Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Mika Ääritalolle kahden ottelun pelikielto

Kirjoittaja: — 27/01/2014

Saksan kolmosbundesliigassa viikonloppuna debytoineelle Mika Ääritalolle on langetettu kahden ottelun mittainen pelikielto. 28-vuotias suomalaishyökkääjä pääsi kentälle kotiottelussa Stuttgarter Kickersiä vastaan toisella puoliajalla, mutta lensi suihkuun suoralla punaisella vain 20 minuutin kentälläolon jälkeen.

Sitä ennen TPS:stä Holstein Kieliin puolen vuoden lainasopimuksella siirtynyt Ääritalo oli jo ehtinyt tuhria yhden erinomaisen tekopaikan. Televisiokanava NDR antoi suomalaisen energiselle debyytille kuitenkin positiivisen arvion otteluraportissaan. Ottelu päättyi 0-0-tasalukemiin.

Ääritalon pelikielto oli seurausta “rajusta pelistä vastustajaa vastaan”. Suomalainen taklasi tilanteessa Stuttgartin Royal-Dominique Fennelliä napit edellä. Holstein Kiel ei aio valittaa tuomiosta.

– Tyydymme tuomioon hampaita kiristellen. Emme näe toiveita siitä, että tuomarin päätökseen perustuvaa tuomiota lyhennettäisiin protestin kautta, Holstein Kielin urheilutoimenjohtaja Andreas Bornemann toteaa liga-3-online-sivustolla.

Suomalaistulokkaalta jää näin väliin vierasottelu Timo Furuholmin ja Kristian Kojolan Hallescher FC:tä sekä kotipeli Preußen Münsteriä vastaan. Tositoimiin Ääritalo voi palata helmikuun puolivälissä pelattavassa ottelussa Wacker Burghausenin vieraana. Mies on ymmärrettävästi pettynyt ensiesiintymiseensä.

– Minun pitää katsoa tilanne vielä televisiosta. En osunut palloon, mutta punainen kortti pääsi silti yllättämään, Ääritalo kommentoi ottelun jälkeen.

loading comments...