Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Kuva: Getty Images

Timo Hildebrand: “Taas minua vedellään pitkin korvia”

Kirjoittaja: — 07/11/2013

Chelsea läksytti Schalkea keskiviikkona Mestareiden Liigassa toistamiseen maalein 3-0, mutta suurin huomio keskittyi yhteen mieheen. Schalken 34-vuotias maalivahti Timo Hildebrand lahjoitti kotijoukkueelle avausmaalin aikailtuaan avauksensa kanssa pahemman kerran. Lopulta hän potkaisi pallon suoraan Samuel Eto’on pohkeeseen, josta se pomppasi maaliin.

– Taas minua vedellään pitkin korvia. Ja aivan varmasti jotkut haluavat aloittaa uudelleen maalivahtikeskustelun, Hildebrand totesi lakonisesti Spiegel-Onlinen haastattelussa.

– Mielelläni olisin jättänyt virheen tekemättä, mutta voin silti elää sen kanssa. Enköhän ole tarpeeksi vahva selvitäkseni tästä, Hildebrand jatkoi.

Schalken kotisivujen haastattelussa Hildebrand pyyteli vielä virhettään anteeksi.

– Toivon, että tuollainen virhe tapahtui minulle ensimmäistä ja viimeistä kertaa. Olen pahoillani joukkueen puolesta. Minulla oli melko paljon aikaa, mutta kukaan ei ollut pelattavissa. Katsoin palloon, vielä kerran ylös ja sitten olikin jo liian myöhäistä. Pyysin puoliajalla kavereilta anteeksi ja he yrittivät piristää minua. Luulen torjuneeni kokonaisuudessaan hyvin, mutta tuollainen moka heittää tietysti varjon kaiken päälle, maalivahti kuvaili tuntemuksiaan.

Hildebrandin joukkuekaveri Dennis Aogolta riitti ymmärrystä maalivahdin kämmille ja luottoa kokeneen pelurin henkisiin vahvuuksiin.

– Timo Hildebrand on ollut riittävän pitkään kehissä ja oli nytkin heti pelin jälkeen valmis astumaan median eteen. Se todistaa, ettei meidän tarvitse sen kummemmin piristää häntä. Hän tietää tehneensä virheen, mutta kaikki tekevät virheitä. Valitettavasti nyt sellaisesta vain aiheutui hölmö takaiskumaali. Minusta se ei kuitenkaan tappiota ratkaissut. Meidän hukatut maalipaikkamme olivat enemmänkin avainasemassa. Timo ei tätä peliä hävinnyt, Aogo kommentoi.

loading comments...