Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Otteluennakko: SSC Napoli-Borussia Dortmund

Kirjoittaja: — 18/09/2013

Bundesliigaa puhtaalla pelillä johtava ja viime kaudella Mestarien Liigassa vain Bayern Münchenille kakkoseksi jäänyt Borussia Dortmund joutuu tämän kauden kilpailussa jo heti kättelyssä kovimpaan mahdolliseen paikkaan. Sitä isännöivä Napoli johtaa Serie A:ta niin ikään puhtaalla pelillä ja Napolin kotistadion Sao Paolo fanaattisine kannattajineen tunnetaan todellisena hornankattilana. Kotona Napolia vastaan ei ole tehty maaliakaan ja niinpä se löytää itsensä sarjakärjestä ensimmäistä kertaa 23 vuoteen.

Napoli laittoi kesän siirtomarkkinoilla oikein komeasti haisemaan, sillä se poltti rahaa lähes 87 miljoonan euron edestä. Ja mikäs oli tuhlaillessa, kun jo pelkästään yhdestä miehestä – PSG:hen siirtyneestä Edison Cavanista – seuran kassaan kilahti yli 64 miljoonaa euroa. Cavani kesän toiseksi kalleimpana siirtona on toki iso menetys, mutta paikkauksetkin ovat olleet järkeviä.

Tähtiä Argentiinan, Kolumbian ja Espanjan maajoukkueista

Erityisesti kolme Real Madridista tehtyä hankintaa ovat tehneet vaikutuksen heti kauden alusta lähtien. Gonzalo Higuaín on ehdottomasti mitat täyttävä korvaaja Cavanille, ja erittäin iso rooli seuran menestyksessä on myös José María Callejónilla ja Raúl Albiolilla. Loistavia täsmähankintoja ovat myös Udinesesta saapunut Pablo Armero, PSV Eindhovenista ostettu Dries Mertens ja Liverpoolista lainattu maalivahti Pepe Reina. Yksi tärkeimmistä tulijoista on luonnollisesti myös joukkueen valmentaja Rafael Benitez. Vanhoista runkomiehistä kunniamaininnan ansaitsee ilman muuta jo neljä maalia tällä kaudella pyssyttänyt slovakki Marek Hamsik.

Napolin kauden alku on ollut mahtava ja sillä on mahdollisuutensa haastaa jopa valtaistuimellaan istuva Juventus taistelemaan asemastaan. Halu päästä pitkälle myös Mestarien Liigassa on ehdottomasti kova, eivätkä Dortmund ja Arsenal tule saamaan lohkossa mitään ilmaiseksi.

Voittoputkijoukkueet vastakkain

Dortmund vietti viikonloppuna maalijuhlia kriisijoukkue HSV:n kustannuksella ja onkin ollut alkukaudella kenties koko Euroopan vakuuttavin seurajoukkue. Heti Dortmundin kannoilla epävirallisesta tittelistä kisaa kuitenkin Atlético ja Real Madridin ohella myös Napoli. Saksan Super Cupin loppuottelua lukuunottamatta Dortmund ei ole vielä kunnon testiin joutunut, sillä vastustajat Bundesliigassa ovat tulleet sarjan häntäpäähän tai keskikastiin veikatuista joukkueista.

Joka tapauksessa Jürgen Kloppin miehistön peli on toiminut kuin unelma ja erityisesti hyökkäyskoneisto on ollut huolella rasvattu. Robert LewandowskiMarco ReusHenrikh MkhitaryanPierre-Emerick Aubameyang ja Jakub Blasczcykowski aiheuttavat kauhua ja kateutta missä tahansa seurajoukkueessa ja jonkun heistä on käytännössä aina pakko jäädä penkille. Kilpailutilanne vain kiristyy, kunhan Ilkay Gündogan aikanaan palaa sairaslomaltaan.

Aubameyangille super-subin roolia tarjolla

Tämän illan otteluun “Kuba” Blasczcykowski on toipunut pelikuntoon, joten lauantaina kaksi maalia tehneen Aubameyangin kohtalona on jälleen jäädä penkille. Loukkaantumisten takia on kuitenkin Gündoganin ohella sivussa myös joukkueen kapteeni Sebastian Kehl ja toppari Felipe Santana. Toppariparina pelaa odotetusti Mats Hummels ja Neven Subotic ja Kehlin paikan keskikentällä ottaa Nuri Sahin.

Odotettavissa on varmasti hieno ja mahdollisesti erittäin maalirikaskin ottelu, josta ei takuulla tunnelmaakaan puutu. Kumman voittoputki menee tänään poikki, vai meneekö molempien?

loading comments...