Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Hoffenheim-kaksikko siirtymässä Turkkiin

Kirjoittaja: — 05/09/2013

Siirtoikkuna Turkin Süper Ligin osalta on avoinna vielä perjantaihin saakka ja tuosta ikkunasta Turkkiin on livahtamassa Hoffenheimissa sivuraiteelle joutunut kaksikko Tobias Weis ja Edson Braafheid. BILDin tietojen mukaan molempien uusi osoite on Besiktas.

Lehden tavoittaman pelaajien neuvonantajan mukaan enää muutamia yksityiskohtia on sopimatta, näiden joukossa sopimusten purkaminen Hoffenheimin kanssa, minkä pitäisi olla lähinnä muodollisuus. Sekä Weis että Braafheid ovat harjoitelleet joukkueen ns. kakkosharjoitusryhmässä. Hoffenheim on kuitenkin halukas päästämään irti kaikista kakkosryhmän sopimuspelaajista, joihin kuuluvat lisäksi Tim Wiese, Matthieu Delpierre ja Matthias Jaissle.

Weis on edustanut Hoffenheimia kesästä 2007 saakka ja 28-vuotiaalle keskikenttämiehelle on kertynyt otteluita joukkueen riveissä kaikkiaan 109. 30-vuotias hollantilainen Braatheid on pelannut Hoffenheimissa vuosina 2011-12 31 ottelua, viime kauden hän pelasi Twentessa ja nyt Hoffenheimilla ei tunnu enää olevan puolustajalle käyttöä.

Weisin osalta siirtoa tökkii vahvasti eteenpäin myös se tosiasia, että hänen vaimonsa Derya on turkkilainen ja sanonut jo aiemmin muuttavansa mieluusti Istanbuliin.

loading comments...