Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Alkukauden suomalaiskatsaus: Joel Mero maalinteossa treenipelissä

Kirjoittaja: — 12/09/2013
Tagit:

Bundesliiga.com seuraa luonnollisesti koko kauden ajan myös Saksassa pelaavien suomalaisfutareiden edesottamuksia sarjatasosta riippumatta. Näin maaottelutauon kunniaksi on aika ensimmäisen katsauksen.

FC Lahdesta monivuotisella sopimuksella Borussia Mönchengladbachiin siirtynyt yli 190-senttinen puolustaja sai harjoitella heinäkuussa kahden muun juniorin kanssa pitkään Borussian ykkösjoukkueen mukana. Alusta asti oli kuitenkin selvää, että tämän kauden pelipaikka löytyisi seuran reservijoukkueen riveistä neljännen sarjaportaan Regionalliigasta.

18-vuotias Mero teki debyyttinsä 10. elokuuta 1-3-tappioon päättyneessä kotiottelussa Viktoria Kölniä vastaan tultuaan vaihdosta kentälle vartti ennen loppua. 18. elokuuta peliaikaa siunaantui jo kokonaisen puoliajan verran maalittomassa vierastasapelissä Wiedenbrückissä. Sen jälkeiset kaksi sarjapeliä menivät jälleen kokonaan vaihtopenkillä.

Meron asemaa vaikeuttaa se, että joukkueen kapteeni Oliver Stang ja syyrialainen Mohammad Necirwan Khalil valtaavat topparin pelipaikat ottelusta toiseen. Näin ollen Meron harvatkin minuutit ovat tulleet vieraalla pelipaikalla laitapuolustajana ja keskikentällä. Viime torstaisessa harjoitusottelussa SC Rheindalenia vastaan valmentaja antoi kuitenkin vastuuta myös vähemmän peliaikaa saaneille pelaajilleen. Mero kiittikin luottamuksesta ja teki joukkueensa avausmaalin 5-0 päättyneessä ottelussa.

Regionalliigaa pelataan viidessä lohkossa ja Mönchengladbachin kakkosjoukkue on 19 joukkueen lohkossaan kuuden kierroksen jälkeen sijalla 10.

loading comments...