Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Kuva: Getty Images

Bayern voittoon vajaamiehisestä Arsenalista

Kirjoittaja: — 20/02/2014

Arsenalista ei ollut Bayern Münchenin pysäyttäjäksi Mestarien liigan neljännesvälierien ensimmäisessä osaottelussa. Lontoossa pelattu ottelu päättyi turnauksen hallitsevan mestarin 2-0-voittoon. Maalien lisäksi ottelussa nähtiin kaksi epäonnistunutta rangaistuspotkua ja punainen kortti.

Ensimmäisen kahdeksan minuutin aikana nähtiin peräti kolme erinomaista maalipaikkaa. Ensin Wojciech Szczesny venytti yhdellä kädellä Toni Kroosin laukauksen eteen. Muutamaa minuuttia myöhemmin Manuel Neuer reagoi hyvin Yaya Sanogon laukaukseen. Avaukseen nostettu nuori ranskalaishyökkääjä oli ennen illan ottelua pelannut tällä kaudella yhteensä 127 minuuttia Arsenalin paidassa.

Alun hurlumhei kruunattiin seitsemän minuutin pelin jälkeen. Mesut Özil harhautti rangaistusalueen sisällä komeasti Jérôme Boatengia, joka joutui rikkomaan. Özil laukoi tilannetta seuranneen pilkun keskelle, ja Neuer torjui.

Rauhallisemman jakson jälkeen Alex Oxlade-Chamberlain oli haistaa maalipaikan. David Alaba joutui paineen alla pelaamaan Neuerille, joka ehti palloon juuri ennen tilanteeseen yrittänyttä Oxlade-Chamberlainia.

Siinä missä Özil hassasi pilkun, Bayern teki vieraskoreana samoin. Kroosin komea pystypallo tavoitti linjan taakse juosseen Arjen Robbenin, jonka Szczesny joutui kaatamaan. Arsenal-maalivahti ajettiin suoralla punaisella ulos, mutta kotijoukkue pelastui takaiskumaalilta, kiitos Alaban tolppalaukauksen.

Ulosajon lisäksi Arsenal menetti toisenkin pelaajan ensimmäisellä puoliskolla. Kieran Gibbs joutui jättämään kentän puolen tunnin kohdalla loukkaantumisen takia. Kyseessä oli todennäköisesti jalan lihasvamma.

Ylivoimalla pelannut Bayern kokeili toisella puoliskolla pariin kertaan Lukas Fabianskin taitoja, ennen kuin avausmaali näki päivänvalon. 54. minuutilla Philipp Lahm jakoi Kroosille, jonka sijoitus painui vastustamattomasti etuyläkulmaan.

Reilun tunnin kohdalla korkea pallo tavoitti Robbenin Arsenalin puolustuslinjan takaa. Hollantilainen yritti jatkaa ensimmäisellä kosketuksella maalille, mutta Fabianski venytti palloon.

70. minuutilla Robben käytti tavaramerkkiään. Oikealta puolelta kierteinen laukaus vasemmalla jalalla kohti takakulmaa. Tällä kertaa ohi.

Bayern hallitsi mielin määrin toista puoliaikaa, mutta Arsenal puolusti tiiviisti. Lopulta kotijoukkueen muuri murtui. Lahm keskitti ja vaihdossa ottelun aloittanut Thomas Müller puski vieraille toisen osuman.

Bayernin 2-0-vierasvoiton myötä Arsenal on tukalassa asemassa. Tykkimiesten pitäisi tehdä toisessa osaottelussa vähintään kaksi vierasmaalia.

Kokoonpanot

Arsenal

1 Szczesny
3 Sagna
4 Mertesacker
6 Koscielny
28 Gibbs -> Monreal (31.)
20 Flamini
15 Oxlade-Chamberlain -> Rosicky (74.)
11 Özil
10 Wilshere
19 Cazorla -> Fabianski (39.)
22 Sanogo

Arsenal, vaihtopenkki

21 Fabianski
12 Giroud
44 Gnabry
25 Jenkinson
17 Monreal
9 Podolski
7 Rosicky

Bayern München

1 Neuer
21 Lahm
17 Boateng -> Rafinha (46.)
4 Dante
27 Alaba
6 Alcántara -> Pizarro (79.)
8 Martínez
39 Kroos
10 Robben
19 Götze
9 Mandzukic -> Müller (64.)

Bayern München, vaihtopenkki

26 Contento
25 Müller
14 Pizarro
13 Rafinha
31 Schweinsteiger
22 Starke
5 van Buyten

Mestarien liiga keskiviikkona

AC Milan – Atlético Madrid 0-1 (0-0)
0-1 Diego Costa (83.)

Arsenal – Bayern München 0-2 (0-0)
0-1 Toni Kroos (54.)
0-2 Thomas Müller (88.)

loading comments...