaan kestänyt loppuun saakka, vaan toisen jakson alkuminuuteilla vierailevan GD Estoril Praian Seba nousi hienon kuvion päättäjäksi ja asetteli taululle loppulukemat 1-1. Tasapelin myötä Estoril Praia avasi pistetilinsä, mutta pysyi edelleen pisteen Freiburgia jäljessä. Freiburg tarvinnee jatkopaikkaan vielä 5-6 pistettä kolmesta jäljellä olevasta ottelustaan, eikä ohjelma ole helppo. Seuraavaksi on edessä matka Portugaliin ja myöhemmin joukkue käy vielä Tshekissä sekä isännöi Sevillaa. Estorilin vierailulta on pakko olla tavoitteena voitto, muutoin Freiburg voi jo unohtaa haaveet jatkopaikasta ja keskittyä täysillä Bundesliigaan.

loading comments...