Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Hannoverin ykköstykki taas sairaslistalle

Kirjoittaja: — 01/10/2013
Tagit:

Hannoverin kärkimies Mame Dioufin epäonni jatkuu. Senegalilainen palasi juuri riviin edellisen loukkaantumisen jälkeen, kun uusi vamma iski jo viikonlopun ottelussa Leverkusenia vastaan.

Syyskuun alusta saakka sivussa ollut Diouf tuli Leverkusen-ottelussa vaihdosta kentälle toisella puoliajalla, mutta peli kesti hänen kohdallaan vain 18 minuuttia ennen kuin reisi petti. Kickerin mukaan vasemman reiden yläosassa on lihasvamma, jonka vakavuus selviää viikolla tarkemmin, mutta Diouf on varmuudella sivussa perjantain Hertha-ottelusta ja myös edessä olevat maajoukkuetehtävät jäävät väliin.

Dioufin puuttuminen on paha isku Hannoverille. Edellisen kerran kärkimies pelasi avauskokoonpanossa elokuun lopussa Mainzia vastaan ja iski 4-1-voitossa kaksi maalia sekä teki esityön kahteen muuhun osumaan.

25-vuotias Diouf siirtyi jo 19-vuotiaana Norjan pääsarjan Moldeen, josta tie vei Englantiin Manchester Unitedin riveihin. Englannissa Diouf pelasi myös lainalla Blackburnissa ennen siirtoaan Hannoveriin tammikuussa 2012. Pelaamissaan 43 Bundesliigaottelussa Diouf on tehnyt 20 maalia ja antanut 12 maalisyöttöä.

loading comments...