Bayern Münchenille ikäviä uutisia – tähtipelaaja loukkaantui
Jamal Musiala on jättänyt Saksan maajoukkueleirin kesken.
Musiala loukkaantui Saksan eilisessä Kansojen liigan ottelussa Hollantia vastaan. Kymppipaikan taikuri on jo matkustanut takaisin Müncheniin.
Bayernin ja pelaajan onneksi kyse ei lähteiden mukaan ole vakavammasta vammasta. Musialan odotetaan olevan sivussa noin muutaman viikon.
Artikkeli jatkuu postauksen jälkeen.
Musiala mursi nilkkansa viime kesänä pelatussa seurajoukkueiden MM-turnauksen ottelussa PSG:tä vastaan.
Saksalainen palasi viime kauden loppupuolella takaisin kentille ja pelasi myös MM-kisoissa, mutta nilkkaongelmat näkyivät vielä tekemisessä.
Uusi loukkaantuminen tulee siinä mielessä harmittavaan paikkaan, että Musiala oli pääsemässä taas pelirytmiin kiinni. 23-vuotias on kirjauttanut Bundesliigan alkukauden kolmessa ottelussa tehot 1+1.
