Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Kuva: Getty Images

Xherdan Shaqiri jäämässä Bayerniin

Kirjoittaja: — 14/07/2014

Sveitsin paidassa MM-lopputurnauksessa vahvasti esiintynyt Xherdan Shaqiri on näillä mäkymin jatkamassa Bayern Münchenissä myös kaudella 2014-15.

Shaqiri on julkisestikin harmitellut suhteellisen vähäistä vastuutaan päättyneellä kaudella ja miehen on arveltu olevan lähtökuopissa. Bayern aikoo kuitenkin pitää kiinni keskikenttäpelaajasta.

– Xherdan on tärkeä pelaaja tulevaisuutta ajatellen. Emme ole ajatelleetkaan luopuvamme hänestä, Bayernin urheilupuolen johtaja Matthias Sammer sanoi kickerille.

Shaqirista ovat tietojen mukaan olleet kiinnostuneita ainakin Liverpool ja AS Roma.

loading comments...