Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Braunschweigin Norman Theuerkauf: “Tappiot hitsasivat meitä yhteen”

Kirjoittaja: — 06/10/2013

Lauantaina ensimmäisen voittonsa Bundesliigassa 28 vuoteen saavuttaneen Braunschweigin keskikenttämies Norman Theuerkauf oli yhtä hymyä ottelun jälkeen. Olihan voiton maukkautta omiaan lisäämään se, että se tuli juuri paikallisvastustajaa vastaan, sillä Wolfsburgin ja Braunschweigin erottaa toisistaan vain 35 kilometriä.

– Kaikki tietävät, että emme pärjää Wolfsburgille pelkin pelillisin ansioin, mutta selvisimme ottelusta taistelun avulla. Avausmaali oli ratkaisevassa asemassa. Kerrankin emme joutuneet takaa-ajoasemaan. Avausvoitto tuntuu kerta kaikkiaan mahtavalta, Theuerkauf hehkuu.

Theuerkaufin mukaan Braunschweig olisi voinut lyödä ottelulle viimeisen naulan arkkuun aiemminkin, mutta vastahyökkäyksiä ei viety loppuun asti riittävän keskittyneesti. Ottelu oli Braunschweigin ja Wolfsburgin ensimmäinen bundesliigakohtaaminen, joten Braunschweig sai derbyvastustajastaan heti hienoisen henkisen yliotteen.

– Sen huomasi koko viikon ajan, että faneillemme kyseessä on aivan erityinen ottelu. Mutta todellinen derby on kuitenkin vasta Hannover 96:tta vastaan, Bundesliigassa tällä kaudella debytoinut keskikenttämies jatkaa.

Edellisen kierroksen 0-4-tappion jälkeen Eintracht-valmentaja Torsten Lieberknecht esiintyi lehdistötilaisuudessa apein mielin ja vihjaili jopa eroamisestaan. Theuerkauf myöntääkin, että alitajuisesti joukkue pelasi myös valmentajalleen, sillä jokainen tietää, kuinka paljon seura valmentajalle merkitsee. Toki tappiot olivat myös pelaajille erittäin raskaita.

– Tappiot ovat hitsanneet meitä yhteen. Jotkut pelaajista ovat pelanneet Braunschweigissa jo kuusi tai kahdeksan vuotta. Unelmamme oli saada pelata Bundesliigaa ja haluamme myös nauttia siitä, Theuerkauf kuvailee voiton tuomaa euforiaa Bundesliga.de-sivustolla.

loading comments...