Unohditko salasanan? Rekisteröidy

9. kierroksen kierroskooste: Kießlingin haamumaali, ensimmäinen maaliton ja kolme nousua tappioasemasta voittoon

Kirjoittaja: — 20/10/2013

Bundesliiga palasi sarjatauolta värikkäiden tapahtumien voimin. Yhdeksännen sarjakierroksen puhutuin tapahtuma oli Stefan Kießlingin haamumaali, mutta paljon muutakin mielenkiintoista kierrokseen mahtui. Myös kauden ensimmäinen 0-0-tasapeli on nyt pelattu.

Kohtalo kohteli Hoffenheimia kaltoin

Koko kierroksen puhutuin ottelu nähtiin jo perjantai-iltana. Stefan Kießlingin 2-0-johtomaali ei koskaan ylittänyt maaliviivaa, vaan meni maaliin sivuverkossa olleesta reiästä. Tuomari Felix Brych osuman kuitenkin hyväksyi ja vei pallon keskiympyrään. Hoffenheim vaatiikin ottelua pelattavaksi uudestaan. Päätös mahdollisista jatkotoimenpiteistä tehdään ensi viikon aikana, mutta toistaiseksi Bayer Leverkusen jatkaa sarjakolmosena pisteen Bayern Münchenin takana ja ehtipä se yhden yön viettää sarjakärjessäkin.

Toki otteluun mahtui muutakin maininnan arvoista. Leverkusenin ensimmäinen maali syntyi ottelun 26. minuutilla. Koko kenttä halkaistiin vain kahdella syötöllä. Roberto Hilbert avasi kentille palanneelle Gonzalo Castrolle, joka kuljetti palloa lähemmäs vaara-aluetta ja löysi hienolla syötöllään Sidney Samin. Sam jätti nuoren Niklas Sülen tilanteessa kakkoseksi, ampui pallon alakulmaan ja siirtyi kauden seitsemännellä maalillaan yksin Bundesliigan maalipörssin kärkeen. Vajaa kymmenen minuuttia myöhemmin Kevin Volland puski kotijoukkueelle tasoituksen, jonka linjamies kuitenkin virheellisesti liputti paitsioksi.

Koko ottelun ajan aktiivisempi ja hyökkäävämpi Hoffenheim oli pitkään lähimpänä maalintekoa, mutta historiankirjoihin ottelu pääsi vasta Kießlingin 70. minuutilla puskeman haamumaalin myötä. 83. minuutilla Hoffenheim sai kuitenkin hyvittelyltä vaikuttaneen rangaistuspotkun. Rikottu pelaaja Roberto Firmino asettui itse pilkkua ampumaan, mutta epäonnistui peräti kahdesti. Ensin Bernd Leno torjui rangaistuspotkun ja paluupallon Firmino laittoi tolppaan. Vaikuttavan tilanteesta teki se, että vielä paluupallon paluupallonkin Leverkusen-puolustaja Ömer Toprak nikkasi kantapäällään tolppaan. Vaihtomies Sven Schipplock toi isännät vielä maalin päähän, mutta tilastoihin kirjattiin kuitenkin toistaiseksi lukemat 1-2. Loppuunkäsitelty ottelu ei vielä kuitenkaan ole.

Hoffenheim-Bayer Leverkusen 1-2 (0-1)
H: Schipplock (88.)
BL: Sam (26.), Kießling (70.)

Hannoverin surkea vierassaldo sai jatkoa Dortmundissa

Borussia Dortmund jatkaa yhdessä Bayern Münchenin ja Borussia Mönchengladbachin kanssa kotiotteluissaan tahrattomalla saldolla. Vastaavasti Dortmundin lauantainen vieras Hannover on sarjan surkein vierasjoukkue. Neljästä vieraspelistään Hannover ei ole saanut pistettäkään eikä se ole reissussa ollessaan tehnyt vielä ainuttakaan maalia.

Dortmundin kokoonpanoon palasivat lievien loukkaantumisten jäljiltä Sven BenderNuri Sahin ja Marco Reus. Reus olikin ottelun ainoan maalin tekijä. Hannover-puolustaja Hiroki Sakai kaatoi rangaistusalueelle nousseen laitapakki Erik Durmin ja Reus upotti rankkarin varmasti pussiin. Erityisen vakuuttava Dortmundin esitys ei missään nimessä ollut, mutta kolmeen sarjapisteeseen se riitti. Ensi viikolla otteen on kuitenkin oltava terävämpi, sillä vastaan asettuu tiistaina Arsenal ja lauantaina Schalke.

Borussia Dortmund-Hannover 1-0 (1-0)
BD: Reus (4.)

Bayern tokeni shokistaan toiselle jaksolle

Bayern München joutui ensimmäistä kertaa tällä kaudella otteluun ilman kirkkainta tähteään Franck Ribéryä. Ranskalaisen piti sivussa lievä nilkkavamma. Mainz-luotsi Thomas Tuchel puolestaan vaihtoi peräti kuusi pelaajaa edellisen ottelun kokoonpanostaan, joskin ykkösvahti Heinz Müllerin piti sivussa noidannuoli. Mülleriä tuurasi viime kauden vakiotorjuja Christian Wetklo.

Mainz puolusti ottelussa viiden miehen linjalla ja sai isännissään aikaan pahaa turhautumista. Bayern ei saanut koko ensimmäisellä jaksolla aikaiseksi ainuttakaan laukausta kohti maalia. Münchenin taivaalle nousikin synkkiä pilviä hieman ennen taukovihellystä. Ensin keskuspuolustaja Dante otettiin vaihtoon jalkavamman takia ja sitten Mainz lipsahti yllätysjohtoon. Jerome Boateng teki puolustuksessa karmean virheen, jonka Mainz-kärki Shawn Parker armotta hyödynsi, harhautti maalivahti Manuel Neuerin ja vei vieraat johtoon.

Toiselle jaksolle Bayern vaihtoi sisään Mario Götzen, jonka namupassit käänsivätkin ottelun kulun. Ensin Götze vapautti maalintekoon Arjen Robbenin ja alle kaksi minuuttia myöhemmin Thomas Müller vei upean ja nopean kombinaation päätteeksi isännät jo johtoon. Ensimmäisessä maalissa tanskalainen Bo Svensson epäonnistui paitsioansassa pahasti ja hänet palkittiinkin myöhemmin vaihtokomennuksella.

3-1-maalin viimeisteli jälleen Götzen syötöstä Mario Mandzukic. Turhankin suureksi revähtäneet loppunumerot ampui rankkarista Müller. Pallo päätyi pilkulle Bastian Schweinsteigerin kalastelun seurauksena. Pientä kulmienkohotteluakin rankkari aiheutti, sillä Arjen Robben olisi silmin nähden halunnut pilkun ampua ja heittelikin turhautuneena palloa vastuun langettua Müllerille.

Bayern München-Mainz 4-1 (0-1)
BM: Robben (50.), Müller (52., 82.), Mandzukic (69.)
M: Parker (44.)

Kauden ensimmäinen maaliton tasuri nähtiin Bremenissä

Kahdeksan täyttä sarjakierrosta saatiin pelattua ennen kuin nähtiin bundesliigakauden ensimmäinen maaliton tasapeli. 0-0:sta vastasivat koko alkukauden tehovajeesta kärsineet Werder Bremen ja SC Freiburg.

Ottelu oli heikkotasoinen eikä maalipaikoilla herkuteltu. Lähimmäksi pääsivät Freiburg-kärki Sebastian Freis, jonka selästä pallo lipsahti oman maalin tolppaan Werderin kulmapotkussa ja saman seuran toppari Matthias Ginter, joka puski pallon myöhemmin Werder-maalin ylärimaan. Vielä ottelun lisäajalla Freiburg-vahti Oliver Baumann venyi paraatipelastukseen Nils Petersenin laukauksen tielle ja niin pisteet menivät jakoon.

Kaikkiaan kolme pelaajaa joutui jättämään kentän loukkaantumisen seurauksena. Ensin Bremenin Zlatko Junuzovic ja Freiburgin Nicolas Höfler kolauttivat päänsä yhteen ja joutuivat paikattavaksi. Ja aivan loppuhetkillä Petersen satutti jalkansa ja otettiin ennen loppuvihellystä vaihtoon. Petersenin diagnoosi olikin karu ja edessä on arviolta kuuden viikon sairasloma.

Werder Bremen-Freiburg 0-0 (0-0)

Braunschweig sai jälleen pettyä karvaasti

Braunschweigin ja Schalken kohtaamisessa peliajasta pääsivät nauttimaan sitä harvemmin saaneet miehet. Sarjanousijan riveissä Matthias Henn ja Jan Washausen juhlivat bundesliigadebyyttiään ja pahassa loukkaantumiskierteessä olevan Schalken maalilla tilaisuutensa sai Ralf Fährmann. Vieraiden vammasuma vain paheni entisestään, sillä nyt myös Marco Höger satutti polvensa ja joutui jättämään kentän ennen aikojaan.

Braunschweig pelasi varmasti yhden kauden parhaista otteluistaan ja olisi kenttätapahtumien perusteella ansainnut vähintään tasapelipisteen. Kahdesti se menikin ottelussa johtoon, Orhan Ademin ja Karim Bellarabin maaleilla. Schalke nousi kuitenkin tasoihin Max Meyerin sekä ensimmäistä bundesliigaosumaansa juhlineen Leon Goretzkan osumien turvin. Lopullinen kuolinisku syntyi kuitenkin vasta ottelun lisäajalla kaikkien odottaessa jo loppuvihellystä. Pallo ajautui melkoisessa hässäkässä Roman Neustädterille, jonka laukaus takasi kuolleen tunnelman pirteästi esiintyneen kotijoukkueen pukukoppiin.

Braunschweig-Schalke 2-3 (1-1)
B: Ademi (20.), Bellarabi (59.)
S: Meyer (29.), Goretzka (65.), Neustädter (90.+1)

Nürnbergille jo kauden kuudes tasapeli

Eintracht Frankfurt hallitsi avauspuoliaikaa sarjan häntäpään Nürnbergiä vastaan, mutta avausmaalia saatiin odottaa toiselle jaksolle saakka. Kentille loukkaantumisensa jälkeen palannut Alex Meier teki mallikkaan esityön osuman viimeistelleelle Vaclac Kadlecille. Maali oli tshekkiläiselle snaipperille jo kauden neljäs.

Maalin jälkeen Frankfurt vetäytyi yllättäen kuoreensa ja Nürnberg pääsi painamaan päälle. Joukkueen tasoitusosumasta vastasivat vaihtomiehet. Robert Mak vastasi läpisyötöstä ja Josip Drmic varmisti joukkueelle kauden kuudennen tasapelipisteen. Vierasvoittokaan ei tosin tällä kertaa ollut kaukana. Nürnbergin kolmas vaihtomies Antonio Colak tosin oli karummalla tavalla esillä. Bundesliigadebyyttiään pelannut Colak yritti saksipotkua, mutta potkaisikin pallon sijasta Frankfurt-puolustaja Andersonia päähän. Anderson vietiinkin myöhemmin illalla sairaalaan epäillyn aivotärähdyksen takia.

Frankfurt-Nürnberg 1-1 (0-0)
F: Kadlec (50.)
N: Drmic 86.)

Hertha nousi voittonsa myötä sarjaneloseksi

Hertha Berlinin ja Borussia Mönchengladbachin välisestä kamppailusta ei lopulta tullut aivan odotetunlaista jalkapallojuhlaa. Intensiteetti ja taistelutahto olivat korkealla, mutta maalipaikat ja erityisesti maalit kortilla. Mönchengladbach piti palloa ja rakenteli RaffaelinJuan Arangon ja Max Krusen johdolla puolittaisia paikkoja, mutta isäntien uhrautuva puolustuspeli ja loistava maalivahti Thomas Kraft pitivät kuitenkin Gladbachin nollilla. Kaikki kotiottelunsa voittanut Mönchengladbach onkin saavuttanut vieraskentältä vasta yhden pisteen.

Ottelun ainoa maali syntyi erikoistilanteesta. Varsin päteväksi vapaapotkuosaajaksi kostautunut norjalainen Per Ciljan Skjelbred heitti rangaistusalueelle millintarkan keskityksen, jonka Kolumbian maajoukkuehyökkääjä Adrian Ramos puski taidokkaasti Marc-André ter Stegenin selän taakse. Maailmanluokan maali.

Ottelun loppuhetkillä Mönchengladbachin luottotoppari Martin Stranzl otti muutaman minuutin sisällä kaksi varoitusta ja joutuu huilaamaan seuraavan ottelun, Valmentaja Lucien Favrelle tämä aiheuttaa harmaita hiuksia, sillä jo edellisessä osaottelussa kokoonpanon ulkopuolelle joutui kokeneen toppariparin toinen osapuoli Álvaro Domínguez, jonka solisluumurtuma pitää pitkään sivussa.

Odotettua veljeskohtaamista ei nähty, sillä Raffaelin pikkuveli Ronny seurasi koko ottelun Hertha Berlinin vaihtopenkiltä.

Hertha Berlin-Mönchengladbach 1-0 (1-0)
HB: Ramos (36.)

Kierroksen maalijuhlia vietettiin Hampurissa

Sekä HSV että VfB Stuttgart ovat palloilleet jo jonkin aikaa ilman tappioita, joten mikäs sen sopivampaa kuin laittaa pisteet jakoon. Sunnuntain kohtaamisessa olivat vastakkain kaksi sarjan hoppuisinta valmentajanvaihtajaa ja molempien ratkaisu tuntuukin tulosten valossa onnistuneelta. Stuttgartin tappioton putki on Thomas Schneiderin alaisuudessa jo kuuden ottelun mittainen eikä HSV:kään ole Bert van Marwijkin alaisuudessa vielä tappiota kokenut.

HSV oli ottelussa ehdottomasti hallitsevampi osapuoli ja vain isäntien huono viimeistely antoi vieraille saumat voittoon. Johtoasemaan HSV ei kertaakaan päässytkään, vaan Stuttgart vastasi ottelussa niin 1-0-, 2-1- kuin 3-2-maaleistakin.

Stuttgartin johtohahmoja oli jälleen kerran romanialainen Alexandru Maxim, joka viimeisteli ottelun avausmaalin ja alusti keskityksellään toisen, Christian Gentnerin maaliin puskeman. Maxim siirtyikin samalla yhdessä Max Krusen kanssa liigan syöttötilaston kärkeen. Stuttgartin kolmannesta maalista vastasi HSV-toppari Johan Djourou, joka ohjasi epäonnekseen pelivälineen omaan maaliin.

Isäntien ensimmäisestä maalista vastasi tulikuuma nuorukainen Pierre-Michel Lasogga. Toisen puolestaan teki vaihtomies Maximilian Beister, joka myös syötti kolmannen, veteraani Rafael van der Vaartin viimeistelemän maalin. Vahvaa iltaa vietti myös Tolgay Arslan, jolla oli varpaansa pelissä kahdessa HSV:n maalissa. Vielä kuusi minuuttia ennen täyttä aikaa Stuttgartin toppari Antonio Rüdiger ajettiin ulos tämän turhauduttua ja huitaistua van der Vaartia. Vauhdikas ottelu päättyi lopulta 3-3 ja tasapeliin lienee kumpikin osapuoli tyytyväinen: Stuttgart oltuaan suurimman osan otteluajasta altavastaajana ja HSV noustuaan kolme kertaa tappioasemasta tasoihin.

Hamburger SV-Stuttgart 3-3 (1-2)
H: Lasogga (22.), Beister (55.), van der Vaart (67.)
S: Maxim (3.), Gentner (37.), Djourou (64., oma maali)

Wolfsburgille kauden ensimmäinen vierasvoitto

Kauden alussa aivan kärkikolmikon peesissä roikkuneen FC Augsburgin kone alkaa osoittamaan hyytymisen merkkejä, sillä viimeisessä neljässä pelissä pistesaldo on karttunut vain yhdellä pojolla. Maaleitta Augsburg ei ole kuitenkaan näissä otteluissa jäänyt kertaakaan. Eikä jäänyt nytkään, sillä juuri pitkän jatkosopimuksen Augsburgin kanssa solminut Tobias Werner kiitti seuraa luottamuksesta ja saatteli isännät johtoon jo 10. peliminuutilla.

Vaikka ensimmäinen puoliaika mentiinkin lähes täysin Augsburgin komennossa, osoitti rutinoituneempi Wolfsburg, kuinka tärkeää hyvä viimeistelytarkkuus on. Muutamassa minuutissa Wolfsburg käänsi 0-1-tappioaseman 2-1-johdoksi. Ensin kotijoukkueen verkkoon upposi 19-vuotiaan Maximilian Arnoldin kaukolaukaus ja sitten Luiz Gustavon pusku.

Toisella puoliajalla Wolfsburg keskittyi menestyksekkäästi johtonsa puolustamiseen ja onnistuikin saavuttamaan kauden ensimmäisen vierasvoittonsa. Augsburg valuu pahaenteisesti kohti sarjan häntäpäätä ja on jo päätynyt sijalle 13. Ensi viikonlopun pisteidenhakumatkaa kovan kotijoukkueen Bayer Leverkusenin vieraana ei lainkaan helpota, että kaksi joukkueen puolustuslinjan pelaajaa – kapteeni Paul Verhaegh ja Matthias Ostrzolek – saivat sunnuntaina kauden viidennen varoituksensa ja ovat Leverkusen-ottelussa pelikiellossa.

Augsburg-Wolfsburg 1-2 (1-2)
A: Werner (10.)
W: Arnold (35.), Luiz Gustavo (42.)

loading comments...