Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Kuva: Getty Images

BayArenalla nähtiin huikea yhdeksän maalin trilleri – Dost osui neljästi

Kirjoittaja: — 14/02/2015

Lauantai-iltapäivänä Bayer Leverkusen ja VfL Wolfsburg tahkoivat yhden Bundesliga-kauden toistaiseksi huikeimmista otteluista BayArenalla. Isännät nousivat jo kolmen maalin takaa tasoihin, mutta Wolfsburg voitti lopulta Bas Dostin viimehetkien maalilla 4-5.

Sudet meni 0-3-johtoon puolessa tunnissa. Bas Dost osui kuuden minuutin kohdalla ensimmäisen kerran, ja 29. minuutilla toistamiseen. Välissä Naldo ehti iskeä vierailijoille illan toisen.

Leverkusenin kiri alkoi toisella puoliajalla. Heung-Min Son osui viiden minuutin sisään kahdesti, ja BayArena heräsi henkiin. Bas Dost hiljensi kuitenkin stadionin hetkeksi pari minuuttia myöhemmin viemällä illan kolmannellaan Wolfsburgin taas kahden maalin johtoon.

Son oli kuitenkin päättänyt pitää Leverkusenin pelissä mukana. Korealainen pamautti niinikään illan kolmannen osumansa 68. minuutilla tuoden Leverkusenin maalin päähän.

Näytti jo siltä, että Leverkusenin nousisi pisteille, kun Karim Bellarabi pamautti isännät tasoihin 72. minuutilla.

Ottelun yllättävät käänteet eivät kuitenkaan olleet vielä ohi. Emir Spahic ajettiin pihalle 82. minuutin kohdalla, ja Wolfsburg pääsi hakemaan miesylivoimalla voittomaalia. Yritys palkittiin aivan ottelun viimeisillä sekunneilla. Pallo pelattiin laitaan Vierinhalle, joka löysi keskityksellään maalin edestä Dostin. Hollantilainen tuikkasi pelivälineen maaliin aivan maalivahti Bernd Lenon nenän edestä.

Wolfsburg on toisena kahdeksan pistettä Bayern Münchenin perässä. Leverkusen on kuudentena.

loading comments...